Tummasta paneelikatosta vaalea kipsilevykatto

Jos olet kyllästynyt vanhaan paneelikattoosi, voit kiinnittää kipsilevyt suoraan lautoihin. Tumma lautakatto muuttuu nopeasti sileäksi ja vaaleaksi pinnaksi, joka tuo valoa koko huoneeseen.

Vaikeusaste
Vie aikaa
1 viikonlopun
Hinta
20 €/m2

Johdanto

Jos kotoasi löytyy tumma paneelikatto, josta haluaisit mielelläsi luopua, tilanteeseen on kätevä ratkaisu. Se ei ole hankalaa, työlästä eikä aikaa vievää, sillä vanhaa kattoa ei tarvitse purkaa uuden katon tieltä.

Vanhat paneelit jäävät paikoilleen ja uudet kipsilevyt ruuvataan suoraan niihin kiinni.

Ensi alkuun on varmistettava, että paneelit ovat hyvin kiinni kannatinpalkeissa. Niiden pitää kannatella kipsilevyjä, joten paneeleiden pitää olla kunnolla alustassaan kiinni. Irronneet paneelit kannattaa nyt samalla kiinnittää varmasti alustaansa. Työ sujuu nopeasti, ja kun kaikki on valmista, olet onnistunut viikonlopun aikana loihtimaan huoneeseen uuden, sileän katon.

Käytimme laadukkaita kipsilevyjä. Ne ovat hieman kalliimpia, mutta toisaalta ne helpottavat mm. tasoittamisvaihetta.

Ennen
Vanha paneelikatto on hienosti tehty. Katon tummuus teki huoneesta kuitenkin tunkkaisen isoista ikkunoista huolimatta.

Jälkeen
Sileä katto, joka lopuksi maalataan valkoiseksi, piristää huonetta ja tekee siitä miellyttävän tuntuisen. Katto on tehty kipsilevyistä, jotka on kiinni-tetty olemassa oleviin paneeleihin. Sen ansiosta työ sujuu nopeasti.

Ohjeet

01
Valmistelut 5 Vaihe

Poista ensin kaikki varjolistat yms. ja etsi katosta naulat, koukut, nastat, niitit ja muut mahdolliset kiinnitykset.

Kipsilevykatto kiinnitetään vanhaan kattoon. Kaikki paneelilaudat pitää kiin-nittää uudestaan huolella, jotta voit olla varma, että ne kestävät kipsilevyjen painon. On tärkeää, että laudat ovat kanna-tinpalkeissa kiinni, joten paikallista ensin palkkien sijainnit.

Tässä kohteessa jouduimme irrotta-maan reunimmaisen laudan löytääk-semme palkkien paikat. Tähän kohtaan asennetaan halkaistu lauta, johon kipsi-levyt kiinnitetään.

Höyrynsulku asennetaan paikoilleen. Sen vuoro on ennen kipsilevyjä.

1

Poista varjolistat, jotta näet, missä palkit sijaitsevat. Jos et löytä palkkeja rautalangan avulla, joudut ehkä poistamaan uloimman laudan. Napauta taltalla saumakohtaan ja katkaise lauta sorkkaraudalla.

2

Kiinnitä jokainen kattolauta palkkeihin. Ensin kattoon viritetään liitunaru, joka osoittaa palkkien paikat. Kiinnitä ruuvi (esim. 5 x 60 mm) jokaisen laudan läpi ja palkkiin asti. Ruuvin pitää olla pitkä, jotta se tarttuu kunnolla kiinni.

3

Halkaistu lauta kiinnitetään seinän viereen, jotta kipsilevyt saadaan kiinni. Jouduimme poistamaan uloimman laudan palkkien sijainnin selvittämiseksi. Irrotetun laudan voi käyttää uudelleen.

4

Höyrynsulun kiinnittäminen. Vuodat asennetaan lautojen suuntai-sesti vähintään 15 cm:n limityksin. Tällöin höyrynsulusta tulee tiivis, kun koko raken-ne puristuu paikalleen. Anna höyrynsulun jatkua 10 cm seinän puolelle.

5

Höyrynsulku tiivistetään höyryn-sulkuteipillä niistä kohdista, missä sinkilävasara on mennyt höyrynsulun läpi. Teippiä ei tarvitse laittaa limityksiin, sillä ne asettuvat tiiviisti, kun kipsilevyt asennetaan höyrynsulun päälle.

02
Näin kipsilevyt leikataan 3 Vaihe

Kipsilevyjä on helppo leikata, kunhan käytössä ovat oikeat työ-kalut ja tekniikka.

Ennen muuta mittaaminen on tehtävä huolella, jotta levyjä ei leikata väärin. On harmittavaa, jos kipsilevyt joutuu heittämään pois siksi, että mittaus meni pieleen.

Käytä terävää veistä (mielellään katkoterällä, jotta voit helposti vaihtaa siihen uuden terävän terän) ja T-viivainta tai teräs-viivotinta.

Viillä kartonki etupuolelta veitsellä T-viivainta pitkin ja sitä apuna käyttäen. T-viivainta on nopea ja helppo käyttää.

Nosta levy syrjälleen. Napauta polvella levyn taka-pintaan viiltokohtaan, niin levy katkeaa viiltolinjasta kahtia.

Leikkaa toinen kartonkiker-ros rikki levyn takapuolelta. Jos leikkaat etupuolelta veitsellä, kartonki saattaa repeytyä.

03
Kiinnitä kipsilevyt 4 Vaihe

Kun asennat kipsilevyjä, kannattaa käyttää levynostinta, joka pitää levyn paikallaan ruuvaamisen ajan. Jos työstät kattoa yksin, levynostin on aivan vält-tämätön varuste. Ensimmäinen kipsile-vyrivi asennetaan katon toiseen reu-naan, mutta ei aivan reunaan asti.

Tämä sen vuoksi, että seinä on harvoin täysin suora, joten levyjä joudutaan usein leik-kaamaan. Se on helpointa tehdä niin tar-kasti kuin mahdollista, jos toinen levy-rivi asennetaan ensin, ja sen jälkeen vasta sovitetaan ensimmäinen levyrivi katon ja seinän rajaa vasten jäävään tilaan.

Levyt asennetaan limittäin niin, että liitoskohtien etäisyys (lyhyissä sivuissa) on vähintään 50 cm rivistä riviin.

1

Asenna kipsilevyt kattoon levy-nostimen avulla. Asenna levyt poikittain lautoihin nähden. Aloita kokonaisella levyllä ja sijoita se 80 cm:n päähän seinästä. Se vastaa yhtä levyn leveyttä miinus reuna-ohennus, joka leikataan pois seinän vierellä.

2

Laita kipsilevy levynostimelle, kun asennat levyä. Vie levynostin alas, jotta levy on helppo nostaa sen päälle. Nosta levy ylös pyörästä kääntämällä. Kun levy on puristunut kattoa vasten, pyörä lukitaan siksi aikaa kun kiinnität levyn.

3

Toinen levyrivi tehdään ensin valmiiksi. Nyt voit leikata ensimmäi-sen rivin levyt ikkunan kohdalla ja asentaa ne 5-10 mm:n etäisyydelle seinästä, jotta saumalle jää tilaa. Asenna levyt koko kattoon limittäin toisiinsa nähden.

4

Leikkaa höyrynsulku seinän vierustalla veitsellä, kun olet saanut kipsilevyt kiinni kattoon. Pidä veistä 45 asteen kulmassa. Poista höyrynsulku-kaistaleet sitä mukaa kuin leikkaat, jotta ne eivät jää roikkumaan seinälle.

04
Pohjusta ja tasoita 5 Vaihe

Nyt raskaimmat työt on tehty ja kipsile-vykaton viimeistely voidaan aloittaa. Levyjen reunat kostutetaan, katto poh-justetaan, vahviketeipataan, tasoitetaan, hiotaan ja maalataan.

Jos kipsilevyt pohjustaa akryyli-pohjusteella ennen tasoittamisvaihetta, tasoittaminen sujuu helpommin, sillä levyt eivät ”nouse ylös”, kuten ne tekisi-vät, jos pohjustaminen tehtäisiin vasta jälkikäteen. Kun levyt pohjustetaan ensin, pinnasta saadaan hyvin tasainen ja katosta sitäkin hienompi.

1

Kaikki raot suljetaan akryylisauma-aineella, joka samalla tiivistää höyrynsulun ja seinän välin. Akryylisauma-aine painetaan rakoon ja sen pinta silotetaan.

2

Käsittele katto akryylipohjus-teella. Lopputuloksesta tulee hienompi, ja tasoittaminen sujuu helpom-min, jos jo tässä vaiheessa telaat kattoon akryylipohjusteen. Sitä kutsutaan myös kiinnitteeksi, primeriksi yms.

3

Asenna saumateippi. Aloita lyhyistä sivuista. Niissä kohdin tasoitemassa on syvimmällä, joten saumoissa on tilaa teipille sekä lyhyillä että pitkillä sivuilla. Pitkät sivut teipataan myöhemmin.

4

Tasoita liitokset pohjuste-tasoitteella, joka on vahvaa ja kovaa. Paina tasoitemassa lujasti liitoksiin ja tasoita ristiin rastiin.

5

Kaavi ylimääräinen tasoite pois. Levitä tämän jälkeen viimeistelytasoi-tetta liitoksiin ja ruuvinreikiin 2-3 kertaa. Hio lopuksi. On helppo nähdä, missä tasoitemassa on kuivaa: kun se on liidun-valkoista, voit jatkaa työstämistä.

Materiaalit

  • 13 mm kipsilevyjä
  • Kipsilevyruuveja, puuhun
  • Pohjustustasoitetta (tässä Danogips)
  • Viimeistelytasoitetta (tässä Danogips)

Lisäksi:

  • 5 x 60 mm ruuveja
  • Akryylisaumamassaa
  • Akryylipohjustetta
  • Maalia
  • Tarvitt. höyrynsulku ja teippiä
  • Tarvitt. sinkilöitä

Erikoistyökalut

  • Kipsilevynostin
  • Jäykkä lasta
  • Ruuvinväännin syvyydenrajoittimella
  • Tarvitt. T-viivain, sinkilävasara

Vie aikaa

Viikonloppuprojekti

Hinta

  • Noin 20 € / m2

Vinkit & niksit

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Lisää samasta aiheesta Kipsilevykatto