Johdanto
Ohjeet
01
Ensimmäiset tolpat
3
Vaihe
Määritämme kohdan, jossa tuulensuoja aita yhtyy talon seinään, ja alamme nyt pys-tyttää ulommaisia tolppia.
Ensimmäiseksi merkitsemme seinästä tarkan suorakulmaisen linjan. Asetamme tätä varten kaksi lautaa niin, että niistä syntyy kol-mio, jonka sivujen suhteet ovat 3:4:5 - esimerkiksi 150, 200 ja 250 cm.
Tolpat voi valaa kiinni, mutta nämä tolpat saavat myöhemmin terassista tukea, joten upotamme ne maahan.
Aidan paikka merkitään pitkällä suoralla laudalla, joka lähtee talon seinältä terassin kohdalta. Suorakulmaisuus varmistetaan kahdesta laudasta muodostettavan 3:4:5-sivusuhteisen kolmion avulla.
Kulman säilyttämiseksi pystytämme maahan kepin niin, että se juuri ja juuri koskettaa suorakulmaisen kolmiomme pitkän sivun lautaa.
HUOM.: Sijoita keppi hieman sivuun tulevan tolpan paikasta.
02
Keskitolppa ja rimat
5
Vaihe
Sen sijaan, että kiinnittäisim-me verhoilulaudat suoraan tolppiin, kiinnitämme ne rimoihin, jotka on asennettu tolppien sisäreunoihin.
Laudat liukuvat tolppien väliin niin, että pinta jakau-tuu osioihin, ja ruuvit voi-daan kiinnittää pidemmälle lautojen sisään, jolloin laudat eivät halkea niin helposti.
Päätyrima kiinnitetään suoraan talon seinään, väliin laitetaan bitumikaistale. Voit halutessasi kiinnittää seinään myös tolpan.
Sijoita talon päätyyn kiinnitettävä rima (B) niin, että se on samassa linjassa uloimman tolpan A sivuun kiinnitetyn riman kanssa - ei siis itse tolpan reunan kanssa.
Rima kiinnitetään seinään itseporautuvilla betoniruuveilla. Ennen tätä vaihetta olemme jo esiporanneet 6 mm puuporalla riman läpi - ja riman taakse 6 mm kiviseinäporalla.
Kiristämme seinän ja tolpan väliin narun, jotta saamme keskitolpan tarkasti paikalleen. Muista, että seinässä oleva rima on kapeampi kuin tolpat, joten riman ja tolpan etureunan väliin jää 30 mm.
Tolpat (A) sahataan oi-keaan korkeuteen, kun ne ovat maassa tukevasti kiinni. Sijoita aina sahaamaton - ja täten kyllästetty - tolpanpääty alaspäin. Korkeus sovitetaan seinäriman (B) mukaan.
03
Aita katetaan molemmin puolin
6
Vaihe
Verhoilulaudat kiinnitetään molemmilla sivuilla pystyri-moihin. Aloitamme ylhäältä, jonne laudat on saatava istu-maan tarkasti - alas voi tar-vittaessa jäädä rakoa. Asetamme aidan päälle hie-non kaarevan päällilaudan, jossa on tippanokka. Se ohjaa sadeveden pois - ja sen päällä pysyy myös kahvikuppi.
Päällilauta (C) viimeistellään sahaamalla se 45°:n kulmaan 20 mm uloimman tolpan ulkolinjan ulkopuolelta. Sahaamme vastaavan kolmion sahaamastamme palasta ja liimaamme sen päätyyn kiinni.
Päällilauta (C) kiinnitetään pienillä kulmaraudoilla, jottei meidän tarvitse upottaa ruuvinkantoja päällilaudasta. Tämän vuoksi kiinnitämme päällilaudan ennen verhoilulautoja.
Laudat (D) sahataan pituuteen niin, että ne istuvat tiukasti tolppien väliin. Voit käyttää käsisahaa, mutta työ sujuu nopeammin ja siistimmin, jos saat käyttöösi katkaisusahan.
Esiporaamme lautojen (D) ruuveja varten, jotta ruuvit saataisiin lautojen päätyihin tiukasti ja suoraan linjaan eivätkä laudat halkeaisi. Käytämme poraohjainta ensimmäiseen lautaan.
Verhoilulaudat (D) kiinnitetään rimoihin (B) 4 x 50 mm ruuveilla. Niiden pitää olla haponkestäviä, jotta ne kestävät kestopuussa. Aloitamme yläreunasta.
Materiaalit
100 x 100 mm kestopuuta:
• 2 tolppaa (A) á 270 cm
38 x 56 mm painek. rimoja:
• 4 rimaa (B) á 160 cm (ostimme 2 x 3,3 m)
50 x 125 mm kestopuuta:
• 1 päällilauta (C), 301 cm + 5 cm pätkä (ostimme 3,3 m listan)
15 x 118 mm verhoilu:
• 52 verhoilulautaa (D) á 140 cm (ostimme 26 lautaa á 3 m)
Lisäksi:
• 3 kulmarautaa, 70 x 70 x 40 mm, lämpögalvanoituja
• 5 x 40 mm helaruuveja, lämpögalvanoituja
• 6 x 112 mm betoniruuvia
• 5 x 100 mm ruost. ruuveja
• 4 x 50 mm ruost. A4-ruuveja
• Puunsuoja-ainetta
Erikoistyökalut
• Sähkökäytt. maapora
• Katkaisusaha
• Ruuvinväännin
• Vesivaaka
Vie aikaa
2 päivää
Hinta
Noin 200 €
Vaikeusaste
Aidan saa rakennettua helposti, mutta sen näyttävyyttä lisää yksityiskohtien hiominen.
Piirustus
Aidan rakenne
Kolmen metrin aita koostuu kahdesta osasta, joita tukevat kaksi tolppaa ja seinä.
Verhoilu (D) kiinnitetään molemmin puolin niitä rimoja (B), jotka olemme kiinnittäneet jo aikaisemmin tolppiin (A). Kaksi osiota vaatii yleensä kolme tolppaa, yhdet päädyissä ja yhden keskellä. Me säästämme yhden tolpan kiinnittämällä toisen pää-tyriman suoraan seinään. Aidan päällipinta on suo-jattu päällilaudalla (C), joka ohjaa sadeveden pois aidasta.
