Johdanto
Ohjeet
01
Nurkat
5
Vaihe
Aloita ulkovuorauksen tekeminen nurkkalistoista. Asenna listat huolellisesti suoraan, sillä ulkovuorilaudat asennetaan niiden kylkeen. Nurkkalistojen ruuvit peitetään hienovaraisesti puutulpilla. Tulpat voi ostaa valmiina, mutta tässä ne tehdään paikan päällä. Reiät porataan oksaterällä, ja tulppaterä kairaa puusta reikiin sopivat paikat.
Tee tulpat tulppaterällä. Voit porata kerralla paljon tulppia. Tee tulpista riittävän pitkiä. Ne lähtevät irti puusta esimerkiksi ruuvimeisselillä.
Poraa nurkkalistaan reiät tulppia varten korkeintaan 50 cm:n etäisyydelle toisistaan. Tee rei’istä noin 1 cm syvät. Poraa listan läpi reikä kiinnitysruuville 5:n mm terällä.
Aseta lista nurkkaan ja ruuvaa se kiinni 5 x 100 mm ruuveilla. Ruuvien pitää olla niin pitkät, että ne yltävät runko tolppaan asti.
Peitä reiät puutulpilla. Laita reikään ensin vedenkestävää liimaa ja levitä sitä joka puolelle vanupuikolla. Levitä liimaa myös tulppaan ja lyö se paikalleen reikään.
02
Vuorilaudat
6
Vaihe
Siistin lopputuloksen varmistamiseksi on tärkeää, että laudat katkaistaan huolellisesti ja ruuvit porataan suoraan linjaan. Ruuvirivistä tulee suora, kun apuna käytetään sapluunaa. Kiinnitä huomiota myös siihen, että ruuvaat laudat vaakasuoraan ja samaan tasoon ikkunoiden molemmin puolin. Jos laudat eivät ole koko seinän pituisia, saumat kannattaa tehdä eri koolausten kohdalle.
Viritä lanka ensimmäisen laudan alle. Lyö nurkkalistojen pohjaan naulat ja kiristä linjalanka niiden välille. Ruuvaa lauta kiinni, kun se on vaakasuorassa.
Tee sapluuna ja poraa reiät ruuveille. Reiät porataan 4 cm laudan alareunan yläpuo-lelle. Tee sapluunaan reiät myös laudan päähän tulevia ruuveja varten.
Poista sapluuna ja poraa kolot merkkien kohdalle. 5 mm terään on lisätty upottaja. Se on kiinnitetty terään siten, että se painuu koloon vain vähän.
Kiinnitä huomiota reiän syvyyteen. Opit pian upottamaan terää sen verran, että uppokantaruuvi sopii reikään täydellisesti.
Tarkista vaakasuoruus joka kolmannesta laudasta. Pitkällä vatupassilla on helppo tarkistaa, että laudat ovat samalla tasolla ovien ja ikkunoiden molemmin puolin.
Materiaalit
- Ponttilautaa (leveys 95 mm)
- Nurkkalistoja, 42 x 42 mm
- Nurkkalistoja, 30 x 30 mm
- Ruostumattomia, pyöreäkantai-sia ruuveja, 5 x 50 mm
- Ruuveja, 5 x 100 mm
- Vedenkestävää liimaa
- Tiivistysnauhaa, 15 x 20 mm
- Jalopuuöljyä
- Kosteudenkestävää sauma-ainetta
Erikoistyökalut
- Tulppateräsarja
Vie aikaa
2-3 päivää (18 neliön lisärakennus)
Hinta
Tilaustuote. Noin 60 euroa neliöltä.
Vaikeusaste
Laudat pitää mitata ja katkaista huolellisesti, jotta saumoista tulee tiiviit.
Piirustus
Nurkan rakenne
Nurkkalistan (E) voi tilata puusepältä. Listassa on lovi, joka asetetaan koolausrimaa (B) vasten. Lista kiinnitetään pitkillä ruuveilla, jotka yltävät runkotolppaan (D) asti. Nurkkalistaan porattu reikä peitetään puutulpalla.
A. Vuorilauta, mahonkia
B. Koolausrimat, 22 x 50 mm
C. Tuulensuojalevy, 9 mm, kipsiä
D. Runkotolppa, 48 x 148 mm
E. Nurkkalista, 42 x 42 mm, mahonkia

Ikkunat ja ovet
Ikkunoiden ja ovien smyygilaudoiksi kannattaa käyttää samoja lautoja kuin seinään, sillä se on halpa ja toimiva ratkaisu. Lautojen vinot sivut pääsevät oikeuksiinsa ja antavat julkisivulle upean loppusilauksen.
A. Vuorilautaa
B. Koolausrimaa, 22 x 50 mm
C. Tuulensuojalevy 9 mm, kipsiä
D. Runkotolpat, 48 x 148 mm
E. Smyygilaudat ja ikkunalautaa
F. Ikkunan karmit, mahonkia
G. Tiivistysnauhaa, puristettua
H. Kosteussuojattua kuminauhaa
