Johdanto
Ohjeet
01
Tee kiveyksen pohja
3
Vaihe
Hyvä pohja on tärkein asia kaikissa kivitöissä. Se koskee myös luonnonkiviterassin tekemistä. Poista maan pinnalta multakerros ja tee luonnonkiville tukeva pohja murskeesta ja asennushiekasta. Murske pitää tiivistää kunnolla, jotta kivet eivät vajoa maahan ajan kuluessa.
Kiveyksen ympärille kannattaa tehdä reunus, jotta saumoihin levitettävä sora ei leviä nurmikolle.
Asenna kiveyksen ympärille reunakivet, jotta kivilaattojen väliin levitettävä graniittisora pysyy paikallaan. Upota reunakivet betoniin ja asenna ne suoraan linjalangan avulla.
Levitä luonnonkivien alle 10 sentin kerros mursketta ja tiivistä kerros tärylevyllä. Aja lätkällä pituus- ja poikkisuunnassa. Kiveykselle ei tarvitse tehdä kallistusta, sillä vesi imeytyy nopeasti maahan soran läpi.
02
Asenna pihakivet
6
Vaihe
Tämä kiveys tehdään kierrätetyistä luonnonkivistä, jotka ovat peräisin vanhasta kiviterassista.
Luonnonkivien asentaminen on palapeliä, sillä kivet ovat erikokoisia ja -muotoisia. Asentaminen vaatii hyviä hermoja, sillä kaikki kivet eivät sovi yhteen ensimmäisellä yrittämällä. Kivien väliin levitetään graniittisoraa.
Päätä keskiympyrän paikka. Pystytä terassin keski-pisteeseen rautakanki ja kiinnitä siihen naru. Sido narun toiseen päähän pieni keppi ja piirrä keskiympyrän ääriviiva sen avulla. Asenna noppakivet viivan ympärille. Jätä kivien väliin noin 3-4 senttiä leveät raot, jotta kivien väliin jää tilaa soralle.
Piirrä terassin ääriviiva. Käytä rautakankeen sidottua narua uudestaan ja piirrä terassin ulkoreunan viiva narun avulla. Tämän terassin halkaisija on 350 senttiä.
Luonnonkivien asentaminen on tarkkaa työtä. Nouse välillä seisomaan ja katso, miten päin ja mihin järjestykseen kivet kannattaa asetella.
Pese terassi laatanpesuaineella, kun kaikki kivet ovat paikoillaan. Laatanpesuaine poistaa tehokkaasti lian, levät ja jäkälät.
03
Rakenna penkit
7
Vaihe
Terassin reunoille rakennetaan kaksi penkkiä, jotta nuotion ympärillä on mukava istua. Penkin istuin tehdään liimapuupalkeista ja jalat kahdes-ta reunakivestä. Kivet ja palkit liimataan yhteen, jotta ne pysyvät varmasti paikoillaan.
Käsittele puu aluksi pohjustusöljyllä. Anna sen kuivua ja levitä päälle kuullotetta, jotta penkki kestää säätä.
Lapioi sora pois penkin jalkojen alta, jotta voit asentaa reunakivet tukevasti ja suoraan. Upota reunakivet asennushiekkaan. Tarkista, että kivet ovat suorassa.
Asenna toisen jalan kivi. Tarkista, että jalkojen välinen etäisyys on sopiva ja jalat ovat suorassa. Tästä penkistä tehdään 130 senttiä pitkä, joten sopiva jalkojen etäisyys on yksi metri.
Asenna jalkojen ylemmät kivet. Liimaa kivet kiinni alempiin kiviin kiviliimalla. Tarkista, että jalat pysyvät suorassa. Pyyhi ylimääräinen liima pois kostealla sienellä.
Materiaalit
- Reunakiviä, 12x12x21 cm
- Betonia reunakivien valamiseen
- Luonnonkivilaattoja
- Noppakiviä
- Mursketta
- Asennushiekkaa
- Graniittisoraa, 18-23 mm
- Kiviliimaa
- Liimapuupalkkeja, 60x266 mm
- Kuullotetta tai maalia
Erikoistyökalut
- Tärylevy (250 kg)
- Asfalttikola
Vie aikaa
Pari viikonloppua.
Hinta
Noin 800 euroa.
Vaikeusaste
Hyvä projekti aloittelijalle. Luonnonkivien asentaminen on helppoa.