1. Teet esityöt
Kaiva sokkelin viereen kouru. Tee kourusta niin leveä, että mahdut työskentelemään. Varo, ettei lapio osu sähköjohtoihin.
Kiinnitä johdot väliaikaisesti seinälle, jotta ne eivät haittaa rappaamista. Lyö naulat tiilten saumoihin.
2. Levität ensimmäisen, ohuen laastikerroksen
Harjaa sokkeli vedellä, jotta alusta ei ole liian kuiva. Muuten sokkeli imee laastin kuivaksi niin nopeasti, ettei sen kanssa ehdi työskennellä.
3. Levität toisen, paksun ja epätasaisen laastikerroksen
Sekoita toista kerrosta varten paksumpi laasti. Käytä samaa laastijauhetta kuin alempaan kerrokseen, mutta tee laastista paksumpaa.
Roiski seinälle pieniä laastikokkareita. Jos roiskiminen ei ota onnistuakseen, voit levittää toisen laasti kerroksen laastikauhalla.
4. Levität kolmannen laastikerroksen ja rappaat sen tasaiseksi
Levitä laasti teräslastalla. Kostuta sokkeli uudestaan, jotta alusta ei ime laastista kaikkea kosteutta.
Tasoita laasti teräslastalla. Pintaa ei viimeistellä tässä vaiheessa, mutta kerroksen pitää olla mahdollisimman tasainen.
Naulaa nurkkaan lauta, jotta saat tehtyä sokkelin nurkasta terävän. Kohdista lauta siten, että sen reuna on samassa linjassa sokkelin uuden pinnan kanssa.
Painele laastia lautaa vasten ja tasoita pinta nostamalla teräslastaa ylöspäin. Voit irrottaa ohjainlaudan nurkasta, kun laasti on jähmettynyt.
Hierrä sokkeli sileäksi hiertimellä muutaman tunnin päästä, kun laasti on kosketuskuivaa eikä painu kuopalle kevyestä hipaisusta. Kostuta hierrintä hieman, mutta älä kastele laastia liikaa, jotta sementti ei liukene veteen.
VIDEO: Vältä syövytysvauriot
Katso tästä, miten se tehdään.
VIDEO: Pelasta liian vetelä laasti
Katso tästä, miten se tehdään.
















