Johdanto
Ohjeet
01
Lahojen osien poisto
4
Vaihe
Periaatteessa tehtävänä on vain poistaa vanha ovi ja asentaa sen tilalle uusi, mutta todellisuudessa uusia haasteita ilmenee aina työn edetessä.
Esimerkiksi tässä kohteessa oven vie-ressä on lahoja lautoja, joille on tehtävä jotakin. Jotta emme joutuisi suurimittai-seen korjaustyöhön, katkaisemme kehyslautojen alle jäävät laudat oven korkeudelle saakka. Seinän ehjä yläosa jää ennalleen.
Muutoin kohtelemme vanhaa ovea hyvinkin kovin ottein. Uutta ovea ei ole räätälöity oviaukon mittaan, joten joudumme hieman sovittelemaan ovi-aukkoa uuteen oveen sopivaksi.
Poista ensin vanhat kehyslaudat. Jos ne ovat vanhoja ja uuden oven mitat poikkeavat vanhasta ovesta, lautoja ei välttämättä kannata säästää. Jos säästät, käytä hellempiä otteita kuin kuvassa.
Yksi verhoilulaudoista joudutaan uusimaan kuten usein käy vanhaa rakennusta kunnostettaessa. Pieniä odottamattomia haasteita ja pulmia ilmaantuu väistämättä työn edetessä.
Jätämme laudan yläosan ennalleen aikaa säästääksemme. Työkalupakistamme löytyi onneksi Feincutter, jolla oli helppo katkaista lauta niin, että oven kehyslaudan yläpuolinen osa laudasta sai jäädä paikalleen.
02
Oviaukon sovitus
7
Vaihe
Ostimme suunnilleen vanhan oven kokoisen oven rakennustarvikeliikkeestä. Pienet erot aiheuttavat hieman lisätyötä aukon sovittamisessa ennen karmin asennusta.
Toisaalta olisimme joutuneet odottamaan mittatilausovea. Uusi ovi on 60 mm vanhaa ovea kapeampi. Olisimme selvinneet tästä asentamalla 50 x 100 mm lankun oviaukon toiseen reunaan.
Asensimme tämän sijasta 22 mm:n laudat aukon sivuille ennen karmin laittoa, koska halusimme oven portaiden keskelle. Aiempaa korkeampi ovi vaati aukon korottamista, mutta koska ylhäällä ei ollut tilaa, laajensimme aukkoa alaspäin.
Aukon korkeutta sovitetaan. Ovi on tehty 800 x 1900 mm:n aukkoon, joten aukon korkeutta on lisättävä. Sähköjohdot ja katto vaikeuttavat aukon avaamista ylöspäin, joten laajennamme aukkoa alaspäin ja rakennamme kynnyksen.
Vanhan oven alla oleva lauta poistetaan - uusi ovi ylettyy lähes maahan saakka, mutta nostamme sen hieman irti maasta. Jälleen törmäsimme vanhaan totuuteen: vanhan korjaamisessa ei ole vakioratkaisuja!
Leikkaamme lattialautojen ja palkkien läpi hetkessä pistosahan pitkällä terällä. Välttääksemme terän ajautumisen vinoon kuljetamme sahaa rauhallisesti eteenpäin.
Uuden karmin leveys on 105 mm, joten lattiaan on tehtävä saman verran tilaa.
Asennamme lattian alla olevaan aukkoon tukilaudan. Kynnyksen on kannettava koko painosi joka kerta ovesta kulkiessasi, joten alustan on oltava vankka. Suojaamme lautaa kosteudelta pellavaöljyllä ennen kuin katamme sen sinkkilevyllä.
Lattian etureuna suojataan. Teetimme peltisepällä sinkkilevyn, joka suojaa ja peittää uuden kynnyksen. Karmin alla olevat puurakenteet on asennettu bitumikermikaistaleen päälle, jotta maasta nouseva kosteus ei vahingoittaisi niitä.
Leveyden sovittaminen on helpompaa, sillä uusi karmi on vanhaa kapeampi. Oviaukon molemmissa reunoissa on vankat lankut, joten kiinnitämme niihin aukon molemmissa reunoissa 22 mm:n laudat, jolloin uusi ovi sopii aukkoon hyvin.
03
Karmin kiinnitys
7
Vaihe
Uusi oviaukko on nyt valmis uudelle ovelle, ja ensi alkuun karmille. Jos olet joskus vaihtanut sisäoven, tiedät, että monet sisäovet voidaan yhä vaihtaa aukeamaan kumpaan tahansa suuntaan.
Nyt työn alla on kuitenkin ulko-ovi, joten se on ostettava valmiiksi vasemmalle tai oikealle aukeavana. Myös oven avautumissuunta (sisään vai ulospäin) on päätettävä etukäteen.
Kun kiilaat oven ja kiinnität sen, oikaise ensin karmin alareuna vaateriin. Karmi kiinnitetään ensimmäiseksi saranapuolelta. Puurunkoisissa taloissa karmi kannattaa kiinnittää säädettäviä ruuveja hyväksi käyttäen.
Pehmeästä muovista tehdyt tiivistenauhat painetaan maata vasten asetetun aluskatteen päälle. Näin tiivistenauhat tarttuvat tiiviisti alakarmiin. Jos rakennnustarvikeliikkeessäsi ei ole tällaista nauhaa, tiivistä esim. saumanauhalla.
Uusi ovikarmi nostetaan paikoilleen. Jos se ei pysy tasapainossa, voit tukea sen pienellä oviaukon sivulle asetetulla kiilalla, jota vasten karmi voi nojata. Laita kiilat mieluiten karmin molemmille sivulle, kunhan voit edelleen siirtää karmia.
Alakarmi oikaistaan vaateriin. Jos olet jo tiivistänyt karmin alustaa vasten, kuten tässä, voit tarvittaessa painaa karmia hieman toisesta reunasta alaspäin karmin päälle laitettavan kiilan avulla.
Sivut säädetään pystyyn kiiloilla. Pärjäät vanhan ajan puukiiloilla, mutta työ sujuu helpommin - ja lopputuloksesta tulee usein parempi - jos hankit juuri tähän tarkoitukseen tehtyjä muovikiiloja.
Muovikiilat lukittuvat yhteen. Kiilojen pitää olla niin pieniä, että kärki ylettyy vastapalan leveän päädyn yli.
TÄRKEÄÄ! Kiiloja käytetään aina pareittain.
Aloita saranapuolelta, kun ryhdyt kiilaamaan ja kun kiinnität karmin.
VINKKI: Jos käytät karmiruuveja, jotka kiertyvät karmiin kiinni, voit säätää karmin asentoa ilmatäytteisillä kiiloilla, joita voi käyttää vaikka kuinka monta kertaa.
Karmi kiinnitetään saranapuolelta. Karmiruuveja on monenlaisia. Puutalossa kannattaa ilman muuta panostaa ruuviin, jonka avulla voi säätää myös karmin asentoa. Periaatteena on, että ruuvin pitäisi tarttua karmiin eikä painautua kiilaa vasten.
04
Oven ripustus
6
Vaihe
On aika asentaa ovi paikoilleen karmiin, tiivistää karmin ympäristö ja peittää raot uusilla kehyslaudoilla. Kannattaa aloittaa ovesta ennen kuin sovittaa karmin lopullisesti paikalleen.
Älä kiinnitä viimeisiä lukkopuolen karmiruuveja ennen kun olet asentanut oven paikoilleen. Näin et joudu tekemään suuria muutoksia, jos osat eivät aivan sovikaan toisiinsa.
Uudet lukot ovat Abloylta. Erilaisista ovilukoista löytyy paljon lisätietoja yrityksen verkkosivuilta www.abloy.fi.
Ovi ripustetaan saranoistaan. Tässä vaiheessa on hyvä olla apulainen mukana, jotta oven saa liu’utettua kerralla paikoilleen ylhäältä ja alhaalta.
Karmi säädetään paikoilleen. Kun ovi, tai ovilehti kuten sitä kutsutaan, on oviaukossa, se voidaan säätää tarkasti niin, että oven ympärillä olevat raot ovat yhtä suuret. Raot on näin myös helpompi tiivistää siististi tiivistenauhoilla.
Jotkut säädettävät karmiruuvit vaativat erikoistyökalun, jolla karmia voidaan siirtää sisään tai ulospäin.
Kiilaa lukon taustalta huolella turvallisuuden takaamiseksi. Muut kiilat voi poistaa työn edetessä, sillä säädettävät ruuvit korvaavat ne, mutta lukon kohdalle jätetyt kiilat tekevät lukon auki vääntämisen hankalammaksi varkaille.
Jos lukon takana olevat kiilat ovat liian leveitä, niitä voi kaventaa esimerkiksi japaninsahalla.
Karmin ja seinän välinen rako tiivistetään mineraalivillalla, joka eristää ja estää vetoa. Jos sinulla on tallella vanhoja eristeitä, saat leikattua niistä hyvät kaistaleet. Sisäpuolen rako peitetään joustavalla saumanauhalla.
Kehyslaudat kiinnitetään nauloilla tai ruuveilla. Vaakalauta peittää aukkokohdan, joten se asennetaan ensin. Tämän jälkeen pystylaudat vain sovitetaan pituuteen ja tuetaan tiiviisti yläkehyslautaa vasten. Kehysten tyyli sopii ilmeeseen.
Materiaalit
- 1 ovi. Tässä Swedoorin vakiomittainen eristetty ovi. Erikoismittaisen oven voi tilata, mutta silloin joutuu odottamaan.
- 1 lukko. Vaihdoimme vanhan peruslukon murtovarmempaan uuteen lukkoon
- Ovenkahva
- 6 karmiruuvia, mieluiten sellaisia, joilla voi säätää karmin asentoa (esimerkiksi Expandetin tai Würtzin ruuvit)
- Muovikiiloja (ellet käytä ilmatäytteisiä ”kiiloja”, joita kutsutaan winbageiksi)
- Puutavaraa kehyslautoja varten
- Alakarmin tiivistenauha (tarvittaessa)
- Eristettä saumakohtiin
- Rakennussilikonia sisäpuolen saumoihin
- Pohjustusaine, pohja- ja viimeistelymaali
Vie aikaa
Varaa pitkä päivä – se riittää, mikäli odottamattomia pulmia ei ilmaannu liikaa.
Hinta
Noin 800 € uuden lukon kanssa.
Vaikeusaste
Oven asennus ei ole vaikeaa, kunhan seuraat ohjeita ja olet tarvittaessa valmis improvisoimaan pitkin matkaa.