Upeat lankut

Lankkulattia tehdään paksuista ja leveistä massiivipuulankuista. Koska lankut ovat laadukkaat, lattian asentaminen on helppoa. Lue, miten saat parhaan lopputuloksen.

Vaikeusaste
Vie aikaa
2 päivää
Hinta
90 €/m2

Johdanto

Jos haaveissasi on uusi laadukas puulattia, lankut ovat erinomainen vaihtoehto. Lankut on valmistettu laadukkaasta ja perusteellisesti kuivatusta puusta ja työstetty huolella lähes identtisiksi. Siksi lattian asentaminen on suorastaan ilo. Koska lankut ovat melko arvokkaita, monet saattavat epäröidä niiden ostamista ja pelätä pilaavansa ne asennusvaiheessa. Lankkuihin kannattaa kuitenkin panostaa, jos kotiin todella halutaan upea lattia.

Asentaminen onnistuu hyvin, kunhan lattioiden asentamisesta on edes vähän kokemusta. Kun aluslattia on paikallaan, työ alkaa ensimmäisen lankun kiinnittämisestä. Loput lankut muutamaa kappaletta lukuun ottamatta naputellaan paikalleen yksi toisensa jälkeen. Lankkuja painetaan yhteen ennen niiden kiinnittämistä. Jokainen lankku kiinnitetään kahdella ruuvilla koolauslautoihin. Poraa sitä ennen reiät mielellään karmiporalla, joka samalla tekee reiät puutappeja varten.

Osta samasta puulajista valmistettuja tappeja, ja liimaa ja lyö ne reikiin. Anna tappien kuivua vuorokauden ajan. Seuraavana päivänä voit katkaista ne lähes lattian tasoon ja hioa tapit tasoon varovasti pienellä nauhahiomakoneella. Hio sen jälkeen koko lattia. Useimmat valmistajat suosittelevat, että hionnan tekee ammattilainen. Lopuksi käsitellään lattian pinta.

LUE LISÄÄ: Nauhahiomakone

Ohjeet

01
Aluslattia 2 Vaihe

Ennen kuin uusi lattia asennetaan, on aluslattian oltava vakaa. Varmista, että aluslattian kannattimet ovat tukevat, jotta lattia ei natise.

Esimerkkitapauksen lattiaan asennetaan lattialämmitys. Siksi lattiaan laitetaan PEX-putkia ja lämmönjakolevyjä lautojen päälle, jotka asetetaan lattian koolaussoirojen välissä olevien poikki-rimojen päälle. Koolaussoirojen etäisyys sovitetaan lämmönjakolevyjen mukaan.

Koolaussoirojen väliin pannaan eris-teet. Esimerkissämme ne laitetaan suoraan betonilattian päälle, sillä lattia on talon ensimmäisessä kerroksessa eikä kellarissa. Lattiaan laitetaan myös höyrysulku.

1

Aluslattian on oltava kunnollinen. Esimerkissämme koolaussoirot ovat kannattimien päällä. Lattia on eristetty, ja siihen on asennettu PEX-putkia. Laudat ovat poikittaisten koolaussoirojen päällä, jotta lämmönjakolevyt pysyvät paikallaan.

2

Merkitse koolaussoirojen keski-kohdat seinään ennen aluslattian peittämistä, niin tiedät, missä ne ovat lankkuja ruuvatessasi. Ota huomioon myös PEX-putkien paikat, jotta et ruuvaa putkiin.

02
Lankut 8 Vaihe

1

Rullaa aluslattian päälle alus-pahvia ennen lautojen asentamista. Pahvi estää lankkujen ja lämmönjako-levyjen välistä natinaa. Älä laita pahvia limittäin.

2

Ensimmäinen lankku asetetaan 10 mm:n etäisyydelle seinästä. Laita väliin kiila. Ruuvaa lankku kiinni koolaus-soiroihin. Ruuvit saavat jäädä 5 mm koholle narun kiinnittämistä varten.

3

Seuraavat lankut leikataan niin, että seinään jää 10 mm:n välimatka. Työnnä lankut yhteen, ja laita päihin kiilat. Lankkujen urospontit ovat ulospäin. Jos lankut eivät mene työntämällä paikalleen, voit lyödä ne yhteen.

4

Jatka työskentelyä, kunnes etäisyys seinään on puoli metriä, ja paina lankut tiiviisti yhteen. Aseta seinää suojaava lauta huoneen molemmille puolille, jotta seinään ei tule jälkiä lautoja työntäessäsi.

5

Kiinnitä värilanka ensimmäisen laudan ruuvin toiseen päähän. Kiristä lanka, niin että se on suorassa koolauslautaa pitkin. Tee värilangalla viiva, niin tiedät ruuvien paikat.

6

Tee ruuveja varten pieni mitta-tikku. Vedä viiva 5 cm pitkän palikan keskelle. Aseta tikku värilangan viivan päälle, niin että viiva on liitosta päin. Merkitse mittatikun päät. Ne kertovat tarkat ruuvien paikat.

7

Poraa ruuvien reiät. Poraa ensin ohuemmalla poralla merkin kohdalta. Tee sen jälkeen lankunpätkästä syvyys-vaste, ja poraa sitten karmiporalla sen läpi reikä puutappia varten.

8

Paina viimeiset lankut tiiviisti yhteen. Ruuvattuasi lankut kiinni voit asentaa viimeiset seinää vasten. Paina ne ennen kiinnittämistä tiiviisti yhteen panemalla puukiiloja seinän vierustaan.

03
Tapit 3 Vaihe

Esimerkkilattia on nyt valmis. Puunsyyt erottuvat hyvin leveistä lankuista, jotka on käsitelty lipeällä ja valkoiseksi sävytetyllä suovalla.

1

Kiinnitä tapit liimalla. Valitse tapit reikiin syiden ja värin mukaan. Sivele liimaa reikään pienellä jäykällä siveltimellä. Työnnä tappi reikään 1 mm:n syvyyteen, liimaa tapin sivut ja lyö tappi paikoilleen. Anna liiman kuivua vuorokauden ajan.

2

Kun liima on kuivunut, katkaise tapit lankkujen tasoon. Paras työkalu tähän on monitoimityökalu, jossa on hieno-hampainen terä. Voit myös tehdä sen käyttämällä taitettua vanerisahaa ja 1 mm paksuista levyä.

3

Hio tapit lattian tasoon. Työ helpottuu, jos tappeja hiotaan etukäteen. Käytä työhön pientä nauhahiomakonetta.

Materiaalit

• Lankkuja (35 x 300 mm, douglaskuusi)
• Puutappeja
• Kiiloja
• Lattian aluspahvia
• 5 x 80 mm:n ruuveja
• Valkoista puusepänliimaa (ulkokäyttöön, sillä se on vedenkestävää)
• Pintakäsittelytarvikkeet

Erikoistyökalut

• Monitoimityökalu
• Nauhahiomakone

Vie aikaa

1-2 päivää 10 m²:n tilaan

Hinta

60-90 euroa/m²

Vaikeusaste

Lattian asennus on helppoa, koska lankut ovat laadukkaita. Hyvä lopputulos edellyt-tää kuitenkin kunnollista aluslattiaa.

Piirustus

Aluslattia

Koolaussoirot asetetaan 600 mm:n välein. Myös poikkirimojen välille jätetään 600 mm. Ne asetetaan hieman koolaus-soirojen reunaa alem-maksi, jotta lämmönjako-levyt tulevat koolaussoiro-jen tasolle. Koolaus rakennetaan ja kiinnitetään niin, että aluslattiasta tulee vakaa. Koolaussoirojen väliin laitetaan eristeet, ja viimeiseksi lankkujen alle tulee lattiapahvia.

Aluslattia

Viimeisen lankun asentaminen

Viimeistä lankkua kiinnit-täessäsi voit mitata viimei-sen palan leveyden seuraa-valla tavalla: Aseta lankku (A) viimeisen kokonaisen lankun (B) pääl-le. Aseta lautapala (D) seinää vasten. Liikuta palaa ja piirrä samalla viiva laudan reunaa pitkin. Leikkaa pala (C) pois, ja kiinnitä se seinänvierus-taan. Muista. että lankun ja seinän välissä on oltava 10 mm:n rako koko lattian ympärillä. Varmista seinän rako kiiloilla.

Viimeisen lankun asentaminen

Vinkit & niksit

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.