Harva asia piristää pihaa niin paljon kuin linnut. Aluksi linnut pitää kuitenkin houkutella omalle pihalle. Se onnistuu lintulaudan avulla. Linnut tulevat ruuan perässä. Itse tehty lintulauta on pikkujuttu jokaiselle tee se itse -rakentajalle.
Ideoita kotitekoisen lintulaudan tekemiseen
Löydät sivuiltamme paljon hyviä ideoita itse rakennettavista lintulaudoista. Kuvista näkyy, että Tee Itsen lukijat ovat innokkaita lintulautojen rakentajia.
Yksinkertainen lintulauta sinkkilevystä ja tolpasta
Hyvä lintulauta on helppo rakentaa. Siihen tarvitaan vain tolppa, tolppakenkä ja muutama palanen sinkkilevyä. Voit rakentaa siistin lintulaudan yhdessä iltapäivässä.
Mieti lintulaudan paikka huolellisesti
Lintulaudasta tulee parveilun keskipiste mutta mahdollisesti myös seisova pöytä naapuruston kissoille. Sijoita lintulauta pensaiden lähelle, jotta linnut pääsevät piiloon vaaran uhatessa. Samalla paikan pitäisi olla mahdollisimman avoin, jotta kissat eivät pääse hiipimään lintulaudan viereen huomaamatta.
Rajattomasti mahdollisuuksia
Lukijoiden lähettämät kuvat vahvistavat, että vain mielikuvitus rajoittaa lintulaudan rakentamista. Mieti, mitä lintuja mitä pihallesi haluat. Mitä isompia lintuja haluat houkutella, sitä isompi reikä lintulautaan pitää tehdä. Talitintti ja mustarastas eivät ole yhtä isoja.
Uutiskirje
Tee kuten 80.000 muuta ...
Tilaa nyt Tee Itsen uutiskirje suoraan sähköpostiisi 2 kertaa viikossa.
Saat:
Vuodenaikaan liittyviä uutisia
Rakennusohjeita, joissa on materiaalilistat, 3D-kuvat, rakennuspiirustukset ja vaihe vaiheelta etenevät kuvitetut ohjeet
Videoita, joissa on vinkkejä ja neuvoja materiaaleista, korjauksista ja työkaluista.