Johdanto
Ohjeet
01
Laske ja suunnittele kupoli
3
Vaihe
Internetissä on paljon erilaisia sivustoja, joilla voi laskea helposti kupolikasvihuoneen osien mitat ja sahauskulmat. Löysimme sivuston, jota on helppo käyttää ja ymmärtää.
Sivulla on paljon asiaa, joten sivua pitää kelata aivan alas asti, ennen kuin kupolin piirustukset tulevat esiin.
Valmiit piirustukset kannattaa tulostaa ja ottaa mukaan työmaalle.
Kirjoita Acidome-sivuston laskuriin, kuinka pitkä kupolin säde on. Syötä myös tiedot siitä, millaisilla liitoksilla osat yhdistetään ja minkä kokoisista rimoista kupoli rakennetaan. Tämän kupolin säde on kaksi metriä, ja se rakennetaan höylätyistä 57x38 millin rimoista. Voit käyttää rakentamiseen myös erikokoista puutavaraa.
Kelaa sivua alaspäin, kunnes näet sahattavien osien kaavakuvat. Ruudulla näkyy, että kupolin rakentamiseen tarvitaan 80 punaista osaa (A), 35 keltaista osaa (B), 30 vihreää osaa (C) ja 20 sinistä osaa (D). Osien kummassakin päässä on pieni numero. Esimerkiksi osan (A) toisessa päässä on numero 1 ja toisessa päässä numero 2. Luvut kertovat, miten päin osat kootaan.
Rullaa sivua vielä alemmas, jotta näet, miten eriväriset osat yhdistetään toisiinsa. Kaikki punaiset A2-päät sopivat yhteen, ja keltaiset B1-päät kiinnitetään A1-päihin. Jos rakennat juuri samanlaisen kupolin kuin tässä jutussa, aloita työ kokoamalla valmiiksi 35 kolmiota. Jokaiseen kolmioon tarvitaan yksi keltainen ja kaksi punaista osaa. Sinisiä ja vihreitä osia tarvitaan ensimmäisten 35 kolmion yhdistämiseen. Kupolin rakentamiseen tarvitaan kaikkiaan 105 kolmiota.
A2-päät sopivat toisiinsa. A1-päät kiinnitetään keltaisiin B1-päihin.
02
Säädä sirkkeli ja sahaa rimat
4
Vaihe
Sirkkeli pitää säätää juuri oikein, jotta kupolin rakentaminen onnistuu. Kaikki 80 A1-päätä kannattaa sahata kerralla, ennen kuin sirkkeli säädetään A2-päiden sahaamista varten.
Käytä ensimmäistä valmista A-osaa sapluunana ja aseta pituusrajoitin oikeaan paikkaan sen mukaan. Siten rimoista tulee täsmälleen yhtä pitkät, eikä jokaista osaa tarvitse mitata erikseen. Pituusrajoittimen avulla osien sahaaminen sujuu nopeasti.
Näytämme, miten säädät sirkkelin A1-päiden sahaamista varten. Säädä sirkkeli piirustusten kulmien mukaisesti, kun on aika sahata muut osat.
Piirustukset kertovat, että A1-pää pitää sahata 28,4 asteen kulmassa 79,2 asteen kallistuksella. Piirustuksen toisessa päässä näkyy, kuinka pitkä A-riman pitää olla.
Tarkista, tarkista ja tarkista. Varmista ennen sahaamista, että olet kääntänyt ja kallistanut terän varmasti oikeaan suuntaan.
Katso tarkasti piirustusten eri mittoja.
Säädä sirkkeli piirustusten mukaan. Tämän sirkkelin terä oli helppo kääntää sivusuunnassa 28,4 asteen kulmaan, mutta terän kallistaminen oli vaikeampaa. Terä kääntyy vain toiseen suuntaan, joten oikea kulma piti laskea ja osat sahata peilikuvana. Terä kallistettiin 10,8 asteen kulmaan (90 astetta miinus 79,2 astetta). Ole erittäin huolellinen, sillä tässä vaiheessa ei ole varaa virheisiin! Sirkkelin säätäminen koko urakan vaikein vaihe.
Kallista terä 10,8 asteen kulmaan (tai mikäli mahdollista, 79,2 asteen kulmaan).
Käännä terä sivusuunnassa 28,4 asteen kulmaan.
Kirjoita tunnisteet (tässä A1) osien päihin jokaisen sahauksen jälkeen. Kun olet sahannut kaikki A1-päät, säädä sirkkeli A2-päiden sahaamista varten.
03
Kokoa kolmiot
5
Vaihe
Kun osat ovat valmiita ja sopivan pituisia, ne pitää yhdistää toisiinsa. Tästä eteenpäin työ on mukavaa ja kevyttä rakentamista!
Rakenna aluksi 35 kolmiota. Jokaiseen kolmioon tarvitaan yksi keltainen osa (B) ja kaksi punaista osaa (A). Kolmiot yhdistetään toisiinsa vihreillä ja sinisillä osilla (C) ja (D).
Aseta ensimmäisen kolmion osat työpöydälle. Kuvassa näkyy kaksi A-osaa ja yksi B-osa. A2-päät yhdistetään toisiinsa kolmion kärjessä. Tarkista piirustuksista, että kaikki osat ovat oikein päin.
Aseta kolmion alin rima, tässä tapauksessa B-osa, työpöydälle pitempi puoli ylöspäin. Aseta A-osan 1-pää B-osaa vasten, poraa ruuvinreiät valmiiksi ja yhdistä osat kahdella 4,5x50 millin harvakierreruuvilla. Pidä lujasti kiinni osista, jotta liitoksesta tulee tiivis.
Ota toinen A-rima, poraa reiät valmiiksi ja ruuvaa A-osa kiinni B-osan toiseen päähän kahdella 4,5x50 millin harvakierreruuvilla.
04
Rakenna kupolin katto
5
Vaihe
Kaikki kolmiot kahdesta punaisesta (A) ja yhdestä keltaisesta (B) rimasta koostuvat kolmiot yhdistetään toisiinsa vihreillä (C) ja sinisillä (D) osilla. Näytämme seuraavaksi, miten rakennat kupolin katon. Koko kupoli kootaan samalla periaatteella.
Kun kupolin runko on valmis, sen voi vuorata kasvihuonemuovilla tai polykarbonaatilla. Kasvihuoneeseen tarvitaan myös ovi ja pari tuuletusikkunaa. Jos olet päässyt näin pitkälle, osaat varmasti rakentaa ja viimeistellä kasvihuoneen loppuun asti!
Aseta kolme ensimmäistä kolmiota työpöydälle ja aseta niiden kärjet esimerkiksi pienen maalipurkin päälle. Kaikki päät ovat vinoja, joten kolmiot sopivat yhteen vasta, kun niiden kärjet nostetaan ilmaan.
Nyt on aika kiinnittää ensimmäiset D-rimat kolmioiden väliin 4,5x50 millin ruuveilla. Jatka työtä ja ruuvaa D-rima kiinni seuraavaan kolmioon. Muista porata reiät valmiiksi.
Ruuvaa kolmioiden kärjet yhteen. Liitoksesta tulee mahdollisimman luja, kun jokaisen kolmion kärkeen ruuvataan kaksi 4,5x70 millin ruuvia.
Nosta katto väliaikaisesti pystyyn. Ruuvaa katon alle tukirima ja kiinnitä sen toinen pää työpöytään.
Materiaalit
Kupoli, halkaisija 4 metriä
- 57x38 millin rimoja (noin 55 kappaletta 3 metrin rimoja sahataan 100 sentin pätkiksi.)
- 4,5x50 mm ja 4,5x70 millin sään-kestäviä harvakierreruuveja
Erikoistyökalut
- Katkaisu- ja jiirisirkkeli, jonka voi kääntää ja kallistaa. Työpöytä ja pituusrajoitin ovat plussaa.
Vie aikaa
Varaa työhön pari viikonloppua.
Hinta
Rungon osat maksavat noin 150 euroa.
Vaikeusaste
Työn vaikein osa on säätää sirkkeli oikein ja sahata rimat tarkasti. Kupolin kokoaminen on helppoa.