Kulmakiven vaihtaminen

Muurauksen kulmakivi voi helposti vahingoittua, jos siihen osuu kottikärryillä, autolla tai muulla kovalla esineellä. Onneksi sen vaihtaminen on helppoa.

Ota vanha käsisaha ja aloita sahaamalla vahingoittuneen tiilen yläpuolella olevaa saumaa.

Älä sahaa liian pitkälle, sillä silloin menee liikaa saumaa pilalle. Sen jälkeen sahataan alempi sauma.

Kun kumpikin sauma on sahattu, hakkaa meisselillä pystysuoraa puskusaumaa. Kannattaa käyttää meisseliä, jossa on kuminen kädensuojus ohilyönnin varalta. Kun puskusauma on hakattu pois, irrota kulmakivi lyömällä sitä vinosti sivulta ja vedä tiili pois.

Kun tiili on irti, poista vanha laasti aukon reunoilta, niin että sen ympärillä on vain puhdasta tiilipintaa. Ennen uuden tiilen muuraamista kostutetaan korjattava kohta, etteivät tiilet ime heti vettä laastista.

Kostutuksen yhteydessä tiilistä irtoaa myös vanhaa pölyä, joka heikentäisi laastin tarttumista tiilten pintaan. Laastia laitetaan aukkoon puhdistuskauhan avulla, ja se tasoitetaan niin, että laastia on noin puolentoista senttimetrin tasainen kerros.

Tiilen molemmille muurauksen puoleisille reunoille laitetaan vähän laastia, ennen kuin tiili asetetaan aukkoon.

Tiili asetetaan paikalleen puhdistuskauhan avulla. Muurari varmistaa pienen vesivaa'an avulla, että kivi on kummaltakin puolelta linjassa muun muurauksen kanssa. Kun kivi on paikallaan, se pitää saumata. Hiero varovasti saumalaasti paikalleen niin, ettei se putoa ulkomuurin ja rungon väliseen aukkoon.

Lopuksi saumataan molemmat pystysuorat puskusaumat. Painele saumaa harjanvarren pätkällä niin, että siitä tulee samanlainen kuin muista saumoista. Nyt tarvitsee vain poistaa ylimääräinen laasti suolahappoliuoksella, niin nurkka on taas uuden veroinen.

LUE LISÄÄ: Näin vaihdat särkyneen tiilen

Muut lukevat juuri nyt …