Rakenna fiksu suoja halkopinosta

Terassin viereen kasattu halkopino antaa suojaa tuulelta ja ohikulkijoiden katseilta. Polttopuut pysyvät kuivina koko kesän, kun niiden päälle rakennetaan halkopinon korkeuden mukaan liikkuva katos.

Vaikeusaste
Vie aikaa
Pari päivää
Hinta
70 euroa

Halkopino suojaa terassia koko kesän, ja klapit pysyvät kuivana yksinkertaisen katoksen alla. Syksyn tullen puut on helppo kantaa sisälle.

Johdanto

Halkopino voi olla paljon muutakin kuin siisti kasa polttopuita. Terassin vieressä pino suojaa tuulelta ja ohikulkijoiden uteliailta katseilta sekä toimii samalla hyvänä kukkalautana.

Kun kesä muuttuu syksyksi, on aika vetäytyä terassilta sohvan nurkkaan. Silloin on mukavaa, jos takkapuut ovat valmiina terassin oven edessä. Kuivuneet halot eivät kastu uudestaan, sillä pinon katto liikkuu alaspäin pinon mukana.

Pinon katto tehdään lankuista ja päällystetään huovalla. Katto kiinnitetään tolppiin. Tolppiin porataan reikiä, jotta kattoa voi laskea ja nostaa tarpeen mukaan.

Tässä esimerkissä terassin viereen lisätään yksi tolppa kahden vanhan tolpan väliin.

LUE LISÄÄ: Suoja-aita terassille

Ohjeet

01
Tee kaikki osat valmiiksi 5 Vaihe

Noin 20-senttinen lankku on liian kapea noin 25-senttisten klapien katoksi. Lankun kylkiin pitää lisätä kaksi vinoon halkaistua rimaa. Tässä rimat halkaistaan vinossa kulmassa 95 millin lankusta.

Sopivan halkaisukulman voi selvittää lyhyellä puukapulalla. Halkaise lankun pätkä vinossa kulmassa ja kokeile, miten rimat sopivat lankun kylkeen. Kun sopiva kulma löytyy, halkaise kokonainen lankku. Sahaa lopuksi keskitolppa.

1

Tarkista, miten halkaistu rima sopii leveän lankun kylkeen. Katon pitää yltää hieman polttopuiden päiden yli. Viistot reunat johtavat veden pois katon päältä.

2

Halkaise lankun reunarimat. 25 asteen halkaisukulma sopii tarkoitukseen hyvin. Halkaise koko lankku halkaisusirkkelillä, upotussahalla tai käsisirkkelillä.

3

Kokoa katto liimalla ja ruuveilla. Katon pitää kestää vuosikausia, joten rimat kannattaa kiinnittää sekä liimalla että ruuveilla. Levitä rimoihin liimaa, purista ne paikoilleen ja ruuvaa kiinni 40 sentin välein.

4

Sahaa keskitolpalle reikä. Tämä katto on 3,5 metriä pitkä, joten se pitää tukea päiden lisäksi lankun keskeltä. Sahaa lankun puoli-väliin tolpan mentävä reikä.

5

Sahaa keskitolpan pää teräväksi, jotta vesi valuu alas sitä pitkin. Piirrä tolpan ympärille merkit suorakulman avulla, säädä sirkkeli 25 asteen kulmaan ja sahaa pää teräväksi merkkien mukaan.

02
Kiinnitä katto tolppiin 8 Vaihe

Tämä halkopino kasataan terassin reunassa olevien tolppien väliin. Se tarkoittaa, että polttopuiden toinen pää jää tyhjän päälle ellei terassia levennetä.

Katosta tehtiin aluksi leveän kattolankun mittainen. Nyt 360-senttinen katto pitää lyhentää tolppien väliin sopivaksi.

Keskitolppa asetetaan terassin päälle siten, että se osuu katon keskellä olevaan reikään. Kaikkiin tolppiin porataan reiät vaakatappeja varten.

1

Levennä terassia hieman. Ruuvaa terassin reunaan lankku, jotta halkopinon toinen reuna ei jää tyhjän päälle. Kiinnitä lankku 2-3 milliä terassin pinnan yläpuolelle.

2

Piirrä lankkuun tolpanreikien paikat. Nosta kattolankku tolppien kylkeen ja piirrä lankkuun viivat suorakulman avulla. Merkitse samalla lankun oikea pituus.

3

Lyhennä lankku sopivan mittaiseksi. Lankun ja reunarimat voi katkaista oikeaan mittaan jo aiemmin sirkkelillä, mutta koko paketti on helpointa lyhentää pistosahalla.

4

Sahaa tolpille lovet. Lankun päätyihin piirretyt lovet on helppo sahata pisto-sahalla.

5

Piirrä tolppiin vaakatapin reikien paikat. Piirrä ensimmäiset reiät esimerkiksi 30 sentin päähän terassin pinnasta. Tee merkit 10 sentin välein aina 120 senttiin asti. Merkitse jokaiseen viivaan keskikohta.

6

Poraa reiät ensimmäiseen tolppaan. 16-millisen tapin reiät kannattaa porata 18 millin terällä. Poraa kaikki reiät samalta puolelta ja lopeta heti, kun kärki yltää puun läpi. Viimeistele reiät siisteiksi vastapuolelta.

7

Poraa reiät seuraaviin tolppiin. Aseta keskitolppa ensimmäisen tolpan kylkeen, piirrä korkomerkit suorakulman avulla keskitolppaan ja siirrä ne keskitolpasta viimeiseen tolppaan.

8

Sahaa korkotapit. Tee kolme 26-senttistä tappia. Jos teet katosta leveämmän, varmista, että tapit ovat tarpeeksi pitkät. Tappien pitää olla suojassa sateelta, mutta tarpeeksi pitkiä katon kannattimiksi.

03
Maalaa katto ja peitä se huovalla 5 Vaihe

Käsittele puut kertaalleen öljyllä tai muulla puusuojausaineella ennen huovan kiinnittämistä. Katto on helppo käsitellä esimerkiksi kahden pukin päällä, mutta sen voi öljytä myös paikallaan. Tässä katto käsitellään mustalla puuöljyllä.

Aseta poikkitapit sopivaan maalauskorkeuteen ja laske katto tappien varaan.

Polttopuut kannattaa pinota mahdollisimman siististi, sillä pinon tarkoitus on sekä suojata että näyttää hyvältä.

1

Öljyä puut. Tässä tapauksessa kaikki puu-osat käsitellään samalla mustalla puuöljyllä kuin vanha terassi. Öljyä kaikki muut pinnat paitsi huopakaton alle jäävä lankku.

2

Mittaa kattohuopa. Peitä katto 33 senttiä leveällä itseliimautuvalla huopakaistaleella. Varmista, että huopa yltää viisi milliä molempien reunojen yli. Jätä huopa hieman liian pitkäksi molemmista päistä.

3

Asettele huopa toisen tolpan ympärille. Muotoile huopa isolla mattopuukolla. Rullaa huopa auki ja leikkaa keskitolpan reikä kahdella viillolla nurkasta nurkkaan.

4

Liimaa huopa lankkuun ja muotoile huopa toisen tolpan ympärille. Irrota suojamuovi huovan takapuolelta ja liimaa huopa kiinni vähän kerrallaan. Muotoile toinen pää tolpan ympärille.

5

Leikkaa keskitolpan reikä auki. Työnnä tolppa reiän läpi. Aseta tolppa pystysuoraan terassin päälle. Tolppaa ei tarvitse kiinnittää terassiin. Leikkaa huopakolmiot irti tolpan ympäriltä.

Materiaalit

  • 48x198 mm lankkua
  • 45x95 mm lankkua
  • 100x100 mm tolppia
  • Pohjustus- tai puunsuojausöljyä
  • 16 mm pyörölistaa
  • 5x80 mm ulkoruuveja
  • Itseliimautuvaa kattohuopaa

Vie aikaa

Pari päivää.

Hinta

Lankut, tolpat, öljy ja huopa maksavat yhteensä noin 70 euroa.

Vaikeusaste

Kevyttä, mukavaa ja helppoa työtä.

3D-malli

3D-malli

Suoja-aita

Suoja-aita halkopinosta.

Avaa 3D-malli

3D-malli

Näin rakennat katon

Katto on tehty leveästä lankusta ja kahdesta kapeasta sivuosasta. Nurkkiin on sahattu reiät tolpille.

Avaa 3D-malli

3D-malli

Viestien yläosa

Pylväiden yläosa on leikattu kuin 25 asteen pyramidi.

Avaa 3D-malli

3D-malli

Kattoa voidaan nostaa ja laskea

Pylväissä on reikiä katon korkeuden säätämiseksi poikkitankojen avulla.

Avaa 3D-malli

Video

TYÖKALUT: Näin käytät pistosahaa

Videolla esitellään pistosahan käyttömahdollisuudet, terät ja toiminnot. Oikeilla asetuksilla pistosahalla voi tehdä melkein mitä tahansa: kaarresahauksia, suoria sahauksia sekä nopeita ja karkeita sahauksia. Oikean terän kanssa pistosahalla voi sahata puuta, muovia, metallia ja herkkiä materiaaleja.

TYÖKALUT: Näin käytät katkaisu- ja jiirisirkkeliä

Tällä videolla näytetään, miten säädät ja käytät sahaa oikein. Jiirisirkkeli on loistava työkalu lautojen ja lankkujen katkaisemiseen sarjatyönä. Sirkkelillä voi sahata suoraan, viistoon ja kallistetulla terällä. Voit sahata muun muassa puuta, metallia, kuitusementtiä ja laminaattia joko poikki tai tiettyyn syvyyteen asti.

VINKIT: Leikkaa huopaa helposti

Vinkit & niksit

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

Muut lukevat juuri nyt …