Vaihe 1: Poista rikka-ruohot ja sammaleet
Poista pihalta aluksi kaikki rikkaruohot ja sammaleet. Voit yrittää kitkeä rikka ruohot käsin, mutta puutarhurit suosivat kovempia otteita ja käyttävät myrkkyjä, jotka tappavat myös pienet rikkaruohontaimet.
Sammaleet kuolevat rauta sulfaatilla ja rikkaruohot torjunta-aineella, jota an-nostellaan tarkasti valmistajan ohjeen mukaan. Anna aineiden vaikuttaa viikon ajan, ennen kuin ryhdyt tositoimiin.
Vaihe 3: Tasoita nurmikko
Puutarhuri ei paikkaa koloja yksi kerrallaan vaan tasoittaa koko nurmikon. Tarkoitus ei ole oikaista nurmikkoa vaakasuoraksi vaan tasoittaa kuopat ja kohoumat. Nurmikosta tulee kaunis ja tasainen, mutta maaston muotojen mukainen. Nurmikolle levitetään valmiiksi sekoitettua kasvualustamultaa, joka toimitetaan tontille suursäkeissä.
Pienten kolojen paikkaaminen
Koko nurmikkoa ei kannata panna uusiksi pienten kolojen ja laikkujen takia. Esimerkiksi vanhan kukka-penkin kohdalle jääneen kolon voi korjata helposti ja nopeasti.
Paikkaamiseen voi käyttää joko kukkamullan ja hiekan sekoitusta (sekoitussuhde 1:1) tai valmista, säkeissä myytävää nurmikon kasvu-alustamultaa. Jos paljaita laikkuja on paljon, multa kannattaa ostaa valmiina sekoituksena, jotta sekoit-taminen ei ala tuntua liian työläältä.
Lannoita multa. Sekoita lannoite ja siemenet keskenään ja ripottele ne multaan (ellet sekoittanut siemeniä multaan jo vaiheessa 2).
Vaihe 4: Kalkitse, lannoita ja kylvä siemenet
Tärkeintä nurmikon kasvulle on, että ruoho saa tarpeeksi ravinteita. Nurmikkoa pitää lannoittaa riittävästi myös kunnostuksen yhteydessä. Kaksi-kolme kertaa kesässä levitettävä väkiannoite on helpoin tapa huolehtia nurmikon ravinteista. Väkilannoite selvästi halvempaa kuin orgaaninen lannoite, mutta orgaanista lannoitetta pitää levittää vain kerran vuodessa.
Valitse sopivat siemenet
Käytännössä kaikissa ruohonsiemen-pakkauksissa on eri ruoholajeja. Lajikirjon tarkoitus on varmistaa, että ruoho pysyy vahvana ja vihreänä keväästä syksyyn.
Siementen laatu ja kylvöpaikka eivät ole yhdentekeviä asioita. Kylvetäänkö siemenet varjoon vai suoraan auringonpaisteeseen? Pelataanko nurmikolla jalkapalloa? Onko piha niin kalteva, että toiset paikat kuivuvat nopeasti mutta toiset tulvivat?
Onneksi useimmat siemensekoi-tukset on nimetty kuvaavasti. Samalle pihalle voi kylvää eri siemeniä eri paik-koihin. Halvimmat siemensekoitukset kannattaa yleensä jättää ostamatta, sillä ne itävät huonosti.
Vaihe 5: Pidä huolta nurmikosta
Viiden-kuuden viikon kuluttua nurmikko on huippukunnossa. Nurmikkoa pitää hoitaa, jotta se pysyy hyvän näköisenä. Sitä pitää leikata oikein ja lannoittaa kaksi-kolme kertaa kevään ja kesän aikana. Orgaanista lannoitetta pitää levittää vain kerran.
Nurmikko kannattaa ilmata pysty leikkurilla joka kevät. Jos nurmikko ei tule kuntoon, tee maaperäalanyysi. Hapan maa pitää kalkita muutaman vuoden välein.
Näin nurmikko pitää leikata
Kaikkien ruohonleikkureiden leikkauskorkeutta voi säätää, ja siihen on hyvä syy. Ruohon ei pidä olla yhtä pitkää alku kesästä loppusyksyyn.
Keväällä ruohon pitää kasvaa 6-8-senttiseksi, ennen kuin se leika-taan ensimmäisen kerran. Ruohoa ei saa koskaan leikata alle 4-senttiseksi. Liian lyhyeksi leikkaaminen heikentää ruohoa niin paljon, että rikkaruohot ja sammaleet pääsevät voitolle.
Kuivina kesäkuukausina ruohon voi antaa kasvaa tavallista pitemmäksi ja vah-vemmaksi. Syksyn viimeisessä leikkauksessa nurmikko pitää lyhentää 4-5-senttiseksi, sillä pitkät ruohonkorret homehtuvat helposti loppusyksyn aikana.
