Päätylaudan vaihtaminen

Tämä päätylauta on mädäntynyt, koska se ei ole ollut kunnolla katon alla suojassa. Siksi sadevesi on päässyt lautaan, ja sitä puu ei kovin kauan kestä.

Lauta on irrotettava ja uusi päätylauta kiinnitettävä oikein. Väärän rakenteen takia laudan taakse on päässyt kerääntymään lehtiä ja moskaa, mikä on osaltaan vauhdittanut lahoamista.

Nyt otetaan mitta uutta lautaa varten koko katon leveydeltä. Kattorakenne on 3,45 metriä pitkä ja 13,5 cm korkea. Tähän tarvitaan 25 x 150 mm:n painekyllästettyä mäntylautaa. Uuteen rakennelmaan kannattaa käyttää yhtenäistä lautaa. Jotta ei tarvitse tehdä liitoksia, osta tähän tarkoitukseen riittävän pitkä lauta. Merkitse tarvittava pituus ja sahaa lauta. Se ei kuitenkaan ole vielä aivan valmis asennettavaksi.

Pitele sitä ensin paikallaan ja merkitse kohdat, joista lauta kiinnitetään runkoon. Piirrä merkinnät työpöydällä kulmaviivaimen avulla koko lautaan, sillä ruuvien tai naulojen ei pidä olla aivan laudan yläreunassa. Laudan päälle on hyvä kiinnittää alumiiniprofiili, joka antaa lisäsuojaa sadevettä vastaan.

Kiinnitä alumiiniprofiili ensin laudan toiseen päähän. Kiinnitä profiilit niin, että niiden päät menevät hiukan limittäin. Naulaa profiilit kiinni liitoksen läheltä niin, että ovat varmasti tiiviitä sen kummaltakin puolelta mutta älä naulaa itse liitoksen päälle.

Lyö profiiliin nauloja noin puolen metrin välein ja viimeinen laudan toiseen päähän. Katkaise sitten alumiiniprofiilin ylimenevä osa rautasahalla. Nosta lauta paikalleen niin, että profiili työntyy katteen alle. Nyt voit kiinnittää laudan nauloilla tai ruuveilla. Tässä käytetään naulapyssyä ja nauloja, joiden pituus on kolme kertaa laudan paksuus.

Jos valitse ruuvit, on niidenkin oltava saman pituisia, ja sekä ruuvien että naulojen pitää olla ruostumattomia. Jokaisen palkkiin tulee kaksi ruuvia tai naulaa. Päätylauta on paikallaan, ja nyt ei sadevesi pääse mistään rakenteen sisään.

    Muut lukevat juuri nyt …