Johdanto
Ohjeet
01
Räystäspelti ja mittaaminen
4
Vaihe
Ennen huopapaanujen asentamis-ta katon alareunaan pitää asentaa räystäs pelti, joka johtaa veden pois alus katteen reunalta. Asenna pääty-räystäille otsalaudat ja kolmiorimat, jotta katosta tulee tiivis ja siistin näköinen.
Jokainen paanurivi ladotaan limit-täin, jotta niistä muodostuu kuvio. Kuvion suoruus on helppo varmistaa piirtämällä kattoon kaksi vierekkäistä apuviivaa ja latomalla huovat niiden mukaan.
Asenna aluksi räystäspelti katon alareunaan. Työnnä pelti kiinni toiseen otsalautaan ja naulaa pelti kiinni kattoon noin 10 sentin välein.
Asenna kolmiorima otsalaudan viereen. Otsalauta yhdistää katon ja otsalaudan toisiinsa. Ruuvaa kolmiorima kiinni 4x35 millin ruuveilla valmiiksi porattuihin reikiin.
Leikkaa paanut pois ensimmäisen rivin palasista. Asenna palat vaakasuoraan räystäs pellin suuntaisesti. Myynnissä on myös valmiita reunapaloja, joissa ei ole paanuja.
02
Asenna huopapaanut
8
Vaihe
Aloita asentaminen räystäältä huoval-la, jossa ei ole paanuja. Voit käyttää joko valmiita, paanuttomia reuna-paloja tai leikata paanut irti tavallisesta huopapalasta.
Lado paanut kahden apuviivan mukaan, jotta katolle muodostuu siisti kuvio. Kohdista joka toisen rivin paanut samaan merkkiin. Paanut kiinnitetään kumibitumiliimalla ja nauloilla ja leikataan poikki otsalauto-jen mukaan.
Asenna alin paanurivi. Alareuna saa työntyä pari milliä räystäspellin reunan yli, mutta sivu pitää kohdistaa tarkasti merkkiin. Naulaa palat kiinni yläreunoista huopanauloilla.
Purista kumibitumiliimaa räystäspellille, kun huovan yläreuna on kiinni oikeassa paikassa. Kaksi liimajuovaa riittää. Paina paanu liimaan ja naulaa alareuna kiinni.
Alin paanurivi on nyt paikallaan. Kuvassa näkyy, että suurin osa nauloista lyödään mustille alueille, jotka jäävät seuraavien paanujen alle. Varmista, että naulat eivät jää näkyviin.
Asenna ensimmäinen kokonainen paanurivi. Kohdista ensimmäisen paanun sivu toiseen pystyviivaan ja paanujen kärjet alimman paanurivin alareunaan.
Kohdista seuraava paanu edellisen paanun reunaan siten, että reunakieleke menee edellisen paanun sisään. Varmista, että paanut pysyvät samassa linjassa räystään alareunan kanssa.
Lado seuraava paanurivi limittäin edellisen kanssa siten, että paanun sivu osuu samaan merkkiviivaan kuin alimmalla rivillä. Kun sivut kohdistetaan vuorotellen eri merkkeihin, linjat pysyvät suorina.
Liimaa paanut kolmiorimojen kylkiin kumibitumiliimalla. Naulaa paanujen reunat kiinni rimaan limityksen kohdalta kahdella huopanaulalla.
03
Tee katon harja
7
Vaihe
Katon harjan tekemiseen tarvitaan siihen tarkoitettuja harjahuopapaloja. Harjapaloissa ei ole paanuja, ja niiden takapuolella on suojamuovi, joka pitää poistaa ennen asentamista.
Näiden paanujen takana ei ole suojamuovia, vaan bitumi tarttuu kiinni alempaan paanuun auringon lämmön vaikutuksesta tai kuumailmapuhaltimella lämmittämällä.
Kun harja on valmis, asenna alumiinilistat otsalautojen viereen.
Leikkaa ylin paanurivi poikki harjalta. Jätä paanut mieluummin pari milliä lyhyiksi kuin ylipitkiksi.
Leikkaa harjahuopalat. Harjahuovan pitää ulottua harjan yli ja ylimpien paanujen vaakasuoraan reunaan asti. Huomioi, että harjan ”pyöristys” lisää huopapalan pituutta.
Purista kumibitumiliimaa harjahuopaan muovilla suojattujen alueiden väliin. Levitä liima mahdollisimman tasaisesti.
Irrota suojamuovi ja kiinnitä harjahuopa-pala. Kun levy on oikeassa paikassa, paina sitä lujasti, jotta liima tarttuu kunnolla kiinni. Naulaa palat kiinni vain limityksen kohdalta, jotta naulat eivät jää näkyviin.
Leikkaa harjahuovat poikki otsalautojen reunasta siten, että ne yltävät kolmioriman yli. Jos rakennat katon kylmällä säällä, voit lämmittää palat notkeiksi kuumailmapuhal-timella, jotta paanuja on helpompi käsitellä.
Sahaa huovasta kolmion muotoinen pala. Levitä kolmion taakse kumibitumiliimaa ja peitä otsalautojen saumaan jäävä rako. Lämmitä palaa varovasti kuumailmapuhal-timella, jotta paikasta tulee varmasti tiivis.
Materiaalit
• Huopapaanuja
• Räystäspelti
• Räystäs- ja harjahuopia
• Kumibitumiliimaa
• 2,5x25 mm huopanaulaa
• Alumiinilista
• Ruuveja, 4x35 mm ja 4x50 mm
• Tiivisteruuveja, 4x50 mm
ERIKOISTYÖKALUT
• Tarvittaessa kuumailmapuhallin
Vie aikaa
10–15 neliön katto vie noin päivän
Hinta
Noin 25 euroa / neliö
Piirustus
Näin pidät linjat suorina
Palahuopakaton rakentamisessa on tärkeää, että kuvion linjat pysyvät suorina. Nämä huovat asennetaan limittäin siten, että paanut limittyvät puolen paanun verran. Paanujen asen-taminen aloitetaan alaräystäältä katon keskikohdasta, johon piirretään kaksi samansuuntaista merkkiviivaa. Näiden paanujen leveys on 16,6 senttiä, joten viivat piirretään 8,3 millin päähän keskiviivan molemmille puolille. Alin paanurivi asennetaan kiinni ensim-mäiseen viivaan ja toinen toiseen. Samaa kuviota jatketaan harjalle asti.
