Johdanto
Ohjeet
01
Pura vanha katto
3
Vaihe
Ohueen poimulevykattoon tarvitaan paljon ruuveja. Ruuvit pitävät levyt paikoillaan ja estävät niitä kolisemasta kovalla tuulella.
Vanhojen ja ruostuneiden ruuvien irrottaminen voi olla vaikeaa. Ruuvaus kärki menee helposti pilalle, ja osa ruuveista katkeaa. Jotkut ruuvit pitää katkaista kulmahiomakoneella tai pihdeillä.
02
Tarkista katoksen kunto
4
Vaihe
Katoksen kantavat rakenteet kannattaa tarkistaa siinä vaiheessa, kun kaikki ruuvit ja vanhat katelevyt on irrotettu. Lahonneet puut pitää vaihtaa uusiin ennen uusien levyjen asentamista. Tämän katoksen kattopalkit olivat niin kaukana toisistaan, että niiden väliin asennettiin uusi palkki. Lisäksi vaihdoimme yhden lahonneen ruoteen uuteen.
Asensimme uuden palkin ruoteiden alle. Palkin toinen pää työnnettiin valokatteen poikkipalkin päälle ja kiinnitettiin siihen ruuveilla ja kulmaraudoilla.
Tarkista, että vanhat ruoteet ja muut rakenteet ovat kunnossa. Painele puuta piikillä tai pienellä ruuvi meisselillä. Vaihda puut uusiin, jos niissä on pehmeitä kohtia kuten kuvassa.
Sahaa ruoteen lahonnut osa pois. Katkaise ruode palkin keskeltä, jotta uuden ruoteen pää ei jää tyhjän päälle. Uudesta ruoteesta kannattaa tehdä niin pitkä, että se yltää vähintään kolmen palkin päälle.
03
Mittaus ja asennus
6
Vaihe
Katos on nyt valmis uusien levyjen asentamista varten. Levyt kannattaa asentaa täyspitkinä. Jos levyt ovat liian lyhyitä ja niitä on pakko jatkaa, liitos kannattaa tehdä ruoteen kohdalle ja limittää levyjä 15 sentin verran.
Limitä katelevyjä sivusuunnassa vähintään yhden poimun verran. Levyt kiinnitetään pehmustetuilla katto ruuveilla aallon harjan läpi.
Mittaa katos, jotta tiedät, kuinka monta ja kuinka pitkiä levyjä siihen tarvitaan. Levyt ovat yleensä enintään kuusi metriä pitkiä ja noin metrin levyisiä.
Ohuet valokatteet on helpointa leikata kulmahiomakoneella ja ohuella katkaisu laikalla. Voit käyttää myös pienihampaista sahaa, mutta sahaaminen on vaikeampaa ja siihen tarvitaan hyvä tuki.
Leikkaa levyt sopiviksi vasta katolla, jotta vältyt turhilta virheiltä. Ellei katolla ole tilaa, levyt on pakko leikata maassa.
Nosta katolle 2-3 levyä ja limitä niitä sopivasti, ennen kuin alat ruuvata levyjä kiinni. Levyt on helppo säätää suoraan kulmaan, kun ne ovat irti rakenteesta mutta toistensa päällä.
Leikkaa levyt sopiviksi kulmahioma koneella ja uudella katkaisulaikalla. Tee levystä niin pitkä, että vesi valuu räystäs kouruun. Käytä ohjaimena esimerkiksi lautaa, jotta levyn reunasta tulee suora.
Materiaalit
- Valokatelevyjä
- Asennusruuveja
- Terassilautoja
- Peitelautoja
- Vaahtomuovitulppia
- Erilaisia kiinnikkeitä ja ruuveja
Lisäksi korjaamiseen tarvittiin:
- Kestopuulankkua 50x100 mm
- Lisäpalkki
- Seinäpalkki
Vie aikaa
Viikonlopun.
Hinta
Noin 250 euroa/10 m².
Vaikeusaste
Työn vaikein osa on asentaa ruuvit siten, etteivät ne paina levyjä mutkalle. Vanhojen valokatteiden irrottaminen voi olla vaikeaa.
Vinkit & niksit
Muista suojata otsalaudat
Otsalaudan ja valokatteen välisen raon voi peittää monella eri tavalla. Voit asentaa raon päälle perinteisen peitelaudan tai käyttää reunapeltiä. Reunapelti on tiiviimpi ja kestää käytössä lautaa pitempään.
Raon peittämisen tarkoitus on estää veden valuminen terassille otsalaudan ja valokatteen välistä. Paras vaihtoehto vaihtelee katoksen mukaan ja riippuu esimerkiksi siitä, miten kate levyn poimut sopivat otsalaudan viereen.