Ruuvien peittäminen puutapeilla

Lattia- ja terassilaudat on helppo kiinnittää ruuveilla, mutta ruuvinkannat eivät näytä kovin tyylikkäiltä. Ruuvien upottaminen ja peittäminen vie aikaa, mutta yhtenäinen pinta näyttää paljon siistimmältä.

Puutulpat

Tulpat kastetaan liimaan ja lyödään paikalleen ruuvien päälle.

Tee tulpat oksaja tulppateräsarjalla

Oksa-ja tulppateräsarjassa on vähintään kaksi terää. Terät on mitoitettu siten, että tulppaterällä tehdyt tulpat sopivat täydellisesti oksaterällä porattuihin reikiin. Lähes kaikki tulppaterät näyttävät tältä. Oksa- ja tulppateriä myydään myös sarjoina, joissa on esimerkiksi viisi kokoa molempia teriä.

Tee tulpat oksaja tulppateräsarjalla

Tulppa erottuu selvästi, jos sen vuosirenkaat ovat eri suunnassa kuin laudassa.

LUE LISÄÄ:

Näin asennat ruuvin ja tulpan

Poraa oksaterällä reikä, joka yltää melkein laudan puoliväliin asti. Reiän halkaisija on lähes kaksi kertaa isompi kuin ruuvinkanta, joten ruuvi ja ruuvauskärki mahtuvat reikään helposti. Kohdista ruuvi reiän keskelle ja upota ruuvinkanta reiän pohjaan asti.

Levitä tulppaan liimaa ja lyö se reikään. Poista laudan yläpuolelle jäävä tulpan osa terävällä taltalla.

Lue lisää: Puulattia

Puutulpat

Ruuvin kanta upotetaan lähes laudan puoliväliin asti. Tulppa peittää ruuvin kannan ja reiän.

Näin peität ruuvit puutulpilla

1. Kiinnitä tulppaterä pylväsporakoneeseen ja poraa tulpat laudasta. Säädä terän syvyys siten, ettei se mene laudan läpi. Voit tehdä tulpat myös tavallisella porakoneella, jos pidät porakonetta aivan suorassa.

2. Irrota tulpat laudasta taltalla. Kovista puulaaduista tehdyt tulpat kannattaa irrottaa varovasti, sillä ne menevät helposti rikki tai lohkeavat poikki viistosti.

3. Poraa lautaan reikä oksaterällä ja lyö tulppa pohjaan asti. Levitä tulppaan liimaa, jotta se tarttuu kiinni joka puolelta. Kaada liimaa esimerkiksi laudalle ja kasta tulpat liimassa. Käännä tulpan vuosirenkaat samaan suuntaan kuin laudassa, jos haluat tehdä tulpasta huomaamattoman. Anna kuivua vähintään 3–4 tuntia.

4. Poista tulpan ylimääräinen osa terävällä taltalla. Veistä pieniä palasia kerrallaan.

5. Hio tulpan kohta tasaiseksi esimerkiksi jyväkoon 180 hiomapaperilla.

Katso videolta, miten se tehdään

Tässä näytetään, miten lattialaudat kiinnitetään ruuveilla ja peitetään puutulpilla.

Video

Kukin lauta kiinnitetään kahdella ruuvilla laudan keskeltä. Näiden 18 cm:n levyisten lautojen kiinnitysruuvit ovat 4 cm:n päässä reunoista. Mittaa sijaintikohdat huolellisesti, jotta kaikki ruuvit ovat samassa linjassa. Sillä tavoin myös puutapit sijaitsevat viivasuorassa ja lopputulos on siisti.

Perussääntö on, että ruuvikolon etäisyys reunasta on neljännes laudan leveydestä. Silloin lauta kiinnittyy tukevasti, ja puutapille jä riittävästi tilaa. Näin ei myöskään ole laudan halkeamisvaaraa.Tässä esimerkissä käytetään 16 mm:n tappeja, joten kolo porataan 16 mm:n reikäporalla, joka poraa ensin puuaineksen pois ja tekee sitten koloon sileät reunat.

Kolo porataan vain laudan puoliväliin. Tämä lauta on 22 mm paksu, joten siihen porataan 11 mm syvä kolo. Ensimmäiseksi tarvitaan reikäporaa. Sitten tarvitaan tappiporaa. Käyttämällä niitä yhdessä varmistetaan, että tappi sopii koloon tarkasti.

Tappiporasarjaa on saatavana monen kokoisena aina 30 mm:n saakka. Nyt lattia kiinnitetään 4,5 x 60 mm:n lattiaruuveilla.Kiinnitä reikäporan kokoa vastaava 16 mm:n tappipora. Voit porata tapit samasta puusta kuin lattian. Silloin tapit eivät juurikaan erotu lattiasta.

Tappipora on kiinnitetty akkuporaan, jolla tappeja valmistuu nopeasti. Muista pitää poraa kohtisuoraan lautaa vasten, jotta kaikista tapeista tulee samanlaisia. Voit tehdä tapit myös pylväsporalla. Kun olet porannut pohjaan saakka, heilauta poraa hiukan, niin tappi katkeaa ja se on helppo irrottaa.

Valitse reikiin sellaiset tapit, jotka sopivat parhaiten puun kuvioihin. Kun löydät sopivan tapin, sivele sen alareunaan puuliimaa ja hakkaa vasaralla paikalleen. Tasoita tappi terävällä taltalla lattian tasalle. Käännä taltan terä viistosti lautaa kohti, jotta tappi ei mene rikki eikä taltta riko lattialautaa. Tapit kannattaa kiinnittää aina yhteen lautaan kerrallaan.

Sillä tavoin laudoista tulee mahdollisimman tiiviit.Kun tapit on kiinnitetty kaikkiin lautoihin, lattia hiotaan. Tässä käytetään tasohiomakonetta. Kokonainen lattia hiotaan lattiahiomakoneella, ensin hiekkapaperilla nro 120 ja sitten nro 180 niin, että lattia ja tapit ovat aivan tasaiset ja sileät. Itse tehtyjen tappien sijaan voit käyttää myös valmiita tappeja, mutta ne ovat huomattavasti kalliimpia.

Voit myös ostaa esimerkiksi teakista valmistettua pyörörimaa ja sahata tapit siitä. Se liimataan ja hiotaan samalla tavalla. Sen avulla saat lattiaan hauskan efektin, kun tapit ovat eri puulajia kuin lattia. Tällainen lattia on aina lopuksi hiottava ja jälkikäsiteltävä.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Puulattiat