Leikkimökki jota lapset RAKASTAVAT

Tästä leikkimökistä riittää riemua koko kesäksi! Se koostuu viidestä erilaisesta elementistä, jotka on helppo tehdä itse. Osista voi rakentaa lukemattomia erilaisia leikkimökkejä. Ikkunat ja ovet voivat olla missä tahansa, ja katto kestää lasten painon.

Vaikeusaste
Vie aikaa
Yhden viikonlopun.
Hinta
2 euroa/m

Rakennussarjassa on viisi erilaista elementtiä. Lapset voivat rakentaa sekä katon, ikkunat että oviaukon.

Johdanto

Superhelppo leikkimökki

Tämä leikkimökki on erittäin yksinkertainen, mutta lapset RAKASTAVAT sitä. Osien tekemisessä ei ole mitään vaikeaa, mutta mittaaminen, sahaaminen ja lovien veistäminen vievät oman aikansa.

Ennen kuin aloitat

Tämä leikkimökki tehdään 120x28 millin painekyllästetystä terassilaudasta. Osat voi tehdä myös muusta kestopuulaudasta tai käsittelemättömästä laudasta. Ainoa vaatimus on, että laudat ovat höylättyjä. Lautojen lovet tehtiin 60 sentin välein, mutta myös niiden etäisyyttä voi muuttaa. Pitkiä elementtejä ei tarvitse mitoittaa kokonaisten lautojen mukaan, sillä laudanpätkät voi käyttää lyhyem-pien osien tekemiseen.

Tärkeintä on, että lovet ovat hieman lautojen paksuutta leveämpiä. Jos lovet ovat liian ahtaita, laudat halkeavat helposti eivätkä irtoa toisistaan kostealla säällä. Leikkimökki ei huoju, vaikka liitokset ovat hieman väljiä.

LUE MYÖS: Rakenna laavu - Näin teet sen

Tässä rakennussarjassa on 40 neloselementtiä, 10 kolmoselementtiä, 10 kakkoselementtiä, 30 ykköselementtiä ja 16 kattoelementtiä. Ne riittävät monen erilaisen leikkimökin rakentamiseen ja lukemattomiin leikkeihin, mutta osia voi tehdä niin paljon kuin haluaa - tai niin paljon kuin puuta riittää. :)

Ohjeet

01
Mittaa ja piirrä kaikki osat tarkasti 3 Vaihe

Työ aloitetaan tekemällä nelos­ elementti, jota käytetään muiden osien mittatikkuna. Mittaa ja piirrä osat huolellisesti ohjeen mukaan.

Tee mittatikun lovista aavistuksen liian leveät, jotta sen sisäpuolelle piirretyt viivat vastaavat lovien oikeaa leveyttä. Jos et tiedä, kannattaako lovet sahata viivan sisä­ vai ulkopuolelta, sahaa ulkolinjaa pitkin. Liian isoista lovista ei ole mitään haittaa, mutta liian tiukat lovet vaikeuttavat kokoamista.

1

Aseta mittatikku laudan päälle. Merkitse aluksi elementin pituus ja piirrä sen jälkeen sopiva määrä lovia. Nelososaan tulee kahdeksan, kolmososaan kuusi, kakkos-osaan neljä ja ykkösosaan kaksi lovea.

2

Piirrä lovien viivat huolellisesti mittatikun nurkkia myöten. Tärkeintä koko projektissa on, ettei lovista tule liian ahtaita.

3

Kun olet piirtänyt lautaan tarpeeksi lovia, merkitse katkaisukohta 7 sentin päähän viimeisestä lovesta. Ykköselementtiin tulee vain kaksi lovea.

02
Tee lovet sahalla ja taltalla 6 Vaihe

Kun lovet on piirretty, niiden reunat pitää sahata ja puu poistaa terävällä taltalla. Sahaaminen on helpointa pistosahalla, mutta työhön voi käyttää myös käsisahaa.

Väärin mittaaminen tai väärästä paikasta sahaaminen ei haittaa mitään. Pilalle menneet pätkät voi käyttää ykkösosien tekemiseen. Niitä tarvitaan ovien ja ikkunoiden viereen, eikä niitä ole koskaan liikaa. Lautojen kierous ei haittaa mitään.

1

Sahaa jokaisen loven molemmat reunat pistosahalla tai käsisahalla. Sahaa pohjaan asti, jotta lovesta ei tule liian matala.

2

Irrota puu lovesta terävällä taltalla. Käännä taltta kuten kuvassa, jotta loven reunasta tulee mahdollisimman siisti ja terävä. Nosta lauta vakaalle alustalle, jota vasten voi lyödä kunnolla.

3

Sahaa kattoelementtien päätykapulat. 6,7 senttiä pitkät kapulat varmistavat, että kattoelementit pysyvät seinien päällä. Kaikki kapulat kannattaa sahata kerralla.

4

Poraa jokaiseen kapulaan kaksi reikää. Voit käyttää alustana mittatikkua, sillä sen lovet osuvat porauskohtiin. Alustaksi sopii myös mikä tahansa jätepuu.

5

Kohdista kapula huolellisesti aivan laudan päähän ja ruuvaa se kiinni kahdella ruuvilla. Kattoelementti ei mahdu nelos-elementin päälle, elleivät kapulat ole juuri oikeissa kohdissa. WWW.TEEITSE.COM

6

Puu turpoaa kostealla säällä. Se vaikeuttaa leikkimökin purkamista.

Materiaalit

  • 120x28 millin kestopuulautaa, 150 metriä
  • 64 kpl 4,0x45 millin ruuveja

Erikoistyökalut

  • Katkaisu- ja jiirisirkkeli

Vie aikaa

Yhden viikonlopun.

Hinta

Osta terassilaudat tarjouksesta. Nämä laudat maksoivat alle 2 euroa/metri. Tarvikkeet maksoi-vat yhteensä noin 250 euroa.

Vaikeusaste

Työssä ei ole mitään vaikeaa, mutta mittaaminen, sahaaminen ja lovien siistiminen vie aikaa.

Piirustus

Samat mitat joka elementissä

Samat kolme mittaa toistuvat kaikissa elementeissä.

Lovi on 3 senttiä leveä, matkaa seuraavaan loveen on 60 senttiä ja päädystä loveen 7 senttiä. Vain elementin pituus vaihtelee. Jokainen elementti on 63 senttiä (60 + 3) edellistä pitempi.

206-senttinen katto elementti on samanlainen kuin nelos-elementti. Kattoelementin päihin ruuvataan 6,7-senttiset kapulat, jotta katto pysyy seinien päällä.

Samat mitat joka elementissä

3D-malli

3D-malli

Legoleikkimökki

Leikkimökki, jonka voi koota lukemattomilla tavoilla.

Avaa 3D-malli

3D-malli

Rakenna elementit

Viisi yksinkertaista elementtiä: 4 seinää ja 1 katto

Avaa 3D-malli

3D-malli

Rakenna uudestaa ja uudestaan

Osat on helppo koota yhteen ja purkaa käytön jälkeen.

Avaa 3D-malli

Video

TYÖKALUT: Näin käytät pistosahaa

Videolla esitellään pistosahan käyttömahdollisuudet, terät ja toiminnot. Oikeilla asetuksilla pistosahalla voi tehdä melkein mitä tahansa: kaarresahauksia, suoria sahauksia sekä nopeita ja karkeita sahauksia. Oikean terän kanssa pistosahalla voi sahata puuta, muovia, metallia ja herkkiä materiaaleja.

Vinkit & niksit

3 työtä helpottavaa niksiä

1

Käytä sirkkeliä! Jos sinulla ei ole katkaisu- ja jiiri-sirkkeliä, lainaa sellainen naapurilta tai käytä tilaisuus hyväksesi ja osta sirkkeli. Työssä pitää sahata todella paljon. Sirkkelillä se sujuu paljon helpommin kuin käsisahalla, ja jälki näyttää siistim-mältä.

2

Älä hakkaa oksia taltalla Huonolla tuurilla loven kohdalle osuu oksa. Älä yritä hakata sitä irti taltalla, vaan sahaa oksa irti pistosahalla molemmista suunnista. Se vie hieman enemmän aikaa mutta varmistaa, ettei lauta lohkea loven vierestä.

3

Heitä viisi senttiä menemään Laudan päässä olevat pienet halkeamat eivät yleensä heikennä puun kestävyyttä. Tässä tapauksessa lovet sahataan vain seitsemän sentin päähän lautojen päistä, joten niiden pitää olla kunnossa. Kuvassa näkyy, että irti sahattu laudan pää halkeaa todella helposti.

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Leikkimökki