Johdanto
Harkittuja yksityiskohtia
Vierekkäisen asennettujen hylly-moduulien sivuseinät eivät olisi viimeistelemättä kaunis yksityis-kohta, koska väliin jäisi rako eikä sovituskaan varmaan olisi aivan millintarkka. Siksi reunat päällys-tettiin listalla. Kaapinovien väliin-kään ei jää juuri rakoa, sillä ne on saranoitu paikallaan kääntyvillä upposaranoilla.
Ohjeet
01
Kokoaminen
4
Vaihe
Takaseinä (E) tehtiin 4 mm kovalevystä. Sen voi kiinnittää pienikantaisilla 20 mm nauloilla 10 cm välein tai nitojalla. Kiinnitysvaiheessa pitää tarkastaa rungon suorakulmaisuus.
Sokkeli tehdään lattialle vaakasuoraan ja tuetaan hyvin, koska päälle tulee huomattava määrä painoa. Sokkeli kiilataan asentoonsa kovilla vanerista tai kovalevystä sahatuilla paloilla. Sokkelin osat kiinnitetään toisiinsa 45 mm ruuveilla.
Mallityön kaltaisessa asennuksessa seinän leveys mitataan ja sen perusteella merkitään keskikohta. Sokkelin osat sovitetaan mitan mukaan keskikohdan viereen. Sokkelin osat kiinnitetään toisiinsa 35 mm ruuveilla.
02
Sovitus ympäröiviin pintoihin
5
Vaihe
Mallityössä seinien puolelle jäi sovitusvaraa noin 180 mm ja pystysuunnassa eli katon ja lattian välille 190 mm. Hyllykkö reunustetiin sen vuoksi peitelistoilla, jotka sahattiin 12 mm lastulevystä.
Seinien puoleisille sivuille kiinnitettiin 195 mm leveät levykaistat (G) ja katon puoleiselle sivulle 190 mm listat (H). Reunalistat on kiinnitetty 21 x 21 mm rimalla (J) liimaa ja ruuveja käyttäen hyllykön ulkosivuihin sekä päällilevyyn 12 mm etäisyydelle näiden etureunoista. Peitelistan toinen reuna kiinnitettiin samoilla rimoilla seiniin ja kattoon.
Peitelistoilla sovitetaan myös mahdolliset seinän ja katon vinoudet.
Peitelistojen alapäät kohdistetaan sokkelin yläreunan tasalle.
Reunan peitelistat sovitetaan tarkasti hyllykön laita- ja päällipuolen levyjen tasalle. Asentaja on tehnyt mittakapulan sovitusta varten.
Peitelevyt sovitetaan seinien mahdollisten vinouksien ja muotovirheiden mukaan ja kiinnitetään liimalla ja nauloilla. Reunalistan saumakohtiin listojen takapuolelle kiinnitetään levynpalat tueksi. Laidasta toiseen ulottuva reunalista (F) on 21 x 45 mm tavaraa. Sen ylempää kulmaa on pyöristetty hieman ja alakulmaan on jyrsitty peitelevyn muotoa keventävä viiste.
Peitelistojen kiinnitysrimat (J) ruuvataan seinään hyllykön sivulevyn (A) etureunan tasalle. Paikan voi kokeilla 12 mm levynpalalla.
Kiinteät osat on nyt asennettu ja saumat sekä ruuvien ja naulojen kantojen kolot on täytetty puunvärisellä kitillä. Etureunan muotolista (F) on kiinnitetty hyllyyn. Lista muodostaa hyllyosan alareunan kaappien ylle.
03
Kaapinovien tekeminen
5
Vaihe
Ovet ovat peilioven tyyppisiä. Niiden kehykset kootaan 22 mm lastulevystä 80 mm leveyteen sahatuista reunalistoista (P + Q). Näistä kootaan ovikehykset 8 x 30 mm tapeilla (mitat tarvikeluettelossa).
Ovet kiinnitettiin paikallaan kääntyvillä piilosaranoilla, jotka upotetaan 12 mm syvään Ø 25 mm reikään. Saranan mukana tulee yleensä asennuksessa tarvittava mittapiirros.
Ovikehyksen takasivun sisäkulmaan jyrsittiin 12 syvä ja 9 mm leveä huullos, johon asennetaan ovipeili. Huulloksen ansiosta peililevy jää näyttävästi syvälle kehykseen.
Peililevyn huulloksen jyrsinnän jälkeen ovien ulkosyrjiin jyrsitään muotoviisteet, jotka antavat oville koristeellisen ulkonäön. Kuvassa ohjaintapilla varustettu jyrsinterä.
Materiaalit
HYLLYKKÖMODUULIT
22 mm lastulevyä
• 8 sivua (A), 350 x 2316 mm
• 8 pohja- ja päällilevyä (B), 350 x 750 cm
• 12 hyllyä (C), 350 x 706 mm
Sokkelit
• 4 sivulistaa (K), 50 x 1670 mm
• 8 poikkilistaa (L), 50 x 276 mm
• 2 sovituspalaa (N), 50 x 400 mm
• 2 peitelistaa (M), 50 x 100 mm
Kaappien ovet
• 16 listaa (P), 80 x 690 mm
• 16 listaa (Q), 80 x 210 mm
19 mm lastulevyä
• 16 irtohyllyä, 350 x 703 mm
12 mm lastulevyä reunojen peitelistoiksi
• 2 sivulistaa (G), 195 x 2360 mm
• 1 ylälista (H),190 x 2440 mm
• 2 ylälistaa (H1), 190 x 475 mm
21 x 21 mm rimaa
• 4 reunalistaa (D), 706 mm
• reunojen kiinnityslistaa (J), noin 17 metriä
21 x 45 mm listaa
• 1 etureunalista (F), 3080 mm
9 x 9 mm listaa
• 16 ovipeilien listaa (R), 228 mm
• 16 ovipeilien listaa (R1), 548 mm
• peitelistaa (F1), 9 x 45 mm
• 4 mm kovalevyä (E) hyllykön taustalevyiksi, 2360 x 3080 mm
Lisäksi
• 8 rei’itettyä teräs- tai alumiinilevyä (S) 225 x 545 mm ovipeileiksi
• 16 piilosaranaa
• 64 hyllynkannatinta (6/10 mm)
• 8 ovenvedintä
• 35, 50, 60, 80 mm ruuveja
• Nitojan hakasia (20 mm)
• Pikkunauloja
• Puuliimaa
• Hiomapaperia
• Puunväristä tai muuta kittiä
• Pohja- ja pintamaalia
Vie aikaa
7 päivää
Hinta
Noin 350 euroa (hintoihin sisältyvät myös maalit).
Vaikeusaste
Piirustus
Jokaisen hyllymoduulin sivut (A) sahataan mittoihin 350 x 2316 mm ja samalla mitoitetaan irtohyllyt. Hyllynkan-nattimet ovat 6 mm terästappeja, joten niille porataan rivit 10 mm syviä 6 mm reikiä. Pohja- ja päällilevyt (B) sahataan 350 x 750 mm kokoon 22 mm lastulevystä ja ruuvataan 60 mm ruuveilla kiinni sivuihin, kolme ruuvia joka liitokseen.
Pitkittäissunnassa jatkopaloilla (N) säädettävä sokkeli on lastulevyä. Etusivulle jäävä auk- ko peitetään levyllä (M).
Alakaappien yläreunaan asenQ nettiin reunalis tat (F) hyllykön kokoonpanon jälkeen.
