Ennen töiden aloittamista hiekkatasoite pitää sekoittaa kunnolla. Ensimmäiseksi rapataan sisäpinnat. Tasoite levitetään tasaiseksi ohueksi kerrokseksi. Kiinnitä huomiota siihen, että koko pinta peittyy eikä rappaukseen tule liikaa teräviä kulmia.
Se aiheuttaa myöhemmässä vaiheessa paljon turhaa hiomista. Myös kevytbetonilevyjen alareuna pitää tasoittaa. Näin betonissa olevat huokoset suljetaan, eikä niihin pääse kosteutta eikä pölyä.
Näin ne on myös helpompi puhdistaa. Isoilla pinnoilla kannattaa käyttää leveää lastaa. Myös tässä kannattaa poistaa kaikki ylimääräinen tasoitee. Sama koskee kaikkia reunoja.
Kun kaikki on tasoitettu, tasoite kannattaa kaapia astian sisäpinnoilta kasaan astian keskelle, niin tasoite ei kuivu ennen kuin seuraavan kerran käytät sitä. Kun ensimmäinen tasoitekerros on kuivunut, kevytbetonilevyt hiotaan. Ensimmäisellä kerralla koko pöytä hiotaan hiomapaperilla numero 80.
Siitä syntyy runsaasti pölyä, joten tässä kannattaa käyttää hengityssuojaa ja huolehtia tuuletuksesta. Kun kaikki pinnat on hiottu, hiomapöly harjataan pöydältä. Imuroimalla voi varmistaa, ettei pöydällä ole enää pölyä.
Ennen toista tasoitekerrosta kaikki osat kostutetaan vedellä, niin että tasoite tarttuu paremmin kiinni. Toinen kerros levitetään yhtä huolellisesti kuin edellinenkin. Tälläkin kertaa käytetään sekä leveää että kapeaa lastaa.
Kun tasoite on kuivunut, se hiotaan uudelleen. Tällä kertaa käytetään kuitenkin hienompaa hiomapaperia numero 120.Kaikki työvaiheet toistetaan vielä kertaalleen.
Aluksi levitetään tasoite ja sitten hiotaan – lopuksi hienolla hiomapaperilla numero 180. Nyt kevytbetonilevyt tarvitsee enää maalata. Maalauksen ansiosta ne on helpompi puhdistaa. Lopuksi asetetaan pöytälevy paikalleen. Hieno työpöytä on nyt valmis.