Näin asennat huopapaanut

Huopapaanut näyttävät tyylikkäiltä, ja niitä on helpompi käyttää kuin tavallista rullahuopaa. Huopapaanuista voi tehdä uuden katon, ja ne sopivat myös vanhan katon korjaamiseen. Kaupoissa on paljon erivärisiä ja erikokoisia huopapaanuja.

Huopapaanujen asentaminen

HELPPOA: Liimapohjaisia huopapaanuja on helppo käsitellä. Paanut naulataan kiinni yläreunasta.

HUOPAPAANUT: NÄIN ASENNAT HUOPAPAANUT LAPPEELLE

1. Aivan aluksi katon räystäille asennetaan räystäspellit. Pelti pitää veden pois kattorakenteista, ja tippanokka pudottaa vesipisarat nopeasti maahan.

2. Piirrä ensimmäisten paanujen yläreunan linja alushuopaan. Varmista, että paanujen alareuna yltää räystäälle asti. Piirrä räystäälle merkkiviivoja metrin välein.

3. Piirrä katon keskelle poikittainen apuviiva harjalle asti. Säädä paanuja vain apuviivojen mukaan. Huopapaanujen koko voi vaihdella hieman, joten niitä ei voi säätää suoraan toistensa mukaan.

4. Naulaa alimmat paanut kiinni kahdella naulalla kummaltakin puolelta. Poista paanun takana oleva suojamuovi ennen kuin asennat palan paikalleen.

5. Kiinnitä päätyihin kolmiorimat tai räystäspellit. Älä asenna kolmiorimaa alushuovan ja paanujen väliin, sillä puu lahoaa kahden tiiviin kerroksen välissä. Liimaa reunimmaiset huovat rimaan.

6. Asenna toisen rivin paanut limittäin alimpien paanujen kanssa siten, että ylemmän paanun "kieli" on samassa linjassa alemman paanun pohjan kanssa.

HUOPAPAANUT: NÄIN ASENNAT HARJAHUOVAN

1. Leikkaa ylimmät paanut poikki harjalta. Jätä harjalle parin sentin rako, jotta huopapaanut eivät mene toistensa päälle.

2. Levitä kumibitumiliimaa harjalle riman viereen ja paina ensimmäinen harjapala kiinni. Naulaa harjapala kiinni toisesta päästä.

3. Paina harjahuopa kunnolla harjan molemmille puolille. Voit notkistaa kohmeista huopaa lämpöpuhaltimella. Notkeaa huopaa on helpompi käyttää.

4. Lyö naulat harjahuopien nurkkiin. Limitä seuraavaa harjahuopaa pari senttiä, jotta naulat jäävät piiloon.

Huopapaanut: Värit ja mallit

Markkinoilla on paljon erimuotoisia ja -värisiä huopapaanuja sekä muita palahuopia. Osa palahuovista ei näytä paanuilta vaan laatoilta, ja joissakin malleissa on useaa eri väriä. Kaikki palahuovat ovat noin metrin levyisiä. Useimmissa on kolme kokonaista ja kaksi puolikasta paanua.

Palahuovat ovat itseliimautuvia, mutta ne kiinnitetään yläreunasta nauloilla. Ylempi huopa peittää alemman huovan naulat ja niiden aiheuttamat reiät.

Erilaisia huopapaanuja

Sävytetty huopapaanu

Yksivärinen huopapaanu

Suora kattolaatta

Kuviolaatta

Asennuskuvio: Limitetyt rivit

Huopapaanut asennetaan limittäin siten, että ylemmän rivin paanun kärki osuu alemman paanun pohjan linjaan. Asennuskuvio tekee katosta tyylikkään ja tiiviin. Asentaminen aloitetaan alhaalta, jotta ylempi paanu peittää alemman ja estää veden valumisen paanujen välistä.

LUE MYÖS: Rakenna pihavarastoon huopakatto

Kohdista naulat siten, että ne jäävät piiloon ylemmän huopapalan alle. Naulojen peittäminen lisää katon tiiviyttä.

    Muut lukevat juuri nyt …