Jyrkät raput turvallisiksi

Jyrkät portaat, joissa on kapeat askelmat, ovat vaaralliset kavuta. Askelmien leventäminen vuoroin vasemmasta, vuoroin oikeasta reunasta on hyvä ratkaisu, jonka toteutus ei myöskään maksa liikaa.

Vaikeusaste
Vie aikaa
3 päivää
Hinta
250 euroa

Johdanto

Kellariin johtavat raput olivat aivan liian jyrkät. Askelmat olivat niin kapeita, että edes pienijalkaisim-mat eivät pystyneet kulkemaan por-taikossa huoletta.

Kellariin on kuitenkin päästävä, ja sieltä takaisin ylös tavaroi-den kanssa. Jotain on pakko tehdä.Pidemmät ja sen myötä loivemmat portaat eivät mahtuisi portaiden nyky-paikalle, sillä portaat päättyvät ala-päässään aivan kellarin oven viereen.

Portaiden loiventaminen vaatisi lattia-aukon suurentamista portaiden ylä-päässä, mikä ei kuulosta tarkoituksen-mukaiselta. Jäljelle jäi käytännössä vain yksi toimiva ratkaisu: leventää askelmia jalkaa varten.

Levennetyt askelmat

Päätimme tehdä uudet ns. parviportaat, jotka mahtuvat samaan tilaan kuin vanhat portaat. Erona vanhaan ovat vain turvallisemmat askelmat, jotka ovat leveämmät vuoroin toisesta, vuoroin toisesta reunastaan. Vaikka portaat ovat yhtä jyrkät kuin vanhat portaat, niillä on kuitenkin paljon turvallisempi kulkea, kunhan muistaa olla tarkkana, että aloittaa kapuamisen tai laskeutumisen aina oikealla jalalla. Sen oppii nopeasti.

Vanhat portaat olivat vaaralliset ja epämukavat kulkea, sillä niiden askelmat olivat jalalle liian kapeat.

Jalka mahtuu hyvin uusien portaiden levennetyille askelmille. Levennykset on sijoitettu vuorotellen eri puolille.

Ohjeet

01
Askelmien teko 6 Vaihe

Portaiden reisilankut rakennetaan höylätystä männystä. Askelmia ei kiinnitetä suoraan reisilankkuihin vaan niiden sisäsivuille kiinnitettyihin tukilautoihin. Laudat on helppo sahata mittaan katkaisu/jiirisahalla. Varsinai-set askelmat tehtiin tarjouksesta löyde-tystä 40 mm:n paksuisesta liimapuule-vystä (nyatoh). Tarjouslevystä riittää puutavaraa jopa 12:ta askelmaa varten.

1

60 x 30 cm:n kokoisesta liimapuulevystä pystyy työstämään 12 askelmaa. Nämä riittävät 13 nousuun ja 273 cm:n koko-naispituuteen. Askelmat on helppo sahata käsipyörösahalla ja pistosahalla ilman, että hukkapaloja syntyy liikaa.

2

Sahaa liimapuulevy kuudeksi 100 x 30 cm:n kokoiseksi askelma-levyksi. Pyörösahalla ja ohjauskiskolla tai oikolaudalla sahaus sujuu nopeasti.

3

Jokaiseen levyyn piirretään kaksi askelmaa, jotka limittyvät toisiinsa (kts. vasemmalla oleva piirros). Käytä riittä-vän leveää maalarinteippiä, niin merkki-viivat on helpompi tehdä ja havaita.

4

Aseta levyn alle muutama puupala, jotta pistosahan terä ei osu alla olevaan pöytään. Sahaa askelmat.

5

Tee reunahiomakone porakoneesta, poratelineestä, hioma-paperista ja levynpalasta. Hio askelmien reunat. Reunat voi hioa myös käsin.

6

Pyöristä askelmien etukulmat yläjyrsimen pyöristysterällä. Pyöristä sivut noin 10 cm:n päähän takareunasta.

02
Portaat kootaan 4 Vaihe

Yleensä portaat kootaan jyrsimällä reisi-lankkuihin urat. Helpommallakin selviää, kun kiinnittää reisilankkuihin ylimääräiset tukilaudat.

Laudat, jotka tässä ovat 17 cm:n pitui-sia, asetetaan molempien reisilankkujen sisäsivuille. Laudat liimataan ja ruuva-taan kiinni. Ole tarkkana, että laudan-palat ovat tarkalleen samalla tasolla molemmissa reisilankuissa.

1

Katkaise laudat jiiriin, joka vastaa portaiden kaltevuutta. Sahaa kaksi sar-jaa lautoja, jotka ovat toistensa peilikuvia (molempiin reisilankkuihin). Pyöristä lauto-jen ja lankkujen reunat hiomapaperilla.

2

Sivele reisilankkuihin liimaa ja paina askelma tiukasti tukilaudan reunaan kiinni. Kiinnitä askelmat 60 mm:n ruuveilla reisilankkuihin.

3

Poraa lautoihin 4 reikää, sivele lau-toihin liimaa ja purista ne puristimilla lankkuihin kiinni. Paina lauta askelmaa vasten. Kiinnitä neljällä 4 x 40 mm:n ruuvilla.

4

Hio kaikki askelmat ja pohjamaalaa lankut. Tasoita liitokset ja ruuvienkannat ja hio uudestaan. Maalaa lankut kahteen kertaan. Kun maali on kuivunut kunnolla, askelmat öljytään.

Materiaalit

40 mm:n liimalevyä (tässä nyatoh-puuta):
• 1 levy, 60 x 300 cm

33 x 95 mm:n höylättyä mäntyä:
• 2 reisilankkua, à 265 cm

15 x 95 mm:n höylättyä mäntyä:
• 2 tukilautaa, à 230 cm reisilankkujen sisäsivuille

Lisäksi:
• Puuliimaa
• 4 x 40 mm:n ruuveja
• 5 x 60 mm:n ruuveja
• 10 x 110 mm:n karmiruuveja
• Maalia ja tasoitetta

Erikoistyökalut

• Pyörösaha ja ohjauskisko
• Katkaisu/jiirisaha
• Hiomarulla (tarvittaessa)
• Yläjyrsin (tarvittaessa)
• Porateline (tarvittaessa)

Vie aikaa

Varaa 2–3 päivää, mikäli aiot myös maalata portaat.

Hinta

Noin 250 €

Vaikeusaste

Portaiden kokoamistapa tekee tästä projektista helpon, jos nikkarilla on vähänkin kokemusta.

Piirustus

Vahvista askelmalevyä

Valitse askelmien puumateriaaliksi vähin-tään 40 mm paksu liimapuu. Kokeile askelmien kestävyyttä asettamalla askel-malevyn etu- ja takareunojen alle puu-palikat. Astu levyn keskelle, käännä levy ympäri ja astu jälleen keskelle. Jos epäilet levyn kestävyyttä, vahvista sitä: poraa askelmiin 22 mm:n reiät, laita reikiin liimaa ja lyö niihin 22 mm:n pyörökepit.

Video

TYÖKALUT: Näin käytät pistosahaa

Videolla esitellään pistosahan käyttömahdollisuudet, terät ja toiminnot. Oikeilla asetuksilla pistosahalla voi tehdä melkein mitä tahansa: kaarresahauksia, suoria sahauksia sekä nopeita ja karkeita sahauksia. Oikean terän kanssa pistosahalla voi sahata puuta, muovia, metallia ja herkkiä materiaaleja.

TYÖKALUT: Näin käytät upotussahaa

Videolla esitellään puusepän suosikkisaha. Upotussahaa työnnetään aina ohjainkiskoa pitkin, joten sahauslinjoista tulee suorat. Upotussahalla voi sahata sekä suorassa että viistossa kulmassa, ja sahaamisen voi aloittaa levyn reunasta tai keskeltä. Upotussaha sopii sekä lautojen halkaisemiseen että terassin pään suoristamiseen.

TYÖKALUT: Näin käytät katkaisu- ja jiirisirkkeliä

Tällä videolla näytetään, miten säädät ja käytät sahaa oikein. Jiirisirkkeli on loistava työkalu lautojen ja lankkujen katkaisemiseen sarjatyönä. Sirkkelillä voi sahata suoraan, viistoon ja kallistetulla terällä. Voit sahata muun muassa puuta, metallia, kuitusementtiä ja laminaattia joko poikki tai tiettyyn syvyyteen asti.

Vinkit & niksit

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Lisää samasta aiheesta Portaat