Timanttisaha on polttomoottorikäyttöinen laite, johon on kytketty vesijohto niin ettei leikkaustyössä synny pölyä. Leikattava nupukivi asetetaan niin, ettei se lipeä työskenneltäessä.
Nivelmitan avulla piirretään liidulla viiva siihen kohtaan, josta kivi leikataan. Ennen koneen käynnistämistä puetaan suojalasit, turvakengät ja kuulosuojaimet.Kone käynnistetään kuin moottorisaha, ja vaikka se tuntuu raskaalta, sitä on helppo käsitellä.
Kun vesijohto on avattu, terä asetetaan kivelle, ja sillä tehdään ura, ennen kuin painetaan kaasua. Kone leikkaa kiven täysin suoraan. Terä ei ole tarpeeksi iso koko kiven leikkaamiseksi. Loppuosa pitää siksi lohkaista parilla kivimeisselin iskulla. Konetta voi käyttää myös pienempien noppakivien leikkaamiseen.
Terä on niin iso, että sillä voi leikata koko kiven kerralla. Ei haittaa, vaikka terä osuu myös soraan. Timanttisahan voi vuokrata konevuokraamosta.
Jos ei halua käyttää noin suurta konetta, voi käyttää myös tavallista kulmahiomakonetta, jossa on timanttiterä. Työ on tehtävä ulkona, ja muiden turvavälineiden lisäksi on käytettävä hengityssuojaa.
Leikkauskohta merkitään kiveen, joka asetetaan tukevasti soraan ennen leikkaamisen aloittamista. Kuten näkyy, työssä syntyy paljon pölyä, jos terälle ei tule vettä.Leikkaussyvyys vaihtelee tietysti terän koon mukaan.
Mutta myös tällaista isoa konetta käytettäessä joutuu kääntämään kiveä ja leikkaamaan useaan kertaan. Jälki on myös tasainen, mutta eri leikkausten jäljet voi silti erottaa toisistaan. Sillä ei ole suurta merkitystä, koska leikkauspinta jää yleensä soran peittoon. Pienemmän noppakiven leikkaaminen on helpompaa.
Silloin kiveä tarvitsee kääntää vain kerran, kun kivi on jo leikattu. Jos leikattavana on vain yksi kivi, kulmahiomakone riittää hyvin. Jos leikattavia kiviä on useita, kannattaa vuokrata iso timanttisaha.
TOIMITUS SUOSITTELEE: Testi - Kulmahiomakoneet