Aluksi opetellaan pitelemään sivellintä oikein. Sivellin ei saa roikkua veltosti ja heilua edestakaisin. Sitä on pideltävä lujasti, jolloin esimerkiksi suoran reunan maalaaminen sujuu helpommin.
Reunojen maalaamiseen käytetään aina kapeaa sivellintä, ja leveämpi sivellin soveltuu isoille pinnoille. Tällaisesta ikkunalaudasta maalataan aluksi ikkunanpuoleinen reuna, sivut ja etureuna. Tässä käytetään rengassivellintä. Isoilla pinnoilla käytetään leveää sivellintä.
Se nopeuttaa työskentelyä, ja lisäksi siveltimen reunasta jää vähemmän jälkiä. Aluksi keskelle ikkunalautaa levitetään reilu kerros maalia. Sitten maalia levitetään keskeltä ikkunalaudan molempiin päihin. Tässä voi maalata sekä pitkittäin että poikittain niin että maali levittyy tasaisesti.
Vaikka vaakatasossa maalikerros näyttää paksulta, levitä rohkeasti tarpeeksi maalia.Kun koko pinta on maalattu, pinta tasoitetaan leveällä siveltimellä. Kaikki epäsiistit siveltimenjäljet poistetaan sivelemällä kevyesti ikkunalaudan päästä päähän.
Valmis pinta on siisti, eikä siinä näy siveltimenjälkiä.Esimerkiksi ikkunanpuitteita tai kehyksiä maalattaessa voi olla vaikea maalata siististi kohtia, joissa viistosti sahatut osat on liitetty toisiinsa. Ammattilainen ei koskaan maalaa suoraan liitoksen yli.
Sen sijaan maalataan ensin toinen puoli ja sen jälkeen toinen puoli. Näin maalaus seuraa puun syitä, mikä tuottaa siisteimmän lopputuloksen.