Seinän rappaaminen

Ankeasta sisäseinästä saa helposti ja nopeasti kauniimman rappaamalla.

Aluksi raakatiilet tasoitetaan kalkkisementtilaasti KS50/50/700:lla tai valmiiksi sekoitetulla kuivalaastilla, joka sekoitetaan hyvin sekoitusvispilällä. Jos käytettävissä ei ole sekoitusvispilää, voi käyttää lapiota.

Laastin on oltava verraten ohutta – koostumuksen pitäisi muistuttaa suunnilleen paksua kaurapuuroa. Kun seinää pitkin kuljetetaan pitkää oikolautaa, selviää, kuinka paljon tasoitetta suunnilleen tarvitaan, ja missä kaikkein suurimmat epätasaisuudet ovat.

Ennen pohjarappausta seinää kostutetaan vedellä. Näin laasti tarttuu paremmin seinään eikä kuivu liian nopeasti. Jos kuivuminen tapahtuu liian nopeasti, laasti halkeilee ja putoaa, koska se ei tartu kunnolla tiiliseinään.

Hiertimelle asetetaan nyt reilusti ohuehkoa laastia, ja sitä hierotaan seinään alhaalta ylöspäin. Lattaa painetaan ja vedetään ylöspäin. Laastin levittäminen ylös on hankalaa, ja laasti levitetään sinne heittelemällä.

Rappauksen ei tarvitse tulla täysin suoraan ja tasaisesti, vaan tarkoituksena on esimerkiksi Etelä-Euroopassa yleinen elävä pinta. Muurauskauhaa on käytettävä napakasti, että laasti pysyy paikallaan.

Kun laasti on levitetty koko seinälle, se tasoitetaan ensin muurauskauhalla ja sitten teräslatalla. Rappausta hierotaan isoilla vinosuuntaisilla liikkeillä, niin että laasti jakautuu tasaisesti. Kun laasti alkaa kuivua, rappaus tasoitellaan märällä kalkkiharjalla, ja samalla pinta sulkeutuu.

Pinta harjataan vinoin vedoin, niin että kuivaan laastiin jää vinot harjanjäljet. Seinän voi maalata aikaisintaan kuukauden kuluttua, kun se on täysin kuivunut ja kovettunut. Sen voi myös jättää maalaamatta.

LUE LISÄÄ: Kosteusjäljistä huolella eroon

    Lisää samasta aiheesta Muuraus