Johdanto
Ohjeet
01
Mittaus ja leikkaus
2
Vaihe
Ensimmäiseksi valmistetaan iso levy, josta sahataan puolentoista levyn kokoiset pöytälevyt. Ne liimataan yhteen. Isokokoiset ja paljon tilaa vaativat levyt on helpointa työstää ulkona.
Mittaa ja merkitse levyt sahauskaavan mukaan ja sahaa kappaleet ohjainkis-kolla varustetulla upotussahalla. Levyjen on syytä olla hieman ylisuuret, jotta osat voidaan myöhemmin sahata jiiriin ja kulmiin yms. Penkit kootaan pöytien tapaan.
Sahaa levyt. Asenna ensin toisiinsa liiimattavat levyt tiiviisti toisiaan vasten ja purista ne yhteen. Sahaa nyt liitoskohtaan niin, että kumpaankin levyyn syntyy uusi sahausura.
02
Levyjen liimaus
6
Vaihe
Tässä vaiheessa kannattaa siirtyä verstaalle töihin.
Tarkkojakaan liimasaumoja ei ole vaikea työstää, on vain sahattava tarkasti kahden toisiinsa yhdistettävän levyn saumakohtaan. Työnnä levyt tiiviisti toisiinsa ja kiinnitä ne parilla ruuvipuristimella. Säädä upotussaha sy-vyyteen, joka vastaa levyn paksuutta + 3-4 millimetriä. Varmista, että sahassa on hienohampainen ja terävä, kovapuulle tarkoitettu terä.
Kiinnitä ohjainkisko ja sahaa kahden toisiinsa yhdistettävän levyn väliseen saumaan. Terän pitää osua molempiin kappaleisiin. Näin levyt sopivat varmasti tiiviisti toisiinsa.
Liimaa levyt toisiinsa puusepänliimalla. Kannattaa sekoittaa hieman liimaa ja vettä ja sivellä seos reunoihin siveltimellä. Näin liima leviää helpommin koko liimapinnalle.
Purista levyt toisiinsa puristimilla, kun levyt ovat paikoillaan. Kiristä puristimet sopivan kireällä niin, että saumoista pursuaa liimaa, mutta älä ylikiristä levyjä kaarelle. Varmista, että pinnat ovat tasan.
Sahaa nyt kaikki levyt niin, että niiden reunoista tulee siistit. Reunan pitää olla suora, kun yksittäiset levykappaleet mitataan ja sahataan, jotta osista tulee suorakulmaiset.
Merkitse suora reuna rastilla ja jatka merkkiviivaa reunan yli ylä- ja ulkopinnaksi valitsemallesi levypinnalle.
03
Kulmaliitokset
7
Vaihe
Sekä pöytälevyjen että penkkien päätypinnat viistetään 45 asteen kulmaan. Sahaa ensin kokeeksi hukkapuuhun. Viillon pitää onnistua täydellisesti, jotta liitoksesta tulee vankka.
Pöydän jalkalevyt on sahattava suoraan kulmaan toisesta päädystään, jotta pöytä ja penkki seisovat tukevasti. Osat yhdistetään liimalla ja maalarinteipillä, joka painetaan kaikkiin osiin tiukasti kiinni kynnellä, jotta se varmasti tarttuu.
Sahaa pöytälevyn ja jalkalevyn päätypinnat viistoon. Säädä upotussaha 45 asteeseen, kiinnitä ohjain-kisko ja sahaa levyt.
Teippaa liitos yhteen. Aseta levy yläpinta ylöspäin tasaiselle alustalle. Työnnä toinen levypääty pöytälevyä vasten niin, että pinnat myötäilevät. Teippaa liitos tiiviisti yhteen maalarinteipillä.
Sijoita pääty pystyasentoon ja käännä levy. Työnnä pääty varovasti tason yli. Tue levyjä, sillä ”teippisaranat” ovat hauraita. Käännä kokonaisuus ympäri. Apulaisesta on nyt hyötyä.
Liimaa osat yhteen. Puhdista pinnat ja sivele niille ensin hieman ohennettua puusepänliimaa. Levitä pinnoille tämän jälkeen ohentamatonta liimaa. Se levittyy paremmin hieman käsitellylle pinnalle.
Nosta pääty pystyyn ja kiinnitä se teipillä. Tarkista, että se on suorassa kulmassa, ennen kuin teippaat sen kiinni. Varmista, että liimaa on koko sauman pituudelta. Jos ei ole, laske pääty alas ja lisää liimaa.
Liimaa kolmiorimat liitokseen. Ota yksi siisti lista viistosahausvaiheessa ylijääneistä listoista. Hio sen näkyvä pinta hiomapaperilla. Sivele siihen liimaa ja aseta se paikalleen.
04
Loppu-viimeistely
3
Vaihe
Nyt voit ryhtyä hiomaan pienempiä pintoja. On tärkeää, että niistä ei tule vain sileitä vaan myös yhdenmukaiset ja tasaiset. Jos et ole tottunut käyttämään hiomakonetta, voit kokeilla konetta ensin ylijäämäpuuhun.
On täysin makuasia, miten kulmat haluaa viimeistellä. Esimerkissä pyöristämme reunat kevyesti hiomapaperilla niin, että ne kuitenkin ovat yhä terävät eli reunat niin sanotusti ”niistetään”.
Siisti kolmiorima hienohampaisella sahalla. Poista myös teipit ja tarvittaessa ruuvipuristimet, kun liima on kuivunut. Poista ylipursunut liima taltan avulla.
Hio pöytä. Hio pinta tasaiseksi ristikkäisin vedoin kar-keudella 60-80. Hio rytmikkäästi ja järjestelmällisesti, niin saat pinnasta yhdenmukaisen. Hio lopuksi syiden pituussuuntaan karkeudella 120, sitten 180-240.
Materiaalit
• 5 keittiönpöytälevyä, 62 x 360 cm, paksuus 38 mm (tässä Scandiwood)
• Puusepänliimaa
• Leveää maalarinteippiä
• Keittiön pöytälevyöljyä
Erikoistyökalut
• Ohjainkiskolla varustettu upotussaha
Vie aikaa
Noin 4–5 päivää
Hinta
Noin 1 500 € kahdesta pöydästä ja kahdesta penkistä.
Vaikeusaste
Osia sahattaessa on oltava erityisen huolellinen, jotta liitokset onnistuvat hyvin.
Piirustus
Kalusteiden yksinkertainen rakenne
Tammilevyt on liimattu yhteen isoksi levyksi, sahattu ja koottu yhteen kahdeksi pöydäksi.
Pöytälevyt on tehty puolestatoista keittiönpöytälevystä, jotka on sahattu ja liimattu yhteen. Sama koskee pöydänjalkoja, jotka ovat pöytälevyn levyisiä. Pöytälevyjen ja jalkojen päätypinnat on sahattu 45 asteen jiiriin ja liimattu yhteen näyttäväksi liitokseksi. Kaikkiin kulmiin on kiinnitetty vahvistukseksi kolmiorimat. Pöydänjalkojen alareunojen ulkopinnat on hiottu hiomapaperilla erityisen huolellisesti reunojen pyöristämiseksi. Pyöristys ehkäisee puun kolhiintumista, kun pöytää siirrellään. Penkit (k. ja l. 43 cm) on rakennettu ylijääneistä puolikkaista levyistä samaan tapaan.
