1: Jätät lattian suojaamisen väliin. ”Maalitipat on helppo pestä pois…”
Huono idea. Lattian suojaaminen vie toki hieman aikaa, mutta se kannattaa. Maali ei välttämättä irtoa lattiasta, ja puhdistamiseen menee yleensä vähintään saman verran aikaa kuin suojamuovin tai -pahvin levittämiseen. Pahinta kuitenkin on, että maalitipat leviävät kengänpohjissa joka puolelle lattiaa.
2: Et käytä maalarinteippiä. ”Siinä menee niin kauan…”
Karmien, listojen ja muiden yksityiskohtien teippaaminen on hieman vaivalloista, mutta vaivan arvoista. Teippi varmistaa, että maalattavista reunoista tulee suorat. Voit maalata kaikki pinnat tavallisesti ja liikuttaa pensseliä tai telaa oikeaan suuntaan. Silloin valmis maalausjälki näyttää hyvältä.
Anna teipin olla paikallaan tarpeeksi kauan, mutta älä liian pitkään, jotta irrotettava teippi ei revi maalia mukanaa.
LUE MYÖS: Näin vältyt maalausvirheiltä
3: Maalaat toiseen kertaan liian aikaisin. ”Kyllä se on jo kuivunut…”
Maalaaminen vaatii kärsivällisyyttä. Pitkää pinnaa tarvitaan sekä suojaamiseen että maalaamiseen, mutta myös silloin, kun ensimmäinen maalikerros kuivuu.
Jos maali ei ole tarpeeksi kuivaa, se voi kuoriutua irti. Silloin sekä ensimmäinen että toinen kerros menevät pilalle. Kuivumisaika on yleensä kerrottu maalipurkin kyljessä, mutta voit antaa maalin kuivua varmuuden vuoksi vuorokauden ajan. Anna maalin aina kuivua mieluummin liian pitkään kuin liian vähän aikaa.
4: Kastat pensselin liian syvälle maaliin. ”Turha sitä on säästellä…”
Maalia pitää olla tarpeeksi, mutta pensseliä kannattaa kastaa mieluummin vähän ja usein kuin paljon ja harvoin. Jos pensselissä on liikaa maalia, keskimmäiset harjakset jäykistyvät ja kuivuvat pilalle. Kasta maaliin vain pensselin uloin kolmannes, mutta tarpeeksi usein. Maali kannattaa kaataa aina kaukaloon, jotta sitä on helpompi käyttää.
5: Otat maalin suoraan purkista. "Sehän on helpointa..."
Jos maalaat pensselillä ja otat maalia suoraan purkista, liimaa purkin päälle pätkä maalarinteippiä ja kuivaa pensseli sen reunaan.
ÄLÄ KOSKAAN kuivaa pensseliä maalipurkin reunaan, sillä maali paakkuuntuu helposti. Puolikuiva maali voi pudota takaisin purkkiin ja päätyä juuri maalattuun seinään. Tällä videolla näkyy, kuinka helposti niin käy!