Näin vesieristät oikein

Kaikkien märkätilojen pitää olla huolellisesti vesieristettyjä, jotta kosteus ei pääse tunkeutumaan talon rakenteisiin. Vuodot voivat johtaa puurakenteiden lahoamiseen ja terveydelle haitallisten homekasvustojen kehittymiseen. Lue tästä vesieristämisen perusasiat ja muista noudattaa vesieristeen valmistajan antamia ohjeita.

Kylphuoneen vesieristys

TÄRKEÄÄ: Kylpyhuoneen kaikki seinät ja lattiat pitää vesieristää.

NÄIN ERISTÄT SIVELTÄVÄLLÄ VESIERISTEELLÄ

1. Kaikki saumat pitää aluksi vahvistaa. Vahvistamiseen käytetään kangasta, joka liimataan kiinni vesieristeellä. Levitä saumaan kunnolla vesieristettä ja paina kangas lujasti kiinni märkään massaan.

2. Kun vahvikekangas on kiinni seinässä, se peitetään toisella vesieristekerroksella. On tärkeää, että eristettä levitetään pensselillä joka nurkkaan ja sopukkaan.

3. Kaikki putkien ja viemäreiden läpiviennit vahvistetaan kankaalla tai valmiilla läpivientikappaleilla. Ne painetaan kiinni vesieristeeseen ja peitetään toisella vesieristekerroksella.

4. Nurkkien vahvistamiseen voi käyttää erillisiä nurkkavahvikkeita. Tavallinen, huolellisesti taiteltu vahvikekangas ajaa saman asian. Kaikki nurkat ja levyjen saumat vahvistetaan perusteellisesti.

5. Kun kaikki saumat on vahvistettu, on aika peittää seinät vesieristeellä. Käytä telaa ja levitä vesieristettä kahteen kertaan. Katso valmistajan ohjeista, kuinka paksu kerroksen pitää olla.

Vaihtoehto: Kalvo

Markkinoilla on myös vesieristekalvoja, jotka liimataan seiniin ja lattioihin. Niillä on helppo tehdä nopeasti valmista jälkeä. Kaikki nurkat, saumat ja putkiläpiviennit pitää joka tapauksessa vahvistaa samalla tavalla kuin siveltävän vesieristeen kanssa.

TYÖKALUT JA TARVIKKEET

MAALAUSTELA TAI LASTA
Vesieriste kannattaa levittää sen paksuudesta riippuen joko maalaustelalla tai leveällä lastalla. Ensikertalaisen kannattaa käyttää telalla levitettävää eli siveltävää vesieristettä.

PENSSELI
Kaikki liitokset ja putkiläpiviennit pitää vahvistaa vahvikekankaalla. Kangas liimataan kiinni vesieristeellä. Liimaamiseen tarvitaan pensseli, joka mahtuu helposti kaikkiin nurkkiin.

VAHVIKEKANGAS
Kaikki nurkat sekä seinien ja lattioiden saumat pitää vahvistaa kankaalla. Kangas varmistaa, ettei vesieriste ratkea ja ala vuotaa ajan myötä.

NURKKAVAHVIKE
Voit ostaa valmiita nurkkavahvikkeita, jos et halua taitella vahvikekangasta nurkkiin. Valmis nurkkavahvike on helposti asennettava ja varmasti vesitiivis vaihtoehto.

PUTKI- JA VIEMÄRILÄPIVIENNIT
Myös putket ja viemärit voi tiivistää erillisillä läpivientikappaleilla. Niiden venyvä kumikaulus varmistaa, että saumasta tulee täysin tiivis. Läpivientikappaleet kiinnitetään vesieristeellä.

SIVELTÄVÄ VESIERISTE
Markkinoilla on paljon erilaisia valmiita vesieristeitä. Mitä juoksevampaa vesieriste on, sitä helpompi sitä on levittää telalla.

LUE LISÄÄ: Mihin märkätilatasoitetta tarvitaan?

Lait ja säännöt

  • Ei kahta höyrynsulkua. Jos kylpyhuoneessa on yksi tai useampi höyrynsulkumuovilla tiivistetty ulkoseinä, siihen ei saa levittää vesieristettä. Kaksi päällekkäistä vesieristekerrosta lukitsee kosteuden seinän sisään.

  • Taloyhtiössä tarvitaan sertifikaatti. Saat vesieristää oman talosi kylpyhuoneet ja muut märkätilat, mutta asunto- osakeyhtiössä olevan märkätilan eristämiseen tarvitaan yleensä sertifikaatti. VTT pitää listaa valtuutetuista vesieristäjistä.

VINKKI: Reiän tiivistys

Märkätilaan porattavat reiät pitää tiivistää huolellisesti, jotta kosteus ei pääse vuotamaan rakenteisiin reikien läpi. Purista reikään märkätilasilikonia, ennen kuin työnnät tulpan sisään.

TÄRKEÄÄ: Osta sarja

Vesieristeen merkillä ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä, että kaikki materiaalit sopivat yhteen. Vesieristeissä on eroja, eikä kaikkien valmistajien kaikkia materiaaleja ole tarkoitettu käytettäväksi samalla tavalla.

Muut lukevat juuri nyt …