Kun tästä sahatyypistä on kerran päässyt nauttimaan jonkin rakennusprojektin yhteydessä, sitä ei voi enää vastustaa.
Nimensä mukaisesti sahalla on monta tehtävää. Sillä voi katkaista eli lyhentää listoja ja lautoja toivottuun pituuteen, ja terää voi kääntää 0–45 asteeseen molemmille puolille ja katkaista laudat viistoon kulmaan. Sahaa voi myös kallistaa ja sahata 0–45 asteen viistoon yläkautta.
LUE LISÄÄ: Opi käyttämään katkaisu- ja jiirisirkkeliä 5 minuutissa
Sahan moottori on ripustettu sahapöydän päälle ja pyörivä sahanterä painetaan alas kappaleeseen. Saha on ripustettu saranoille, joiden vahva jousitus pitää huolen siitä, että kun kahvasta vapautetaan ote, terä nousee kappaleesta ylös. Pieniä ja edullisia sahamalleja voi kääntää 45 astetta pystysuorassa vasemmalle, isompia sekä vasemmalle että oikealle.
Liukutoimintoisesta sahasta on eniten hyötyä. Terän voi kuljettaa pidemmälle ulos ja näin katkaista leveämpiä kappaleita. Liukutoimintoisella sahalla pystyy katkaisemaan sekä pienet listat että isommat lankut.
TOIMITUS SUOSITTELEE: Testi katkaisu-/jiirisahaa
Opit nämä asiat Tee Itsen jiirisirkkelikurssilla
Kurssi julkaistiin Tee Itse -lehdessä vuonna 2008. Kurssissa on 4 osaa ja 12 sivua:
- Osa 1: Nikkarin leipäkone Katkaisu/jiirisaha on erinomainen työkalu lankkujen, lautojen ja listojen sahaukseen – varsinkin silloin, kun liitos halutaan tehdä tiettyyn kulmaan. Tule kurssille.
- Osa 2: Upeat jiirikulmat Katkaisu/jiirisaha on kätevä väline listojen sahaamiseksi upeita kulmaliitoksia varten. Lopputuloksesta tulee hieno, olipa kehyksessäsi neljä tai useampia kulmia.
- Osa 3: Auta sahaa Muutaman kotitekoisen apuvälineen avulla voit saada katkaisu/jiirisahastasi vieläkin enemmän irti. Pitkät laudat on helpompi sahata ja viillosta tulee tarkempi.
- Osa 4: Liitoksia edistyneille Kun olet tullut tutuksi katkaisu/jiirisahasi kanssa, voit käyttää sahaasi muuhunkin kuin vain katkaisuun ja jiireihin esimerkiksi oikotienä lapa- ja loviliitoksiin.
Lehtiversio
Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.