Akkupensasleikkurissa on paljon hyviä puolia verkkovirralla toimivaan malliin verrattuna. Akkukoneen kanssa ei tarvita virtajohtoa, joten leikkaajan ei tarvitse pelätä, että terä osuu johtoon. Bensaleikkureihin verrattuna akkukoneet ovat pieniä, keveitä ja hiljaisia.

Ison ja paksuoksaisen pensasaidan leikkaamiseen tarvitaan iso ja suhteellisen raskas pensasleikkuri, jonka terässä on isot hammasvälit. Pienen ja hyvin hoidetun aidan leikkaamiseen riittää pieni ja kevyt malli, jossa on tiheä hammastus. Asiaa kannattaa harkita tarkasti ennen koneen ostamista, sillä testin koneiden painossa on isoja eroja. Keveimmät mallit painavat 2,5 kiloa mutta raskain 3,7 kiloa.

Pensasaita leikataan vain kerran tai kahdesti kesässä, mutta epätavalliset leikkausasennot panevat vartalon koville. Kokeile koneita kädessä, ennen kuin teet ostopäätöksen.

Näin akkupensasleikkurit testattiin

Aluksi tarkistimme kahvan ja nappien paikat sekä arvioimme koneiden laadun ja materiaalien kestävyyden.

Arvioimme koneiden painoa ja tasapainoa koko testin ajan. 2,5 kiloa ja 3,7 kiloa painavien koneiden ero alkaa tuntua selvästi, kun leikkuria pidellään suorilla käsivarsilla pään korkeudella 10 minuutin ajan.

Leikkasimme sekä likusteriaitaa että pensasargervoja. Kokeilimme leikata myös paksuoksaisia pensaita, jotta saimme selville koneiden kyvyt.

Leikkasimme koneilla myös koristepensaita ja arvioimme työn jäljen.

Lopuksi arvioimme koneiden turvallisuuden, kuten käsisuojan ja turvakytkimen toiminnan.

Testasimme nämä 8 pensasleikkuria

  • WOLF-GARTEN HTA 700
  • GARDENA EASYCUT LI-18/50
  • BOSCH AHS 50-20 LI
  • STIGA SHT 24 AE
  • WORX WG259E
  • BLACK+DECKER GTC18502PST
  • STIHL HSA 56
  • MAKITA DUH523Z

LATAA KOKO TESTI ja lue, mikä kone ylsi testivoittoon.

AKKUPENSASLEIKKURIN TÄRKEÄT YKSINTYISKOHDAT
KAHVA: Kahvan pitää tuntua mukavalta ja olla niin iso, että siitä voi pitää kiinni työhanskat kädessä. Luistamaton kahva säästää käsivoimia.
TURVANAPIT: Pensasleikkurissa on kaksi käynnistysnappia. Sekä etu- että takakahvassa olevat napit pitää painaa pohjaan, jotta leikkuri käynnistyy ja pysyy päällä. Nappeihin pitää yltää helposti kaikissa työasennoissa. Turvakytkimen pitää toimia nopeasti ja pysäyttää terä alle sekunnissa sen jälkeen, kun jompi kumpi napeista ponnahtaa ylös.
TASAPAINO: Tarkista, että kone on tasapainoinen. Kiinnitä akku, ota kiinni leikkurin etukahvasta ja katso, roikkuuko kone vaakasuorassa.
KÄSISUOJA: Suojan tarkoitus on estää sormia lipsahtamasta terään. Suoja ei saa olla niin iso, että se haittaa työskentelyä.
HAMMASVÄLI: Välien pitää sopia moottorin voimaan, jotta terä ei juutu kiinni.
KÄRKISUOJUS: Valitse malli, jonka kärjessä on hyvä suojus. Suojus pitää terän kunnossa, jos se osuu maahan.
TERÄSUOJUS: Tupen tarkoitus on pitää terä kunnossa ja teräöljy tallessa. Terä voidellaan ennen käyttöä ja sen jälkeen. Suojuksen tai tupen pitää olla mahdollisimman kovaa ja paksua muovia.
LATURI: Tarkista latausaika. Työ alkaa ärsyttää, jos leikkaaminen pitää keskeyttää toistuvasti akun tyhjenemisen takia. Latausajan pitäisi kestää enintään tunnin. Laturi lataa akun sitä nopeammin, mitä isompi ampeeriluku laturissa on.