Lisärakennus, osa 9: Katon päällyste

Kattoon asennetaan kuitusementistä valmistettuja sementtikiviä. Ratkaisu on kestävä ja siisti. Levyt asetetaan juoksulimitykseen ja kiinnitetään myrskyn kestävillä kiinnikkeillä.

Johdanto

Seuraavaksi on aika asentaa katolle upeat liuskekivet. Katon reunojen pitää näyttää samanlaisilta, joten liuskekivien asenta-minen aloitetaan mittaamalla lappeen keskikohta. Liuskekivet kohdistetaan siten, että molempiin päätyihin jää yhtä leveät palaset.

Liuskekivet asennetaan päällekäin siten, että ylempi kivi peittää alemman kiven naulat.

Liuskekivet kiinnitetään erikoiskiinnik-keillä, jotta katto ei nouse ilmaan kovalla myrskyllä.

Ohjeet

01
Ruoteet 8 Vaihe

Huopakatto on todella kestävä myös sellaisenaan, mutta katosta haluttiin tehdä vielä kestävämpi ja erityisen tyylikäs.

Ennen kivien asentamista katolle tarvitaan ruoteet ja tuuletusrimat, jotta tuuli pääsee kiertämään kivien alla.

Tuuletusrimojen päät sahataan viistoiksi, jotta niihin tulee samanlainen hyppyri kuin aluskatelevyihin.

Ruoteet on mitoitettu 60x30 sentin kokoisille liuskekiville.

1

Sahaa tuuletusrimojen päät viistoiksi, jotta niihin tulee samanlainen hyppyri kuin aluskatteeseen. Lyhyt rimanpätkä asennetaan 31 sentin päähän räystäspellistä.

2

Jokaisen ristikon kohdalle asennetaan rimanpätkä. Rimaan tehdään vino pää säh-köhöylällä, mutta siihen voi käyttää myös pöytäsirkkeliä. Kun ensimmäinen rima on paikallaan, voit merkitä loput sen mukaan.

3

Sen jälkeen on aika asentaa ruoteet. Viritä linjalanka viisi milliä toisen ruoteen yläpuolelle koko lappeen matkalle ja asenna ruode langan mukaan. Siirrä lankaa ylemmäs sitä mukaa, kun etenet. Toiseksi alin ruode asennetaan 31 senttiä räystäspellin yläpuolelle. Ruode loppuu viisi senttiä ennen otsalautaa. Kolmas ruode on 595 millin päässä räystäspellistä.

4

Alimmaksi asennetaan tuuletusrima. Se naulataan kiinni 20 millin päähän räystäs-pellistä. Riman alle asennetaan 10 millin muovikapula joka ruoteen kohdalle, jotta ilma pääsee kiertämään sen alta.

5

Jiiristä tehdään 20 senttiä leveä, jotta oksat ja lehdet eivät tartu sen pohjalle. Mittaa ja tee merkit 10 senttiä jiirin pohjalta molempiin suuntiin. Räpsäytä ruoteisiin sahauslinjat värilangalla.

6

Sahaa ruoteet poikki. Säädä käsisirkkelin terä 40 millin syvyyteen. Voit käyttää apuna ohjainlautaa. Sahaa rimat lopuksi käsisahalla.

7

Sahaa kahden ruoteen päät viistoiksi ja naulaa ne kiinni. Ruuvaa ruoteiden päät jiirin ruoteisiin 5,5x90 millin ulkoruuveilla. Poraa ruuveille valmiit reiät, jotta ruoteet eivät halkea.

8

Näin vaihdat liuskekivilaatat
Noudata valmistajan ohjeita, jos ne poikkeavat tämän katon ohjeista.

Markkinoilla on erilaisia ja erilaatuisia liuskekivilaattoja. Nämä laatat ovat oikeasti kuitusementtiä.

02
Liuskekivet 8 Vaihe

Katosta tulee hyvän näköinen, kun katon molempiin reunoihin jätetään yhtä leveät palaset. Sen lisäksi kivet pitää asentaa suoriin riveihin. Kivien paikat pitää mitata huolellisesti ja tarkasti.

Tässä tehdään apuviivat 61 sentin välein, jotta kivet eivät mene vinoon ja rivit pysyvät suorina.

Jiirin reunojen tekeminen on astetta vaikeampaa, mutta kivien asentaminen suoralle lappeelle on melko helppoa.

1

Piirrä linjat värilangalla. Mittaa lappeen keskikohta, tee merkit molemmille puolille 61 sentin päähän, sen jälkeen 122 senttiin ja niin edelleen. Räpsäytä merkit värilangalla kaikkiin ruoteisiin samalla kertaa.

2

Sahaa kivet. Alin rivi tehdään puolikkaista kivistä. Reunoista tulee siistit, kun sahaat kivet pöytäsirkkelillä ja erikoisterällä. Toinen vaihtoehto on käyttää laattaleikkuria.

3

Osta huopanaulain. Liuskekivikattoon tarvitaan paljon nauloja. Naulain nopeuttaa asentamista todella selvästi käsin naulaami-seen verrattuna.

4

Aloita puolikkailla kivillä. Asenna alin kivi siten, että se yltää 4 senttiä räystäspellin yli. Asenna reunimmainen kivi pari milliä merkkiviivan vasemmalle puolelle.

5

Naulaa jokainen kivi kiinni kahdella naulalla 2-2,5 sentin päästä yläreunasta. Jätä reunimmaiset kivet 4 sentin päähän reunasta, jotta reunakourut voi puhdistaa.

6

Toiseksi alimmat liuskekivet asennetaan kolmen ruoteen päälle. Kiviä limitetään ensimmäiseen riviin verrattuna (katso piirros). Naulat asennetaan keskimmäiseen ruoteeseen.

7

Tuulikiinnikkeet: jokaisen kiven reunassa on pieni reikä. Sen pitää osua kuparinaulan kohdalle, joka työnnetään kivien väliin ja väännetään kiven päälle vasaralla.

8

Leikkaa jiirin viereiset kivet siten, että ne yltävät kunnolla jiirin päälle. Aseta kivi pai-kalleen ja piirrä siihen sahausviiva ruoteen linjaa pitkin suorakulman toiselta puolelta, jotta kivi yltää 4-5 senttiä jiirin päälle.

03
Läpiviennit 5 Vaihe

Keittiö ja kylpyhuone tuulettuvat läpi-vientien kautta katolle.

Läpivientiputket asennetaan tarkasti samalle korkeudelle ja yhtä kauas toisis-taan. Se näyttää hyvältä, muttei ole aina mahdollista tai järkevää rakenteiden takia.

Tekniikka on samanlainen kuin kattoikkunan asentamisessa: ruoteet sahataan poikki, huopa leikataan rikki ja läpiviennin päälle asennetaan vesikouru. Lopuksi kaikki liimataan yhtenäiseksi, vesitiiviiksi pinnaksi.

1

Piirrä alareunan paikka. Läpiviennin kaulus on samankokoinen kuin liuskekivi.

2

Sahaa ruoteet poikki 5-10 milliä läpi­ viennin putken päästä. Tee sen jälkeen aluskatteeseen merkit ja ristiviillot tukevalla mattopuukolla.

3

Taita huovan reunat ylös ja poraa reiät aluskatelevyn nurkkiin isolla puuterällä. Sahaa sen jälkeen aluskatelevyyn reikä puukkosahalla.

4

Asenna taivutettu alumiinilevyn palanen putken päälle samalla tavalla kuin katto­ ikkunan päälle. Asenna kouru 2-3 senttiä kallelleen ja liimaa se kiinni huopaan kumi­ bitumiliimalla.

5

Asenna läpivienti paikalleen ja tiivistä putken reunat. Paina sen jälkeen huovan reunat läpivientiä vasten. Tämä läpivienti naulataan kiinni samalla tavalla kuin katon liuskekivet.

04
Päätypellit ja harja 2 Vaihe

Lopuksi katto viimeistellään asentamalla otsalautojen suojaksi päätypellit ja harjalle harjapellit.

1

Ruuvaa päätypellit otsalautojen päälle. Pellit ovat samanvärisiä kuin liuskekivet, suojaavat otsalautoja sateelta ja peittävät reunaan jäävät raon.

2

Harjapellit ovat lyhyitä palasia, jotka asennetaan päällekäin pienellä limityksellä. Toisessa päässä päässä pellit sahataan poikki jiirin linjojen mukaan.

Materiaalit

KIVILEVYT

600x300 mm kuitusementtilaatat:
• 140 m2

RÄYSTÄSKOURUT JA SYÖKSYTORVET

• 30 metriä muovikourua
• 10 metriä muovista syöksytorvea

Lisäksi:
• Liitoskappaleita
• Lähtökauluksia
• Putkenkannattimia
• Mutkia
• Kouruliimaa

Hinta

Noin 4 000 euroa

Tutustu kaikkiin osaprojekteihin, joiden teemana on "60 m2 lisärakennusta 39 000 eurolla":

Alla voit siirtyä yksittäisiin osaprojekteihin ja tutustua koko toteuttamaamme rakennusprosessiin.

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

    Muut lukevat juuri nyt …

    Lisää samasta aiheesta Laajennus