Lämpöpatterin Vaihtaminen

Tällä kertaa lvi-asentaja näyttää, miten valmiiseen keskuslämmitysjärjestelmään asennetaan uusi lämpöpatteri. Tässä käytetään tavallista kaksilevyistä patteria, jonka levyt sijaitsevat rinnakkain. Asennuksen yhteydessä opitaan sekä lyhentämään, yhdistämään että kokoamaan putkia niin, että voit myöhemmin itse tehdä muutoksia tai laajennuksia lämmitysjärjestelmääsi.

Huolellinen suunnittelu helpottaa työskentelyä. Siksi käytettävät osat on valittava etukäteen. Ammattilainen asettaa ensimmäiseksi kaikki käytettävät osat työpöydälle, jotta kaikki löytyy helpommin. Sitten voidaan aloittaa asentaminen. LVI-asentaja katkaisee aluksi virran kiertovesipumpusta ennen kuin vesi lasketaan lämmitysjärjestelmästä.

Poistoventtiili on patterin alareunassa, mutta sen sijainti vaihtelee eri malleissa. LVI-asentaja asettaa letkun paikalleen niin, että vesi valuu suoraan viemäriin. Muista avata ilmausruuvit muista pattereista niin, että kaikki vesi saadaan pois järjestelmästä. Kun vesi on valunut pois, kootaan lämpöpatteri valmiiksi.

Patterin mukana on toimitettu kaksi helaa, joiden avulla patterin yläreuna kiinnitetään paikalleen. Alaosaan tulee kaksi pienempää helaa, joiden avulla patterin etäisyys seinästä on yhtä suuri ylä- ja alareunassa. Tässä lämpöpatterissa ei ole erikseen etu- ja takapuolta. Maalauksessa saattaa kuitenkin näkyä valumisjälkiä.

Siistimmin maalattu puoli valitaan etupuoleksi. Lämpöpatterin joka kulmaan asetetaan venttiili. Näin ne on helpompi hahmottaa. Termostaattiventtiili tulee oikeaan yläkulmaan. Vastakkaiseen kulmaan tulee sulkuventtiili, josta veden tulo voidaan katkaista. Toiseen alakulmaan tulee hana, josta vettä voi laskea pois.

Toiseen yläkulmaan asennetaan ilmausruuvi. Venttiilit voi asentaa haluamassaan järjestyksessä. Tässä aloitetaan ilmausruuvista, joka kiristetään jakoavaimella. Sulkuventtiili kiinnitetään kuusiokoloavaimella.

Ammattilainen käyttää tässä erikoistyökalua. Sen yläosassa on neljä eri kokoa, joita voi käyttää erikokoisissa venttiileissä. Yläosa sopii tavalliseen räikkäväänninsarjaan.Poistohanaa asennettaessa on tietysti huolehdittava siitä, että poistoputki menee alaspäin niin, että vesi pääsee valumaan pois.

Venttiili suljetaan saman tien, ettei vesi pääse valumaan, kun lämmitysputkisto täytetään uudelleen vedellä. Lopuksi asennetaan termostaattiventtiili. Myös se kiinnitetään kuusiokoloavaimella. Muovinen venttiilihattu jätetään paikalleen suojaamaan venttiiliä.

LUE MYÖS: Näin korjaat itse rikkinäisen patterin

Se poistetaan vasta, kun kaikki on asennettu ja seinä on mahdollisesti maalattu. Kun kaikki venttiilit on asennettu, merkitään mihin kohtaan seinään ruuvattavat helat tulevat. Helat sijoitetaan kiinnityskiskojen keskelle, ja niiden keskipisteiden välinen etäisyys mitataan.

Kun ne asetetaan keskelle kiskoja, jäljelle jää hieman pelivaraa, jos esimerkiksi porataan seinässä olevaan saumaan. On mitattava myös etäisyys heloista patterin alareunaan. Lämpöpatterin alle on jäätävä vähintään 10 cm tilaa, joten tässä tehdään merkintä 62 cm kohdalle.

Kylmän ilman on päästävä virtaamaan lattialta ylös patterin läpi ikkunaa kohti. Näin lämpö kiertää tehokkaimmin. Yläreunassa on oltava vähintään 8 - 10 cm tilaa lämpöpatterin ja ikkunan välillä.

Helassa oleva reikä merkitään seinään. Sen jälkeen mitataan etäisyys siitä ikkunankehykseen ja määritetään ikkunan keskikohta. Keskikohtaan merkitään vesivaa’an avulla pystysuora viiva. Myös keskikohdan korkeudelle tehdään merkintä vesivaa’an avulla.

Helojen välimatka jaetaan kahdella ja merkitään pystysuoran viivan molemmin puolin. Näin varmistetaan, että lämpöpatteri tulee tarkalleen ikkunan keskiosan kohdalle.

Viivojen leikkauspisteeseen porataan valmiiksi reikä 8 mm betoniporalla. Kun reikä on porattu, siihen pannaan proppu. Hela ruuvataan kiinni seinään kansiruuvilla. Toinen hela kiinnitetään samalla tavoin. Sitten tarkistetaan vesivaa’alla, että helat ovat suorassa.

Alareunan helat kiinnitetään kiinnityskiskoihin, ja sitten lämpöpatteri nostetaan paikalleen. Lämpöpatterin nostamiseen tarvitaan ehkä kaksi henkilöä. Sitten poistetaan eristeet niistä putkista, joihin uusi lämpöpatteri liitetään. Tässä putkiin tehdään merkinnät, joista F tarkoittaa menojohtoa ja R paluujohtoa.

Menojohdossa lämmin vesi kulkee lämpöpatteriin, ja paluujohdossa jäähtynyt vesi palaa patterista. Myös seinään merkitään F ja R niin että putket varmasti erottaa toisistaan. Lämpöpatterin kytkemiseen valmiiseen lämmitysjärjestelmään tarvitaan kaksi T-yhdettä ja kaksi väliputkea.

Välikappaleen molemmissa päissä olevien kierteiden ympärille kiedotaan ohut kerros tiivistyslankaa. Lanka voidellaan putkikitillä. Putkikitin ansiosta putket voi irrottaa toisistaan myös monen vuoden kuluttua.

LUE LISÄÄ: Rakenna itse patterinsuojus

T-yhde ruuvataan paikalleen, ja kappaleen voi nyt asettaa entistä putkea vasten. Siihen merkitään, mistä kohtaa putki on katkaistava. On syytä muistaa, että merkinnässä on otettava huomioon kierre, jonka pituus on 1,5 cm.

Varmuuden vuoksi osat merkitään roomalaisin numeroin I ja II, jolloin niistä näkyy, mitkä osat sopivat yhteen. Sitten irrotetaan etummainen putki. Tässä kannattaa pitää vatia alla niin, ettei vesi valu lattialle. Putkissa oleva vesi on nimittäin yleensä melkoisen likaista.

Sama tehdään menojohdolle. Jos mutteri on juuttunut kiinni, sen voi irrottaa kevyellä vasaran kopautuksella.Näissä putkissa on toinenkin liitos, josta ne pitää myös irrottaa. Ilman toista liitosta ne voisi katkaista metallisahalla. Asennustyöt voisi tehdä myös katonrajassa, mutta se olisi aika hankalaa.

Putki numero 1 ruuvataan 1,5 cm verran T-yhteen sisään aiemmin tehdyn merkinnän tarkistamiseksi, ennen kuin putki katkaistaan metallisahalla. Sahauspöly siivotaan pois ennen kierteiden tekemistä. Tässä käsitellään ¾ tuuman putkia, jolloin kierteityssarjassa käytetään ¾ tuuman vaihdettavaa kierteityspäätä.

Työskentelyn aikana putki kuumenee merkittävästi, ja siksi se on voideltava säännöllisesti öljyllä, joka sekä viilentää sitä että pienentää kitkaa. Kun kierteet on tehty koko matkalta, vaihdetaan suuntaa, ja kierteityskone sammutetaan.

Sitten tarkistetaan, että pituus on oikea T-yhteen ja putkesta leikatun kappaleen suhteen. Sen jälkeen kierre voidaan tiivistää. Aluksi tiivistyslangalla ja sitten putkikitillä. T-yhteen päähän ruuvataan puserrusliittimen toinen puoli, jonka avulla putki voidaan liittää aiempiin putkiin.

Esiin työntyvän ylimääräisen tiivistyslangan voi poistaa helposti metallisahan terällä. Näin myöhemmät maalaustyöt on helpompi tehdä siististi. Menojohto kiinnitetään paikalleen ja merkintä tarkistetaan ennen ylhäällä olevan liittimen poistamista.

Metallisahan sijasta voi käyttää putkileikkuria. Sen avulla leikkauspinnasta tilee tasainen. Putkileikkurissa on ohut kovametalliterä, joka katkaisee putken. Putkileikkuria käytettäessä putken sisäpuolelle tulee kuitenkin kuroutumia. Ne on poistettava putkijyrsimellä. Jos niitä ei poisteta, veteen muodostuu pyörrevirtauksia, joiden takia putki voi repeytyä muutamassa vuodessa.

LUE LISÄÄ: Putkien eristäminen - helpointa säästöä

    Lisää samasta aiheesta Putkityöt