Paikkaa kiviseinä

Jos ulkoseinän rappaus on paikoin rapissut, hätä ei vielä ole ylivoimaisen suuri. Julkisivu on helppo pelastaa, jos työhön ryhtyy ajoissa. Asiantuntija näyttää, miten irtorappaus poistetaan ja alue rapataan uudestaan. Korjausta ei edes huomaa.

Johdanto

Vaurioitunut rappaus pitää taltata kokonaan irti, mikäli kohta aiotaan korjata. Usein rappaus on irronnut isommalta alueelta kuin ensi alkuun näyttää. Kun pintaa naputtaa kevy-esti, siitä kuuluu ontto ääni. Poista muurarinvasa-ran talttapäällä kaikki rappaus, joka ei kuulosta siltä, että se olisi kiinni seinässä.

Kun on kyse ohutlaastista, jonka läpi tiilet aa-vistuksen verran näkyvät, pinta on aina rapattu vähintään kahteen kertaan. Pohjaksi on työstetty karkeampi ja lujempi laasti ja ulkopintaan sivelty heikompi mutta hienorakeisempi laasti. Näin kor-jaus pitääkin tehdä, jos sen halutaan kestävän.

Alkuperäisen rappauksen koostumusta voi olla vaikea tietää. Se voi olla soraa, hiekkaa, sammutet-tua tai hydraulista kalkkia tai sementtiä. Vie irto-rappauksesta pieni näyte ammattiliikkeeseen tai kysy materiaalin koostumuksesta muurarilta.

Esimerkissä korjataan sokkelia, mutta rapatun kivipinnan korjaus tehdään aina samalla tavalla.

Ohjeet

01
Poista irronnut rappaus 3 Vaihe

1

Kuuntele, kuinka iso vaurioalue on. Naputtele seinäpintaa vasaranvarrella haljenneen tai irronneen vauriokohdan ympäriltä. Kaikki rappaus, joka kuulostaa ontolta, pitää poistaa kokonaan.

2

Talttaa vaurioitunut rappaus irti iskemällä pintaa voimakkaasti muurarin-vasaran taltalla. Laita korjauskohdan alle levy, jolloin pudonneet kappaleet on helpompi kerätä yhteen ja siivota pois.

3

Puhdista alue. Harjaa alue ensin kuivalla harjalla. Käytä sen jälkeen veteen kostutettua kalkkiharjaa, jotta kaikki hieno pöly saadaan pois. Vain tällöin ensimmäinen laastikerros voi kiinnittyä kunnolla pintaan.

02
Korjaa vaurio 6 Vaihe

1

Sekoita ensimmäinen laastikerros Tässä sekoitetaan sementtiä, soraa (0-4) ja hiekkalaastia suhteessa 1:2:6. Vettä lisätään, kunnes koostumus on kuin ohutta velliä, joka hädin tuskin pysyy laastikauhassa.

2

Viskaa laasti seinään. Kevyesti kostutetulle alueelle viskataan ohutta ja hieman karkeampaa laastia pieninä kekoina. Viskaa nopeasti laastikauhalla ja jatka, kunnes koko alue on peitetty laastilla.

3

Kaavi korkeimmat kohdat pois, kun viskattu laasti alkaa kiinnittyä seinään. Pintaa ei saa silottaa, vaan se jätetään karkean näköiseksi.

4

Pintarappaa seuraavana päivänä. Pohjalle viskattu laasti on tarttunut kiinni ja nyt sementtiin suhteessa 9:1 sekoitettu hiekkalaasti vedetään pintaan teräslastalla.

5

Nyt korjauskohta hierretään. Kun laasti on saanut vähän aikaa ”huilata”, alue hierretään pyörivin liikkein vaahto-kumilastalla, kunnes pinta on täysin hieno.

6

Poista loppukarkeus. Irtorakeet voi harjata pois pehmeällä harjalla tai isolla sivel-timellä. Suojaa aluetta suoralta auringonpaisteelta pari päivää. Jos laasti kuivuu liian no-peasti, se menettää vahvuutensa ja halkeaa.

Lehtiversio

Lataa artikkeli pdf-muodossa samanlaisena kuin se julkaistiin alunperin Tee Itse -lehdessä.

Muut lukevat juuri nyt …

Lisää samasta aiheesta Tiilijulkisivu