Johdanto
Ohjeet
01
Tee kehikot
5
Vaihe
Pihaportti koostuu kahdesta kehikosta, jotka on valmistettu kyllästetystä 50 x 100 millin palkista. On tärkeää, että kehikoista tulee täsmälleen suorakulmaisia. Kehikoita tehtäessä voi käyttää apuna levyä, jonka kulmat ovat suorat. Aseta vain osat levyn päälle ja kohdista kehikko sen reunojen kanssa.
Kehikot ruuvataan yhteen kahdella pitkällä ruuvilla kustakin liitoksesta. Niihin lisätään hieman puuliimaa, mikä vahvistaa saumaa entisestään.
Muista esiporata reiät pitkiä ruuveja varten, jotta puu ei halkeile.
Portin kehikko ruuvataan kiinni pitkillä ruuveilla (6 x 200 mm). Leikkaa osat haluttuun mittaan jaaseta ne suorakulmaiselle levylle. Siten voit kohdistaa kehikon osat levyn kulmien mukaan.
Esiporaa reiät 6 millin poranterällä kehikkoon (A ja B), kun olet merkinnyt ruuvien sijainnin. Aseta osat vierekkäin, niin voit piirtää helposti viivoja, jotta ruuvinreiät asettuvat kohdakkain kaikkiin palkkeihin.
Aseta kehikon osat (A ja B) suorakulmaiselle levylle, jotta voit ruuvata ne kiinni toisiinsa. Kiinnitä ruuvattavat osat levyyn puristimilla.
Levitä puuliimaa kaikkiin neljään liitokseen ennen kuin ruuvaat kehikon kokoon. Liiman levittäminen vain yhteen palkkiin riittää.
02
Kiinnitä rimat
4
Vaihe
Portti verhotaan 21 x 45 millin rimoilla. Niitä asennetaan sekä pysty- että vaakasuoraan, jolloin saadaan aikaan ilmava kuvio, jossa on neliönmuotoisia aukkoja. Rakenne jäykistää samalla porttia, joten perinteistä vinotukea ei tarvita.
Pystysuuntaiset rimat kiinnitetään ensin. Kaksi ulointa rimaa asetellaan niin, että ne ovat noin puoliksi kiinni kehikkopalkissa ja puoliksi sen sisäpuolella. Siten palkki ja rima muodostavat loven, johon vaakasuorat rimat voidaan kiinnittää.
Rimat tulee asettaa tasaisin välein, jotta lopputulos on siisti.
Kiinnitä ensin kaksi ulointa rimaa (E). Ne tulee sijoittaa puolittain kehikon sisäpuolelle siten, että muodostuu lovi, jonka päälle vaakasuorat rimat (F) voi liittää. Rimat kiinnitetään kahdella ruuvilla molemmista päistä.
Aseta loput pystysuorat rimat (E) paikoilleen samaa etäisyyttä noudattaen. Kun olet laskenut sopivan etäisyyden, voit tehdä mittapalikan, joka asetetaan rimojen väliin. Siten rimojen etäisyydet pysyvät samoina koko portissa.
Kiinnitä vaakasuorat rimat (F) siten, että aukoista tulee mahdollisimman tarkasti neliön muotoisia. Vaakasuuntaiset rimat kiinnitetään kahdella ruuvilla jokaiseen pystysuuntaiseen rimaan. Muista esiporata ruuvien reiät. Tässä käytetään 4 millin poranterää. Ruuvien on oltava niin lyhyitä, etteivät ne pistä esiin pystyrimojen läpi.
03
Pystytä portti
7
Vaihe
Kiinnitämme nyt saranat portteihin, jotta ne voidaan ripustaa paikalleen - tässä entisiin portin pylväisiin.
Lisäksi on tehtävä salpa, joka pitää kaksi porttia suljettuina. Salvan rakenne on yksinkertainen. Se koostuu kahdesta rimasta, joiden välissä on lauta. Ne muodostavat salpalaatikon, joka kiinnitetään toiseen porttiin.
Molempien porttien reunoihin asennetaan myös rimat, jotta ne pysyvät suljettaessa kiinni.
Porteissa on lisäksi peiterimat ylhäällä. Ne antavat tyylikkään viimeisen silauksen porteille ja suojaavat niitä.
Saranat ruuvataan kohtiin, joihin on kiinnitetty pienet palikat (H) rimojen väliin. Tällöin saranat saa tukevasti kiinni ja tuettua hyvin.
Valmista salpa. Ruuvaa kaksi rimaa (G) kiinni laudan kylkiin (D), jolloin syntyy salpalaatikko. Käytä liitoksiin myös puuliimaa. Siten niistä tulee lujempia.
Ovet ripustetaan portin pylväiden heloihin. Tarkista, että ne ovat täysin suorassa ja samansuuntaisia. Jos ne eivät ole suorat, voit säätää saranoita kääntämällä niitä hieman.
Kiinnitä kumpaankin oveen rimat (J), jotta ne pysyvät suljettaessa kiinni toisissaan. Rimojen pitäisi ulottua noin 2 senttiä portin reunan yli, ja ne kiinnitetään pienillä ruuveilla.
Tarkista, että portit ovat kunnolla paikallaan. Porttien reunojen (A ja B) tulisi juuri ja juuri liukua toistensa ohi, kun taas rimat (J) varmistavat, että portit pysyvät suljettaessa kiinni toisissaan.
Kiinnitä peiterimat (C) porttien päälle. Rimoja kannattaa pyöristää hieman kulmista, jotta ne liukuvat helpommin erilleen, kun portit avataan. Tarkista, että portit ovat suorassa. Jos näin ei ole, säädä saranoita.
Materiaalit
50 x 100 mm, kyllästetty:
• 2 vaakasuoraa osaa (A), 93 cm
• 2 pystysuoraa osaa (B), 90 cm
19 x 100 mm:
• 1 peiterima (C), 93 cm
• 1 lauta (D), 25 cm, salpaan
21 x 45 mm rimaa:
• 8 pystyrimaa (E), 109 cm
• 8 vaakarimaa (F), 75 cm
• 2 rimaa (G), 30 cm, salpaan
• 3 palikkaa (H), 6 cm
• 1 rima (J), 109 cm
Lisäksi:
• Ruuveja, 4 x 40 ja 6 x 200 mm
• Puuliimaa, ulkokäyttöön
• Peittävää puunsuoja-ainetta
Vie aikaa
2–3 päivää, kuivausaika mukaan
lukien.
Hinta
Noin 200 euroa.
Vaikeusaste
Portin rakenne on melko yksinkertainen, joten se sopii useimmille tee itse -nikkareille.