Miksi lattiasieni on niin vaarallinen?
Talojen puurakenteisiin pesiytyviä seinilajeja on yhtensä noin 30, mutta kaikkein vaarallisin niistä on lattiasieni. Lattiasieni on todella aggressiivinen ja voi kasvaa jopa 5 milliä päivässä.
Pahinta kuitenkin on, että sieni piiloutuu paneelien taakse ja lattian alle, ja se voi levitä hyvin laajalle kenenkään huomaamatta. Se tarkoittaa, että lattiasieni huomataan usein vasta siinä vaiheessa, kun vahingot ovat jo hyvin laajoja ja niiden korjaaminen tulee kalliiksi.
Lattiasieni pystyy tunkeutumaan tiiliseinän läpi ja valtaamaan epäorgaanisia materiaaleja kuten kipsiä. Sitkeä sieni voi vaipua horrokseen jopa vuosiksi, jos kasvuolosuhteet ovat huonot. Sieni kuitenkin herää heti, kun lämpö ja kosteus ovat taas sopivat.
Miltä lattiasieni näyttää?
Lattiasienen itiöemät ilmestyvät näkyviin, kun sieni saa valoa. Itiöemät näyttävät litteiltä, punaruskeilta tahroilta, joissa on korppumainen pinta ja valkoinen reuna. Sienen itiöt muodostavat pölykerroksen, jonka huomaaminen voi koitua siunaukseksi.
Pöly on itiöemän tavoin punaruskeaa ja näyttää kaakaojauheelta, ja sitä esiintyy usein saastuneen alueen läheisyydessä. Usein kestää kuitenkin kauan, ennen kuin sieni näkyy, sillä se leviää talon rakenteissa pitkien ja ohuiden rihmojensa avulla.
Rihmat ovat harmahtavia ja niistä kuuluu katkaistaessa rapsahtava ääni. Rihmat ovat paksuimmillaan lyijykynän vahvuisia, joten ne eivät tarvitse paljon tilaa levitäkseen kellarista katolle asti.
Lattiasieni voi elää erittäin kuivassa puussa, koska se pystyy kuljettamaan tarvitsemansa veden ja ravinteet pitkien rihmojensa avulla.
TOIMITUS SUOSITTELEE: Tämän takia kannattaa omistaa kosteusmittari
Millaisissa oloissa lattiasieni viihtyy?
Seisova ilma, noin 20 asteen lämpö ja 20–30 prosentin ilmankosteus ovat lattiasienen ihanteelliset kasvuolosuhteet. Sieni viihtyy erinomaisesti kalkin läheisyydessä, sillä se edistää sienen kasvua.
Sieni säilyy hengissä lähes jäätymispisteeseen asti, joskin sen kasvu lakkaa yleensä kahdeksan asteen paikkeilla, ja sieni menee horrokseen. Lattiasieni voi mennä horrokseen myös siinä tapauksessa, että sen vedensaanti lakkaa. Sieni kuolee, jos se altistetaan yli 40 asteen lämmölle.
Lattiasieni ei yleensä tartu terveeseen puuhun, mutta sekin on mahdollista. Lattiasieni vakiinnuttaa paikkansa nopeasti, etenkin, jos se leviää muiden sienien aiemmin saastuttamaan puuhun.**
LUE MYÖS: 15 myyttiä homeista
Miten lattiasienen saa hengiltä?
Jos löydät talostasi lattiasienen tai edes epäilet sitä, kutsu paikalle heti asiantuntija. Jotkut yritykset ovat erikoistuneet lattiasienen poistoon. Asiantuntijan pitää arvioida, kuinka isoja vaurioita sieni on aiheuttanut. Anna yrityksen poistaa kaikki sienet ja käsitellä kaikki saastuneet rakenteet, jotta voit varmistua siitä, etteivät sienet nouse uudelleen.
Yleensä lattiasieniremontissa poistetaan kaikki saastuneet rakenteet ja käsitellään esiintymää ympäröivät talon osat kemikaaleilla ja kovalla lämmöllä. Myös lähimmät terveet rakenteet pitää poistaa, mutta tarkkaa suojaetäisyyttä ei nykytiedon mukaan voida määritellä.
Miten sienen leviämisen voi välttää?
Tärkeintä on välttää kosteutta sisätiloissa. Se koskee paitsi lattiasientä, myös muita sieniä ja homeita. Kuivat rakenteet ovat hyvä vakuutus sieniä vastaan. Pidä silmällä etenkin katon ja julkisivun saumakohtia sekä märkätilojen saumoja, läpivientejä ja kalusteasennuksia.
Varmista myös, ettei maasta nouse kosteutta sisätiloihin. Voit olla rauhallisin mielin, jos käyt asuntosi kunnolla läpi kerran vuodessa.
LUE LISÄÄ: 5 VINKKIÄ: Näin vältyt lattiasieneltä
Korvaako vakuutus lattiasienen tekemät tuhot?
Jos talossasi on lattiasientä tai mitä tahansa muuta sientä, ota mahdollisimman nopeasti yhteyttä asunnon myyjään, jos kaupasta on alle viisi vuotta. Kotivakuutukset eivät yleensä korvaa pitkän ajan kuluessa syntyneitä kosteusvaurioita.
Jos talokaupat on tehty alle viisi vuotta sitten, ota yhteys talon myyjään. Myyjä on vastuussa talossa esiintyvistä piilovirheistä viisi vuotta kauppojen jälkeen. Riitatapauksissa ostajan pitää kuitenkin pystyä osoittamaan, että virhe on ollut olemassa jo kaupantekohetkellä.