Johdanto
Ohjeet
01
Mittaus
2
Vaihe
Huolelliseen mittaamiseen ei voi käyttää liikaa aikaa. Ota korkeusmitat molemmista sivuista ja poikkimitat sekä ylhäältä että alhaalta.
02
Karmin työstö
3
Vaihe
Puhdista huullos maalista. Jos huulloksessa on paksulti vanhaa maa lia, poista siitä edes valtaosa kaapimella.
Kiilaa kiinteä ovipuoli karmiin ja merkitse saranoiden paikat. Kiinteä ovipuoli on se ovi, jota ei yleensä avata.
Talttaa saranoille paikat ja kokeile kolon syvyyttä, jotta saat saranat täysin pinnan tasoon. Jos talttasit vahingossa hieman liian syvälle, voit käyttää lisätäytteenä pahvinpalaa. Esiporaa ja ruuvaa helat kiinni karmiin.
Jos vanha sarananpaikka ei sovi uuteen saranaan, voit veistää veitsellä paikasta paremmin sopivan.
Maalin alta paljastuu vanhojen saranoiden paikka.
03
Sovita ovet
4
Vaihe
Ihan joka kodista ei varmasti löydy höyläpenkkiä, johon oven saa kiinni-tettyä syrjälleen. Voit kuitenkin valmistaa nopeasti telineen, jonka avulla pystyt käsittelemään ovea siten, että saat sarananpaikat tehtyä.
Naulaa kaksi lankkua yhteen T-muotoon ja sahaa toiseen lankkuun keskelle lovi, johon ovi sopii. Näin saat oven seisomaan tukevasti sen aikaa, kun talttaat sarananpaikkoja.
Aseta kangasliina ovitelineen päälle ja laita ensimmäinen ovi telineen loveen. Nyt ovi on puristuksissa eikä kaadu, kun työskentelet sen parissa.
Poista ovesta saranat ja talttaa vain niin syvälle, ettet vahingossa talttaa ”reikiä” pois. Työtä voi helpottaa, jos piirrät oveen viistot talttauslinjat ennen kuin ryhdyt talttaamaan.
Sahaa nyt saranapuolelta viistoon sahaamalla. Ylhäältä poistetaan 8 mm ja pohjasta ei mitään (ja toisin päin toisessa ovessa). Sahaa suoraa lautaa pitkin tai käytä ohjauskiskoa kuten tässä.
04
Viimeistely
6
Vaihe
Kun molemmat ovet on asennettu, siisti-tään kynnys oviaukon kohdalta. Valmista esimerkiksi kynnyslista, ja kiinnitä se kynnyslautaan, joka erottaa ovien mo-lemmilla puolilla olevat huoneet toisis-taan. Me asensimme 15 x 35 mm:n tammilistan, jonka petsasimme ja lakkasimme, jotta se muistuttaa mah-dollisimman paljon vanhaa lattiaa.
Kynnyslista tehtiin tammesta. Sitä käytetään usein kynnyksissä, sillä se kestää hyvin kulutusta. Ovien molem-piin pystyreunoihin ruuvattiin ovitoimi-tuksen mukana saadut kehyslistat. Listat sulkevat vedon ja tasoittavat ovien raja-pinnat, kun ovet ovat kiinni.
Kynnyslista tehdään sopivasta tammilistasta. Sahaa lista hienohampaisella metallisahalla ja kiinnitä se liimalla ja nauloilla.
Merkitse vaakakynnys listan yläreuna oviin kääntämällä ovet auki karmia vasten. Pystykehyslistat ulottuvat tähän merkkiin asti. Jätä tähän kohtaan kuiten kin varmuuden vuoksi 2 mm rakoa, jotta listat eivät osu toisiinsa.
Merkitse paikat muovinapeille, joihin lukkosalvan tapit sijoitetaan yl-häällä ja alhaalla. Merkitse oven pääty reu-na, jotta voit mitata muovinapin paikan. Poraa napille reikä kierukkaporalla (20 mm).
Naputa muovinappi reikään. Muovinapin kuusiokulmainen reikä ei ole keskitetty, joten voit kiertää sitä kierukkaporasi kärjellä tai kuusiokolo-avaimella, jotta saat lukitustapin istumaan siihen mahdollisimman hyvin.
Kiinnitä pystykehyslistat ovien molemmille puolille 3 x 30 mm:n ruostumattomilla ruuveilla. Esiporaa. TÄRKEÄÄ! Katso tarkkaan, missä lukitussalpa sijaitsee, jotta et ruuvaa siihen.
Ole varovai nen, kun ruuvaat.
Materiaalit
• 2 lasipariovea, sis. kahvat ja helat
• Ruostumattomia ruuveja, 3x30, ovilistoja varten
• 15 x 35 mm:n tammilistaa kynnyslistaksi
• Niittejä, puuliimaa
Erikoistyökalut
• Saha + ohjauskisko
• 20 mm:n spiraalipora
Vie aikaa
1 päivä + maalaustyöt
Hinta
Noin 500 € sisältäen kahvat ja helat
Vaikeusaste
Kun mittaat ja sovitat tarkas ti, tehtävästä ei tule ylivoimaisen vaikea. Tämä ei ehkä kuitenkaan ole paras mahdollinen ensiprojekti.
Piirustus
Kun otat mittoja uusia ovia varten
Ovitehtaat antavat yleensä valmiit mitat ovikarmin sisäreunasta karmin toiseen sisä-reunaan ja toimittavat ovet, jotka sopivat näihin mittoihin täydellisesti. Niin kauan kuin oviaukko on joka suunnasta tarkasteltuna suora, ongelmia ei synny. Mutta jos epäilet, että karmi on vino, pelkät ovi-aukon korkeus- ja leveysmitat eivät riitä. On otettava ristimitta käyttämällä apuna esimerkiksi luotilankaa ja vesivaakaa.
Aloita ripustamalla luotilanka oviaukon keskelle ja merkitse mitta ylhäältä alas. Mittaa sitten etäisyys oviaukon keskeltä kum-paankin sivuun sekä ylhäällä että alhaalla, ja siirrä mitat piirustukseesi. Tällöin näet, onko oviaukko todella yhtä leveä ylhäältä ja alhaalta. Jos karmit eivät ole suorat, ovi on leikattava saranapuolelta vinoon, jotta se asettuu aukkoon suoraan.
Merkitse tämän jälkeen vesivaa’an avulla suurin piirtein karmin keskelle kaksi pistettä, joista voit ottaa mitat ylös- ja alaspäin. Näin syntyvät ristimittasi vaakalinjat. Mittaa sitten molemmissa reunoissa etäisyys mittapis-teestä karmin yläosaan ja alas lattiaan. Näin saat selville, onko karmi vino myös ylhäältä - ja onko lattia mahdollisesti vino.
Siirrä mitat piirustukseesi, niin saat oven lopulliset mitat selville. Nyt voit tilata oven, joka on sen verran suuri, että siitä voi sahata hieman pois molemmilta puolilta. Ovien ko-konaisleveyden saat laskemalla yhteen kaksi suurinta leveysmittaa, jotka tässä tapauksessa ovat 70,8 cm + 70,8 cm = 141,6 cm.
