Pikaopas: Taltat

Taltat eivät ole mitään muinaisjäänteitä, vaikka niitä käytettiin jo satoja vuosia sitten. Taltta on monipuolinen työkalu, jota voi käyttää erilaisiin töihin aina kalusteiden ja taulunkehysten rakentamisesta järeiden puuliitosten tekemiseen. Esittelemme tässä jutussa yleisimmät talttamallit ja -koot.

Taltat: Terävällä taltalla voi tehdä niin tarkkaa työtä, että kahden puun liitoksesta tulee täydellinen.

Terävällä taltalla voi tehdä niin tarkkaa työtä, että kahden puun liitoksesta tulee täydellinen.

3 TAVALLISTA TALTALLA TEHTÄVÄÄ TYÖTÄ

RUNKO- JA KALUSTELIITOKSET
Taltalla voi tehdä tarkkoja ja kestäviä puuliitoksia.

SIISTIMINEN
Taltalla voi lyhentää puutulpat samalle tasolle lattian tai terassin pinnan kanssa.

PURKAMINEN JA REMONTOINTI
Taltta on hyvä työkalu esimerkiksi puunpalan ta vanhan sauman irrottamiseen.

VARRET: 3 ERILAISTA TYYPPIÄ

Muovi.
Kaikkein halvimmissa, sarjoina myytävissä taltoissa on yleensä muovivarret. Muovivarsia on myös joissakin laatutaltoissa. Muovi kestää hyvin vasaran iskuja.

Sekamateriaali.
Joidenkin talttojen varsissa on sekä muovia että kumia. Varren pääosa kestää iskuja, mutta muut osat ovat pehmeämpiä ja niistä saa hyvän otteen.

Puu.
Ennen vanhaan kaikissa taltoissa oli puuvarsi. Nykyään puuvartiset taltat ovat ammattilaisten erikoistyökaluja, sillä puuvarret ovat kalliimpia kuin muovi- ja sekoitevarret.

ERILAISIA TALTTOJA

VIISTETERÄ. Lähes kaikissa taltoissa on tasainen tausta ja etupuoli, jossa on viistot reunat. Niitä käytetään sekä syvien kolojen tekemiseen että ohuiden lastujen veistämiseen.

SUORA TERÄ. Suorateräisessä taltassa ei ole reunaviisteitä, ja sitä sanotaan myös timpurintaltaksi. Taltta kestää kovia iskuja, sillä se suunniteltu vasaralla lyömistä varten.

Taltat: Koot

  • Viisteteräiset taltat ovat suosittuja, ja niiden yleisimmät leveydet vaihtelevat 3 millistä 38 milliin. Kapeimpia talttoja käytetään lähinnä askarteluun. 25 milliä leveät taltat ovat erittäin monipuolisia, ja ne sopivat useimpiin töihin.

  • Suorat taltat ovat 6–32 milliä leveitä. 28 ja 32 milliä leveät taltat ovat yleisimpiä.

Näin talttaa käytetään

Taltan pitää olla hyvässä terässä, jotta se toimii tarkasti ja tehokkaasti.

Taltta on välttämätön työkalu tarkkojen puuliitosten tekemiseen. Talttoja käytetään sekä kolojen tekemiseen että ohuiden lastujen veistämiseen. Tässä jutussa kerrotaan, miten käytät talttaa tappiliitosten tekemiseen, saranoiden kolojen veistämiseen ja loviliitosten tekoon.

TAPPILIITOS

1. Piirrä tapin paikka aluksi lyijykynällä ja sahaa se irti pienihampaisella sahalla. Sahaa merkkiviivan ulkopuolelta, jotta tapista ei tule liian pieni ja pidä huoli, ettei terä mene tapin puolelle.

2. Piirrä tapinreikä (tässä 5x5 senttiä) lyijykynällä ja naarmuta merkkiviivat taltan kulmalla. Se pitää huolen, ettei taltta lipsahtele reunojen yli, kun veistät koloa.

3. Aseta taltan litteä puoli millin verran viivan sisäpuolelle, pidä talttaa pystysuorassa ja lyö. Käännä litteä puoli alaspäin, laske taltta vinoon ja lyö keskeltä reunoja kohti. Jatka samaa joka suunnasta.

4. Kokeile, miten osat sopivat yhteen. Jos tappi on liian iso, aseta taltan litteä puoli puuta vasten ja veistä liika puu pois. Tarkista säännöllisesti, milloin tappi sopii koloon tiukasti.

5. Kun tappi sopii reikään täydellisesti, levitä tappiin puuliimaa ja lyö se paikalleen. Jos tappi yltää puun läpi, sen voi lyhentää sopivaksi, kun liima on kuivunut.

SARANOIDEN KOLOJEN VEISTÄMINEN

1. Piirrä saranan paikka tarkasti oikeaan kohtaan. Tee kolosta yhtä syvä kuin sarana on paksu. Lyö aluksi pystysuorassa 1–2 milliä viivojen sisäpuolelle.

2. Veistä kolo lyömällä talttaa vasaralla vuosirenkaiden poikkisuunnassa. Tee uria vieri viereen ja poista niiden väliin jäävät puusuikaleet taltalla.

3. Tarkista, sopiiko sarana tarkasti koloon ja veistä lisää, jos kolo on liian pieni tai matala. Käytä hienosäätöön pelkkää talttaa.

LOVILIITOS

1. Sahaa lankkuun kaksi samansuuntaista uraa lankun paksuuden päähän toisistaan.

2. Lyö urien väliin jäävät osat irti taltalla. Pidä talttaa pari milliä kolon pohjan yläpuolella ja siisti kolojen pohjat ilman vasaraa.

3. Yhdistä lankut toisiinsa. Lankkujen pitää sopia yhteen tiukasti, jotta liitoksesta tulee tiivis.

SÄILYTTÄMINEN: SUOJAA TERÄVÄT REUNAT

Taltat tylsyvät varmasti ja nopeasti, jos niitä säilytetään irrallaan työkalupakissa. Talttoja kannattaa säilyttää kankaisessa suojakotelossa tai taltan mukana tulevassa muovitupessa. Yksi vaihtoehto on tehdä taltalle suojakotelo vaahtomuovista ja ilmastointiteipistä.

Verstaassa taltat kannattaa säilyttää vierekkäin siististi ripustettuina ja terät suojattuina, jotta ne ovat helposti käden ulottuvilla.

VINKKI: Varo halvimpia malleja

Halvat taltat ovat yleensä muottiintaottuja ja karkaistu kylmässä vedessä. Se tarkoittaa, että teristä irtoaa helposti palasia, ja talttoja pitää teroittaa useammin kuin laatutalttoja. Halvat taltat sopivat lähinnä karkeaan työhön ja satunnaiseen käyttöön.

Hiominen: Näin pidät terän oikeassa kulmassa

Taltta pitää teroittaa säännöllisesti. Se tehdään hiomakivellä, jossa on karkea ja pienijyväinen puoli. Taltta hiotaan aluksi karkealla ja sen jälkeen kiven hienolla puolella.

Terän etureuna pysyy oikeassa, yleensä 25 asteen kulmassa, kun apuna käytetään hiomatukea. Hio aluksi taltan kärki, käännä taltta ympäri ja poista loput rosot toiselta puolelta.

Jos kärjessä on lovia, hiomiseen tarvitaan penkki- tai märkähiomakone. Taltta ei saa ylikuumentua, joten sitä pitää viilentää välillä vedellä.

Muut lukevat juuri nyt …

Lisää samasta aiheesta Käsityökalut