Johdanto
Ohjeet
01
Katkaise ja asenna seinäkisko
4
Vaihe
Oviaukon yläpuolella oleva seinäkisko pitää liukuoven paikoillaan niin, ettei se pääse kallistumaan sisään- tai ulospäin. Seinäkisko ei siis kannattele liukuovea, vaan ovi lepää pyörien varassa. Ota kuitenkin huomioon, mihin seinämateriaaliin kisko ruuvataan kiinni, ja käytä sopivia tulppia ja ruuveja. Tässä seinä on kipsilevyä, jonka takana oleviin puulevyihin kiskon voi ruuvata kiinni. Siksi käytämme puuruuveja.
Liukuovien koko riippuu oviaukosta. Kun ovet ovat suljettuina, niiden tulee yltää 4 senttiä oviaukon ulkopuolelle ylhäällä ja sivuilla.
Merkitse kiskon asennuskohta. Tässä esimerkissä kiskon korkeus on 265 senttiä. Katkaise kisko aukon leveyden (tässä 235 senttiä) sekä ovien leveyden (243 senttiä) mittaiseksi eli yhteensä 478 sentin pituiseksi.
Esiporaa 35-36 sentin välein reikä kiskon keskelle (E) (lattatanko). Tähän seinäkiskoon tehdään siis 13 reikää. Poraa reiät niin, että ruuvien kannat uppoavat kiskoon.
Hitsaa 5 senttiä pitkät välikappaleet 20 x 20 x 2 millin neliöputkesta (B) kaikkien 13 ruuvinreiän taakse. Varmista, että välikappaleet ovat kiskon keskellä siten, että seinäkiskon ylä- ja alareunasta on 15 millin etäisyys välikappaleisiin.
02
Tee ovikehikot
7
Vaihe
Aloita katkaisemalla vankat neliöputket, joiden koko on 40 x 40 x 2 milliä. Niitä käytetään liukuovien ulkokehyksissä.
Muista, että jokainen nurkka on katkaistava 45 asteen kulmaan, joten tarkista ja varmista vielä, että leikkauskohdat ovat oikein päin ennen katkaisemista.
Aloita hitsaamalla neliöputket yhteen vain pistemäisesti. Silloin voitvielä hienosäätää nurkkia ennen niiden hitsaamista kokonaan umpeen.
Katkaise neliöputket (A) ovien kehyksiin. Päätyjen tulee sopia yhteen 45 asteen kulmassa. Käytä kulmahiomakonetta, jos tarjolla ei ole metallivannesahaa. Pidä huolta, ettei leikkauksista tule niin summittaisia, että ovikehys jäisi vinoksi.
Hio leikattuja reunoja varovasti kulmahiomakoneella. Tätä kutsutaan myös purseenpoistoksi. Varo poistamasta liikaa materiaalia.
Aseta neliöputket (A) työtasolle ja kiinnitä ensimmäinen kulma kahdella pistehitsauksella. Nurkkien kulmaa voi vielä säätää hieman, kun ensin tehdään vain pistehitsauksia.
Tarkista, että kulma on suora ennen kuin asetat seuraavat putket ja pistehitsaat loput nurkat paikoilleen.
Hitsaa nyt kaikki kulmat kokonaan umpeen. Hitsaa nurkat joka puolelta: sivuilta, päältä ja kulman sisäpuolelta.
03
Asenna pyörät ja rullat kehyksiin
4
Vaihe
Liukuoven painoa kannattelee pääasiassa kaksi pientä kiinteästi asennettua pyörää kunkin kehikon alla, ja nyt ne asennetaan paikoilleen.
Sen jälkeen asennetaan melko suuret liukuovirullat, jotka pitävät kehysten yläosan kiinni seinäkiskossa. Rullien oikea korkeus on mitattava tarkasti, jotta liukuovet eivät roiku liian raskaasti seinäkiskossa.
VAROITUS: Ennen hitsausta on tärkeää hioa galvanointi pois rullien kiinnikkeistä. Muuten hitsatessa muodostuu myrkyllisiä höyryjä!
Kaksi pientä kiinteää pyörää (G) kiinnitetään alempiin neliöputkiin 10 sentin päähän kehikon reunasta. Varmista, että pyörät on kiinnitetty kehyksen takaosaan eli sisäpuolelle, joka jää piiloon.
Mittaa ja merkitse kehyksen yläosaan kohdat, joihin liukuovirullat (F) asennetaan. Sielläkin ne ovat 10 sentin päässä kulmista. Varmista, että rullien keskikohta osuu seinäkiskon korkeudelle.
Pistehitsaa rullat (F) kehysten etuosaan - ja varmista samalla, että rullat osoittavat seinää ja kiskoa kohti.
Tarkista nyt, että pyörien varassa olevien ovikehysten liukuovirullat osuvat ylhäällä täsmällisesti seinäkiskoon. Säädä tarvittaessa liukuovirullien paikkaa ennen kuin hitsaat ne lopullisesti kiinni. Teräsrungon siirtäminen on nyt vielä paljon helpompaa kuin sitten, kun sen päälle kiinnitetään raskas paneeliverhoilu. Varmista siksi ennen jatkamista, että molemmat kehykset ovat tukevasti paikoillaan ja liukuvat sujuvasti sivuille. Tarkista myös, että ovikehys ei roiku liian raskaasti seinäkiskossa ja että se voi liukua sivulta toiselle kaatumatta eteenpäin.
04
Tee ikkuna ja kiinnitä verhoilu
9
Vaihe
Nyt on aika asentaa ikkunakehys, taustaverhoilu, leveät paneelilaudat ja lopuksi ikkunat, jotka liimataan paikalleen.
Ovikehysten taakse asennetaan OSB-levyä, joka ulottuu reunasta reunaan. Siten leveät laudat voidaan liimata teräskehyksen sisäpuolelle. Näin myös ruuvit saadaan piiloon. Näytämme, miten voit rakentaa suuren kehyksen ja kiinnittää siihen ikkunan. Sitten voit käyttää samaa menetelmää pienemmän ikkunan rakentamiseen.
Katkaise ja hitsaa kolme "ikkunan karmia" (D) T-listasta ja aseta ne L-listasta (C) valmistetun ulomman ikkunakehyksen sisäpuolelle. Huomaa, että ylhäällä ja alhaalla on myös L:n muotoista teräslistaa. Hitsaa sitten ikkunan kehys kokoon.
Hitsaa sisemmät pystysuorat tukilistat (A) ikkunan kehyksen molemmille puolille. Hitsaa lopuksi vaakasuorat tukilistat (A1, katso piirros).
Tasoita raot tukilistojen (A) ja ikkunan kehyksen (C) välissä. Kun tasoite on kovettunut, kehykset maalataan metallimaalilla, kuten Hammeritella. Tämän jälkeen maalin on annettava kuivua.
Kiinnitä OSB-levyt (J) ovikehysten taakse. Poraa kuitenkin ennen sitä reiät 20 sentin välein 2 millin metalliporanterällä.
Tee koeasettelu paneelilaudoilla (H) ja sahaa paneelit siten, että ne sopivat täydellisesti metallikehyksiin tai saat niihin haluamasi kuvion.
Polta paneelia kaasupolttimella. Pidä kaasupoltin koko ajan liikkeessä, jotta saat tasaisen tuloksen. Käytä poltinta varoen, jos liekität paneelit sisätiloissa.
Liimaa leveät laudat (H) OSB-levyihin (J) puu- tai asennusliimalla ja anna liiman kuivua vuorokauden ajan.
Liimaa pleksimuovit (K) ikkunankehyksiin (C + D) asennusliimalla. Parhaan lopputuloksen saat, jos puserrat liimaa yhdellä vedolla vain lasien takapuolelle, kuten tässä - ei siis metallikehyksen ja lasien väliin.
Materiaalit
- 40 x 40 x 2 mm neliöputki (A + A1)
- 20 x 20 x 2 mm neliöputki (B)
- 30 mm L-profiili (C)
- 30 mm T-profiili (D)
- 50 x 8 mm lattatanko (E)
- 4 liukuovirullaa (F), 120 mm
- 4 kiinteää ovirullaa (G), 38 mm
- 18 x 120 mm rustiikkipaneeli (H)
- 18 mm OSB-levy (J)
- 600 x 400 x 4 mm pleksilasi (K)
Lisäksi:
- Ruuveja ja tulppia seinäkiskoon
- Ruuveja OSB-levyyn
- Asennusliimaa
- Metallitäyteainetta ja -maalia
- Ovenkahvat ja pysäyttimet
Vie aikaa
Muutaman päivän mukaan lukien kuivausajat.
Hinta
Varaa 225 x 243 sentin kokoisen liukuoven tekemiseen noin 2 000 euroa.
Vaikeusaste
Hankkeessa on omat haasteensa, sillä pääset sekä hitsaamaan että nikkaroimaan.