10 asiaa jotka voivat mennä pieleen ulkomaalauksessa

Sääolosuhteet ovat ratkaisevan tärkeät, kun maalaat ulkona. Siksi sopivan ajankohdan löytäminen voi olla vaikeaa. Ulkona ei saisi olla liian märkää, liian kuivaa, liian kylmää, liian kuumaa eikä liian tuulista.

1. Puu on liian kosteaa

Jos sää on ollut pitkään enimmäkseen poutaista, kosteus ei todennäköisesti ole ongelma. Puun kosteuspitoisuus on silti hyvä tarkistaa, ja sen pitäisi olla alle 18 prosenttia. Jos puu on sitä kosteampaa, maali lohkeilee seinäs- tä, kun kostea puu kuivuu ja vesi löytää tiensä siitä ulos. Siksi ulkona on usein parasta maalata kesän jo ehdittyä hieman pidemmälle, jolloin ulkoilma ollut jo jonkin aikaa kuivaa.

2. Liian kylmää

Puunsuoja-aine on kylmänä jäykkää ja paksua, joten sitä on hankala saada ulos säiliöstään tai levittää puulle. Puunsuo- ja-aine ei myöskään tartu kylmässä kunnolla ja irtoaa nopeasti. Samoin käy, jos lämmintä puunsuoja-ainetta levitetään kylmälle puulle.

3. Maalaat suorassa auringonvalossa

Puunsuoja-aine kuivuu lähestulkoon jo ennen pensselistä irtoamista seinästä, jos maalaat helteellä tai suorassa auringonvalossa. Silloin et saa maalattua ”märkää märälle”, ja maali peittää puun epätasaisesti, sillä joissakin kohdissa saatat maalata nopeasti kuivuvan puunsuoja-aineen päälle useita kerroksia. Maalaa siksi varjossa tai hieman pilvisellä säällä ja tarkista tuote- pakkauksesta, millaisia lämpötiloja puunsuoja-aine kestää.

4. Puu on alkanut lahota

Jos puuta ei ole ehditty suojata ajoissa, siihen on saattanut tunkeutua kosteutta, jolloin se on alkanut lahota. Silloin puu on vauri-oitunut, eikä puunsuoja-aineen levittäminen ulkopinnalle enää auta. Vaihda siksi vaurioituneet laudat ennen maalaamista.

5. Iltakaste kostuttaa puun

Loppukesällä puuseinät ovat todennäköisesti päivällä kuivia, mutta maalaamiselle suotuisat tunnit käyvät silti vähiin. Kaste nimittäin laskeutuu illalla aiemmin kuin keskikesällä, ja yön jälkeen aamukaste haihtuu myöhemmin aamupäivällä.

6. Maalaat kovalla tuulella

Tuuli tuo mukanaan pölyä sekä hiekkaa ja joskus myös siitepölyä. Kaikki se tarttuuu mär-kään maaliin. Tarkkaile siis sääennustetta ja maalaa tyynellä tai vain vähän tuulisella säällä.

7. Teippi on väärää

Sisä- ja ulkokäyttöön on saatavana erilaisia maalarinteippejä. Ulkona on käytettävä UV-säteilyä kestävää teippiä, joka voi olla pitkään auringossa tarttumatta liian tiukasti kiinni. Ulkokäyttöön tarkoitettu maalarinteippi on usein sinistä.

8. Maalaat öljymaalia vesiohenteisen päälle

Öljymaali tarttuu yleensä heikosti vesiohenteisen maalin päälle ja voi siksi halkeilla nopeasti. Vesiohenteinen maali tarttuu kuitenkin sekä öljy-että vesiohenteisen maalin päälle. Siksi se on turvallinen valinta. Hybridimaalia eli vesiohenteista öljymaalia käytettäessä vesiohenteisen maalin päälle kiinnittyminen riippuu hybridimaalin akryylin ja alkydin välisestä suhteesta.

9. Seinä jää pesemättä

Jos pensselöit puunsuoja-ainetta puuhun pesemättä seinää ensin, maalaat siinä olevan lian ja pintakasvuston päälle. Kun lika lopulta irtoaa, maalikin irtoaa. Pese puun pinta puhdistusaineella ja hio sitä kevyesti, jos siinä on lohkeamia tai vanhaa maalia. Kun puu on pesty ja kuivunut, voit käydä homman kimppuun

10. Pohjamaalaus unohtuu

Uudelle, tuoreelle puulle tekisi ehkä vain mieli alkaa levittää maalia. Aloita kuitenkin pohjamaalilla, jos haluat puun kestävän vuosikausia. Pohjuste tunkeutuu puuhun, suojaa sitä ja varmistaa, että varsinainen maali tarttuu mahdollisimman hyvin.

LUE LISÄÄ: Teetkö sinäkin nämä 10 maalausvirhettä?