Uuden terassilattian rakentaminen

Nyt on aika kiinnittää terassin uuden osan lattialaudat. Höyläämättömät mäntylaudat ovat 32 mm paksuja ja 100 mm leveitä.

Ensin asetetaan ensimmäinen lauta yhden senttimetrin päähän entisestä. Väli on hiukan pienempi kuin vanhan terassin lautojen väli, mutta vastasahattu mäntylauta kutistuu jonkin verran leveydestään aikaa myöten.

Terassille tulee eri pituisia lautoja, ja jatkokset asetellaan koolinkien keskelle. Poraa reiät 4 mm:n terällä ja kiinnitä laudat 4,5 x 60 mm:n ruostumattomilla ruuveilla.

Jos reikiä ei porata etutäteen, lautojen päät halkeavat helposti ruuvaamisen aikana. Vain lautojen päihin tarvitaan ennaltaporatut reiät. Laudan keskellä ei ole halkeamisvaaraa. Kiinnitä sitten myös laudan toinen pää kahdella ruuvilla. Pane ensimmäinen lauta paikalleen ja ruuvaa se kiinni jokaiseen koolinkiin.

Terassilaudat ovat hiukan tarvittavaa pidempiä, mutta lopputuloksesta tulee siisti, kun lopuksi kaikki laudat sahataan kerralla oikean mittaisiksi.

Mittaa vielä, miten yksittäisen laudan tulee sijoittua, jotta loppupäässä on kokonainen lauta. Kaikki lattialaudat sahataan katkaisusirkkelillä tasaisiksi. Näin varmistut siitä, että reunasta tulee siisti ja samalla kahden laudan yhtymäkohdasta koolingin päällä tulee tiivis.

Työ aloitetaan asentamalla ensimmäinen lauta vanhan terassin reunalle. Seuraavaksi asennetaan viides lauta suunnilleen uuden terassin keskikohtaan. Nämä kaksi lautaa kiinitetään ruuveilla.

Näiden väliin jaetaan tasaisesti muut laudat asettamalla ne irralleen koolinkien päälle. Saattaa nimittäin olla, että lautoja ei olekaan aivan luvattua metrimäärää. Kun ne jaetaan tällä tavoin, voit lautoja asetella niin, että jokainen väli on saman levyinen.

LUE LISÄÄ: Terassilaudat- mikä puu sopi parhaiten?

Lautoja aseteltaessa on muistettava tarkistaa, että kaikki tulevat oikein päin. Ne on nimittäin aseteltava niin, että vuosirengas hymyilee laudan päässä.

Näin varmistetaan se, että ulkopuolet asettuvat alaspäin. Tällöin lautojen reunat eivät kuivuessaan käpristy ylöspäin, sillä sellainen lattia muistuttaa kuivunutta juustovoileipää. Kun ensimmäinen puolisko on valmis, asetetaan viimeinen lauta ulkoreunan tasalle.

Loppulaudat asetellaan samalla tavalla kuin edellä. Kiinnitä laudat samalla tavalla kuin aiemmat eli 4,5 x60 mm:n ruostumattomilla helaruuveilla. Suorista jälleen kierot laudat taltalla.

Päädystä tulee kaunis, kun poikkipuut sahataan siisteiksi. Lattialaudat ovat 100 mm leveitä. Koolinki merkitään niin, että viimeinen lauta ulottuu 37 mm sen ulkopuolelle. Tämä mitta on laudan paksuus plus 5 mm. Ensin poikkipuut kuitenkin sahataan oikeaan mittaansa.

Pistosahalla se sujuu helposti ja nopeasti. Voit käyttää myös tavallista käsisahaa. Koolinkien päihin asennetaan terassilaudat kohtisuoraan kahdella ruuvilla.

Vasta nyt kiinnitetään viimeinen lattialauta. Aiemmin otetut mitat varmistavat sen, että viimeinen lauta on 5 mm pidemmällä kuin koolingin pää. Sen ansiosta reunakohta jää siististi piiloon. Lopuksi kiinnitetään viimeinen lauta, ja nyt terassin lattia on periaatteessa valmis.

Nyt on vielä sahattava lautojen päät siististi. Se sujuu helpoimmin käsisirkkelin ja ohjauslevyn avulla. Peukalosäännön mukaan lautojen tulee ulottua ainakin pari millimetriä poikkipuun ulkopuolelle.

Silloin lopputulos on siistin näköinen. Pyörösahalla ei pääse sahaamaan koko vanhaan terassiin asti, joten lopuksi käytetään pisto- ja käsisahaa.

Lopuksi kantavaa poikkipuuta sahataan niin, että se ulottuu 5 cm reunan yli. Tämä pieni yksityiskohta antaa paremman tuen ja samalla terassille ammattimaisen ja laadukkaan ilmeen.

    Muut lukevat juuri nyt …