Missä misteli kasvaa?
Kaikki misteleihin kuuluvat lajit ovat puoliloisia. Se tarkoittaa, että ne yhteyttävät itse mutta imevät ravinteensa ja vetensä emopuusta.
Mistelissä on vihreät versot ja kellanvihreät marjat, jotka muuttuvat talven tullen valkoisiksi ja lasinkirkkaiksi.
Misteli on levinnyt myös Lounais-Suomeen parin viime vuosikymmenen aikana.
Euroopanmistelistä on kolme alalajia, jotka kasvavat eri puissa.
- Pihtamisteli - kasvaa pihdoissa.
- Mäntymisteli - kasvaa männyissä ja voi joissakin tapauksissa kasvaa myös lehtikuusessa ja kuusessa.
- Lehtipuumisteli - yleisin misteli, joka viihtyy omena-, ja päärynäpuissa, tammessa ja koivussa.
Kaikille on yhteistä se, että niiden siemenet kasvavat parhaiten samassa emäpuussa, josta ne ovat peräisin.
Miten misteli istutetaan?
Misteli näyttää erityisen hienolta joulun aikaan, kun sen marjat ovat muuttuneet valkoisiksi ja lasinkirkkaiksi. Se ei kuitenkaan ole paras aika mistelin kylvämiselle, sillä marjojen siemenet eivät ole vielä kypsyneet.
Paras aika kylvämiselle on maalis-toukokuussa.
Näin kasvatat mistelin marjoista
Mistelin kasvattaminen omalle pihalle on helppoa, jos olosuhteet ovat tarpeeksi lämpimät. Siihen tarvitaan vain mistelin marjoja ja nämä viisi vaihetta:
- Purista siemenet ulos marjoista. Marjan pitää olla tuore, ei keltainen.
- Etsi tuore oksa.
- Siirrä varovasti marjan sisällys oksanhaaraan. Marja on siinä hyvässä suojassa.
- Nyt alkaa odotus, kunnes siemenet alkavat versoa.
- Muista pestä kätesi huolellisesti käsittelyn jälkeen, sillä misteli on myrkyllistä.
Voit parantaa onnistumisen mahdollisuuksia käyttämällä siemeniä useista marjoista, sillä vain pieni osuus siemenistä itää.
Mistelin ostaminen
- Mistelin kasvattamisessa pitää käyttää tuoreita marjoja. Ne pitäisi poimia kasvista korkeintaan kolme päivää ennen istuttamista. Tuoreiden marjojen löytäminen voi kuitenkin olla vaikeaa keväällä.
- Voit kysellä mistelin marjoja joltakulta, jolla on pihallaan misteli tai etsiä niitä tunnetuilta luonnonesiintymiltä. Sellaisia on esimerkiksi Turun seudulla.
LUE MYÖS: Pistokkaat syyssyrikästä
Mistä tietää, ovatko marjat tuoreita?
Marjojen tuoreus on helppo tarkistaa väristä. Kellastuneet marjat eivät ole käyttökelpoisia. Sen sijaan valkoiset ja kirkkaan marjat ovat tuoreita ja sopivat varttamiseen.
Voiko misteli tappaa emopuunsa?
Joskus misteli ottaa emopuunsa hengiltä. Se on kuitenkin harvinaista ja vaatii, että samassa puussa on monta isoa mistelipensasta.
Puu kuolee, jos misteli imee siitä liikaa vettä ja ravinteita.
Misteli voi myös katkaista puun oksan, jos misteli kasvaa liian isoksi oksaan nähden.
Miten estän misteliä tappamasta emopuuta?
Puun pelastamiseen on kaksi yksinkertaista tapaa:
- Voit pelastaa puun leikkaamalla katkenneen oksan pois
- Voit pitää mistelin kurissa leikkaamalla sitä sen verran, ettei se ime puusta liikaa vettä ja ravinteita.
LUE MYÖS: Näin leikkaat puut ja pensaat