Johdanto
Puutalo vai tiilihuvila
Jos asut puutalossa, löydät ohjeet ovenvaihtoa varten seuraavalta aukeamalta. Tiilitalossa asuvat saavat neuvoja artikkelimme viimeisellä aukeamalla. Ohjeissa on paljon yhteisiä piirteitä, mutta asennustavoissa on myös joitakin talotyypistä riippuvia eroja.
1: puutalon uusi ulko-ovi
Ulko-oven vaihtaminen puutaloon ei vaadi kalliita materiaalihankintoja eikä arvokkaiden työkalujen ostoa. Jos on varovainen, myös oven vanhat peitelaudat ja lukot pystyy uusiokäyttämään uudessa ovessa.
Ohjeet
01
Puutalon uusi ulko-ovi
9
Vaihe
Olet varmasti mitannut oikein ja tilannut oikean ulko-oven. Mittaa ovi vielä kerran sen saavuttua ja ennen kuin poistat vanhan oven. Oven mitoituksessa voi olla virhe, ja se ei juuri ylennä mieltä, jos olet jo heittänyt vanhan oven pois. Monien ovivalmistajien kotisivuilta löytyy hyviä ohjeita mittaamista varten.
Poista ensin täytelistat. Niitä käytetään rakenteissa, joissa seinä on paksumpi kuin ovikarmi. Jos lista on maalattu tai verhoiltu, viillä listan reuna taitto-teräveitsellä auki ennen kuin irrotat listan.
Poista ulkopuoliset peitelaudat. Jos aiot käyttää niitä uudelleen, irrota ne varovasti veitsen avulla. Poista laudat ja puhdista ne.
Irrota karmi. Jos se on naulattu, sahaa naulat poikki rauta- tai puukkosahalla. Näin et aiheuta isompia vaurioita rakenteille irrottaessasi ovikarmia.
Kiilaa kynnyksen kohdalta puutai muovikiiloilla, kunnes kynnys on täysin vaakasuorassa. Muista kiilata myös keskeltä kynnystä, sillä siihen kohdistuu suurin kuormitus.
Oikaise karmin saranapuoli pystysuoraan. Käytä kiiloja tai paloja kaikkialla karmin ympärillä. Ne voi naulata, jotta ne pysyvät tukevasti paikoillaan. TÄRKEÄÄ! Älä kiinnitä nauloja niihin kohtiin, joihin karmiruuvit kiinnitetään.
Karmi asennetaan ulkoverhoilun pintatasoon. Poraa 6 mm:n puupo-ralla huullokseen ja kiinnitä 6 x 100 mm:n karmiruuveilla. Kaksi yläneljännekseen, yhtä monta keskelle ja yksi 10-15 cm:n päähän kynnyksestä. Aloita saranapuolelta.
Tarkista, että kehyksen huullos istuu karmin saranapuolelle koko matkaltaan. Aseta karmin ja seinän väliin kiilat.
Tilkitse sauma perusteellisesti eristeellä, esim. lasivillalla, jota voi ostaa tähän tarkoitukseen rullatavarana.
02
Tiilitalon uusi ulko-ovi
10
Vaihe
Raskaan oven pamauttaminen kiinni ja leväyttäminen auki vaatii veronsa. Oven ympärillä oleva laastisauma saattaa ajan kuluessa halkeilla, joten käytimme tässä kohteessa silikonipohjaista saumaainetta. ”Pinnoitimme” sen kuitenkin laastisauman näköiseksi.
Poista karmi sahaamalla pisto- tai selkäsahalla. Jos katkaiset hieman vinoon ylhäältä alaspäin, katkaistun karmin saa helposti käännettyä sivuun.
Katkaise mahdolliset karmin ja seinän välissä olevat naulat puukko- tai rautasahalla. Vanhoissa taloissa on usein käytetty vankkoja nauloja. Kun sahaat naulat poikki, vältyt tiilipinnan vaurioittamiselta karmia poistaessasi.
Puhdista tiilireunus huolellisesti harjaamalla kaikki irtolika pois. Olisi houkuttelevaa vain jatkaa nopeasti eteen-päin, mutta kun myöhemmin saumaat, olet iloinen, että puhdistit pinnat huolella.
Kiilaa kynnys niin, että se on vaaterissa, kun runko asennetaan paikoilleen. Jos vesivaakasi ei yllä reunasta reunaan, laita se tasapaksun, koko oviaukon levyisen laudan päälle.
Bitumikermin palat kiilojen alla suojaavat kiiloja kosteudelta.
Karmi asennetaan paikoilleen ja sovitetaan aukkoon niin, että ympärillä olevat saumat ovat yhtä leveät joka puolella. Karmi kiilataan. Esiporaa 6 mm:n tiileen ja puuhun sopivalla terällä ja asenna karmi 7,5 x 112 mm:n karmiruuveilla.
Laita karmin ympärille puukiilat. Muuten tiiliseinä ei ajan mittaan kestä.
Asenna ovi saranoille ja tarkista, että oven etäisyys karmin lukko-puoleen on kauttaaltaan sama. Tarkista, että ovi sulkeutuu kunnolla.
Sullo saumaan lasivillaa tai vastaavaa eristettä. Jätä kuitenkin tilaa sekä saumanauhalle että saumamassalle.
Saumanauhakaistaleet asennetaan. Ne ovat noin senttimetrin etäi-syydellä karmin etureunasta. Kynnyslau-dassa saumanauha asetetaan kauemmaksi niin, että valmis sauma sijaitsee noin 5 mm etureunan takana.
Saumaus. Tässä käytetään tavallista rakennussilikonia, jonka kuivuminen kestää kauan. Sen pintaan voi ripotella hiekkaa. Sähkötoimisella massapistoolilla saumasta saa helposti siistin koko matkalta.
Vie aikaa
Noin päivä, mutta ovi on tilattava paljon aikaisemmin.
Hinta
Ulko-ovi maksaa arviolta 300-1000 € laadusta ja mallista riippuen.
Vaikeusaste
Jos otat mitat tarkkaan, työ ei ole hankala. Karmi on helpoin asentaa puutaloon.