Johdanto
Ohjeet
01
Levitä pohjuste alustaan
2
Vaihe
Betonialusta pitää käsitellä ennen maton asentamista juoksevalla vesieristeellä. Sika Primer MR Fast on osa AcouBond-järjestelmää. Vesieriste on kaksikomponenttista, joten nesteet pitää sekoittaa toisiinsa ennen käyttöä. Pohjuste toimii vesieristeenä ja varmistaa, että liima tarttuu kunnolla kiinni alustaan.
Nesteessä on epoksia, joten pohjustetta ei saa päästä iholle. Pukeudu asianmukaisiin suojavarusteisiin, ennen kuin alat sekoittaa nesteitä toisiinsa.
Kaada pienen pullon sisältö isoon astiaan. Ruuvaa korkki kiinni ja ravista astiaa vähintään minuutin ajan, jotta nesteet sekoittuvat toisiinsa kunnolla.
02
Levitä ensimmäinen rulla alustalle
5
Vaihe
Pohjuste kuivuu huoneenlämmössä noin neljässä tunnissa. Voit odottaa yön yli, jos haluat olla aivan varma siitä, että pohjuste on kokonaan kuivunut.
Levitä ensimmäinen matto ja aloita lautojen asentaminen seinän vierestä.
Tämä lattia tehdään 15 milliä paksusta Kährsin tammiparketista. Lautojen päissä on Woodloc 5S -lukkopontti, joten laudat voi asentaa yksitellen. Laudat lukittuvat kiinni toisiinsa myös pitkiltä reunoiltaan.
Levitä ensimmäinen mattokaistale. Jätä maton ja seinän väliin parin sentin rako. Levitä matto lattialautojen suuntaisesti.
Jätä parketin ja seinän väliin vähintään sentin levyinen rako. Jätä tilaa myös muiden rakenteiden kuten putkien ympärille. Rako on helppo säätää sopivaksi muovikiiloilla.
Asenna kaksi parkettiriviä urospontti eteenpäin. Älä lukitse lautoja vielä toisiinsa. Aloita vasemmasta nurkasta. Limitä pääty-saumoja vähintään 50 senttiä.
Liimaa teippi parketin takareunaan ja paina parketti kiinni seinään. Jäljennä seinän muodot teippiin tussin ja kiilan avulla.
03
Purista reikiin liimaa
2
Vaihe
Matto ja lattia pitää asentaa oikeassa järjestyksessä, jotta liima ei leviä käsiin, vaatteisiin ja työkaluihin.
Siksi liimaa levitetään maton rakoihin noin puolen metrin pätkissä. Se vastaa kahden lattialaudan leveyttä.
Levitä liimaa puolen metrin matkalle. Pidä liimapistoolia pystyssä. Pidä laudat maton vieressä ylösalaisin käännettyinä ja käännä ne nopeasti oikein päin liiman päälle.
04
Seuraavat rivit
4
Vaihe
Kun ensimmäiset parkettirivit ovat paikallaan, voit levittää lattialle seuraavan mattokaistaleen. Jatka asentamista samalla tavalla. Muista jättää mattokaistaleiden väliin 1-2 sentin rako.
Tässä näytetään, miten Kährsin Woodlock-lukkoponttilaudat asennetaan.
Viimeiset, peräseinää vasten asennettavat parketit pitää yleensä halkaista, jotta ne mahtuvat paikoilleen. Voit käyttää halkaisemiseen pöytä- tai käsisirkkeliä.
Käännä viimeistä lautaa puoli kierrosta, pidä se sentin päässä seinästä ja merkitse sahauskohta lyijykynällä. Voit aloittaa seuraavan rivin edellisen rivin loppupalalla.
Paina lauta ponttiin. Aseta lyöntikapula pontin päälle ja lyö kapulaa pari kertaa vasaralla. Pontit painuvat yhteen, ja laudan voi painaa alas.
Levitä uusi mattokaistale parin sentin päähän edellisestä. Matot eivät saa mennä päällekkäin. Katkaise matto saksilla tai mattopuukolla.
05
Tee näin karmin kohdalla
2
Vaihe
Lähes kaikissa huoneissa on pieniä esteitä kuten oven-karmeja, joiden kohdalla lautaa ei voi painaa paikalleen. Silloin laudat pitää kaventaa ja tarvittaessa liimata kiinni toisiinsa.
Poista pontin etuosa taltalla, jos viimeistä lautaa ei voi vääntää paikalleen. Levitä saumaan liimaa.
Materiaalit
- SikaLayer-03-mattoa
- SikaBond-52 Parquet -liimaa
- Sika Primer MR Fast -pohjustetta
- Lattialautaa, tässä Kährs Tammi Vienna 3S 200x2423x15 mm
Vie aikaa
20 neliön lattian rakentaminen vie 3-4 päivää.
Hinta
• 35 euroa/neliö + lattian hinta
• 4,2 kg pohjustetta 250 euroa
Vaikeusaste
Työ on helppoa, kun noudatat ohjeita.