Kaide kellarinportaisiin

Kaiteettomassa portaikossa saattaa syntyä vaaratilanne. Siksi seinään on päätetty asentaa kaide. Ensin on päätettävä, miten tiheästi kaiteeseen tarvitaan kiinnitysheloja. Siksi mitataan uloimman portaan leveys ja tehdään merkki sen puoliväliin.

Sitten sama alimman portaan kohdalta. Sitten mitataan, mille korkeudelle kaide tulee. Kaiteen on oltava ainakin 90 cm porrasta korkeammalla mitattuna askelman etureunasta. Tässä mitataan hiukan keskemmältä askelmaa.

Seinään piirretään pieni viiva vatupassin avulla ja sitten sen kohdalle poikittainen merkki oikealle korkeudelle. Sama tehdään yläaskelman kohdalle. Sitten mitataan näiden kahden merkin välinen etäisyys, jolloin nähdään, miten etäällä toisistaan helojen tulee olla. 68 mm:n pyörökepistä sahataan katkaisusirkkelillä sopivan kokoinen pätkä, josta kaide tehdään. Tämä kaide tulee ulos, joten se pitää myöhemmin käsitellä pariin kertaan puuöljyllä ja lopuksi vielä puunsuoja-aineella.

Koska pyörölistassa ei ole reunaa, jonka perusteella voisi mitata, siihen piirretään laudan avulla merkkiviiva. Näin varmistutaan siitä, että helat ovat linjassa keskenään. Pyörölistan ja laudan pitää kuitenkin olla tasaisella alustalla liikkumatta, jotta tämä toimii. Helojen pitää olla pyörölistan keskellä. Päihin tulevien helojen välimatka mitataan merkkiviivan kohdalta ja luku jaetaan kahdella. Helamerkistä mitataan eteenpäin ja piirretään seuraavan merkki.Helat kiinnitetään ruostumattomilla ruuveilla.

Vielä ennen reikien poraamista tarkistetaan, että helat ovat merkkien keskellä. Tässä käytetään 6 mm:n betoniterää. Reikiin työnnetään proput.Vatupassin avulla kaiteeseen merkitään pystysuorat katkaisukohdatSama tehdään kaiteen yläpäässä.

LUE LISÄÄ: Milloin pitää käyttää betoniporanterää?

Tässä käytetään digitaalista kulmamittaa, jossa on kiinteä vatupassi. Kun kulmamitta on pyörölistan päällä ja vaaterissa, tuloksena on toivottu viistotus. Pyörökepin päät sahataan 60astetta vinoon, siis saman suuntaisiksi kuin pystysuora seinä.Katkaisusirkkeliin säädetään 90 miinus 60 astetta eli 30 astetta – se sujuu parhaiten käyttämällä digitaalista kulmamittaa. Se on näppärä väline, jos pitää sahata pääty asteluvulla, jota ei ole merkitty katkaisusirkkeliin.

Pyörölistaa sovitetaan paikalleen, kunnes helat ovat aivan suorassa. Silloin myös listan pää on suorassa, kun kaide on kiinnitetty seinään.Jotta toisenkin pään voisi sahata, on yksi hela otettava vielä irti.

Pyörölista asetetaan uudelleen paikalleen, ja jälleen tarkistetaan, että helat ovat suorassa. Näin kaiteen päistä tulee aivan symmetriset.Sitten kaide asetetaan seinälle ja merkitään kahden viimeisen ruuvin paikat. Ja sitten porataan. Reikiin pannaan jälleen proput. Proppureiät eivät saa olla liian suuria, sillä muuten kaide ajan myötä löystyy ja aiheuttaa vaaratilanteen. Lopuksi kaiteen päät hiotaan sileiksi, jotta niistä ei tartu tikkuja käsiin. Samalla niistä tulee viimeistellyn näköiset. Kaiteella varustettu kellariportaikko on nyt turvallinen myös jäisillä talvikeleillä.

Muut lukevat juuri nyt …