Johdanto
Ohjeet
01
Aloita hyllystä
3
Vaihe
Kaapin yläosaan asennetaan valkoinen melamiinihylly. Kaapin voi toki rakentaa myös kattoon asti ulottuvaksi, mutta tässä sitä ei voitu tehdä kulmassa sijait-sevien kaapeleiden vuoksi.
Ylähylly sijoitetaan tavallisten, sei-nään kiinni ruuvattujen hyllynkannatti-mien päälle. Hyllynkannattimien pitää olla 50 mm hyllyn leveyttä lyhyempiä, jotta tilaan voidaan mahduttaa kisko, jota pitkin ovet liukuvat.
Aloita mittaamalla. Kuinka korkea kaapista pitää tulla ja kuinka syvän haluat siitä? Merkitse kaapin yläosan eli hyllyn paikka. Sahaa hylly pituuteen.
Asenna ylähyllyn kannattimet. Jos takaseinä on kipsilevyä, kiinnitä ruuvit levyjen takana oleviin runkoon, jotta kaappi ei väännä ruuveja irti.
02
Asenna kiskot
6
Vaihe
Valmiin liukuovijärjestelmän hankin-nalla on se etu, että sen myötä saa paitsi kaikki oikeat helat, myös kiskot, joissa helat liukuvat. Lisäksi saa usein poraoh-jaimen, jotta kaikki helat voidaan sijoit-taa tarkalleen siihen, mihin pitääkin, jot-ta ovet liukuvat kitkatta kiskoja pitkin.
Kiskot voi ruuvata kiinni, mutta vahva kaksipuoleinen vaahtomuoviteip-pikin on riittävän kestävää, ja sen käy-töllä välttyy poraamasta lattiaan reikiä. Se on hyvä asia, jos lattiassa nimittäin on lattialämpö.
Asenna sivuille rimat (A) ja varmis-ta, että ne tulevat täysin pystysuoraan, muussa tapauksessa ovet eivät sulkeudu myöhemmin. Mittaa tämän jälkeen rimasta 20 mm ulos päin, ja merkitse ylähyllyyn yläkiskon paikka. Näin oville on tilaa.
Sahaa yläkisko (F). Tähän asennussarjaan sisältyy tuplakisko. Sen voi sahata mittaan rautasahalla ennen sen asentamista.
Aseta kiskon taakse kaksipuolista vaahtomuoviteippiä. Kiskon voi hy-vin kiinnittää ruuveilla, mutta vahva teippi on helpompi keino. Kiskon ei tarvitse kannatella mitään, joten ratkaisu toimii hyvin.
Kiinnitä yläkisko. Poista teipin suojamuovi ja paina kisko kiinni merkintöjen mukaan. Ole huolellinen, sillä teippi tarttuu kiinni saman tien.
Mittaa 20 mm sisäänpäin ja merkitse alakiskon paikka. Se koostuu alaosasta, joka kiinnitetään lattiaan kaksi-puolisella vaahtomuoviteipillä, ja päällys-osasta, joka napsautetaan alaosan päälle.
03
Ovien vuoro
8
Vaihe
Kun kiskot ovat paikallaan, ovet rakennetaan tavallisesta vanerista, joka koristetaan leveällä reunalistalla. Voit rakentaa myös oikeita ovipeilejä ohuista le-vyistä, jotka voi maalata täyskiiltäviksi.
Kaikki helat kiinnitetään poraohjai-men avulla, jotta virheitä ei synny. Ovet maalataan ennen kuin ne verhoil-laan kankaalla, jotta puukuvio ei paista kankaan läpi. Näin vältetään myös oksakohtien läpitulo.
Sahaa ensin kaksi ovilevyä. Ovet työstetään 13 mm:n vanerista, joka sahataan upotussahalla ja ohjain-kiskon avulla. Ovilevyt voi sahata myös tavallisella pyörösahalla.
Tarkista helat. Jokaiseen oveen kuuluu kaksi helaa rullineen, jotka kulkevat alakiskossa, ja kaksi rullaa, jotka ohjaavat ovea yläkiskossa (ei näy kuvassa).
Merkitse oviin, mihin eri helat sijoittuvat. Valmiiseen helanasennus-sarjaan saisi mielellään sisältyä myös poraohjain.
Poraa alarullien paikat. Käytämme 35 mm:n poraa, kuten tuotteen ohjeis-sa neuvotaan. Esiporaa pienellä poralla en-nen kuin käytät suurempaa. Poraa molem-milta puolilta, jotta vaneri ei rispaannu.
Hio leikkauspinnat hioma-paperilla, jotta aukkoon ei jää rullien kulkua estäviä tikkuja. Asenna ylärullat poraohjaimen ohjeistuksen mukaisesti (ei näy kuvassa).
Alahelat asennetaan mahdollisim-man pitkillä ruuveilla, mutta ne eivät saa mennä ovilevyjen läpi. Irrota ne tämän jälkeen uudestaan - ne asennetaan vasta, kun ovet ovat paikallaan. Kiinnitä ylähelat.
Korista ovet kehyksillä. Vanerilevyt eivät ole kovin kauniita, joten tee niille listoista kehykset. Alhaalla kehykset yltävät 15 mm reunan yli, jotta ne peittävät alakiskon. Liimaa kehykset puuliimalla.
04
Ovien asennus
3
Vaihe
Kiinnitä alahelat ovien taakse, kun olet nostanut ovilevyt paikalleen. Kiinnitä hela kiskoon pienellä koukulla ja kallista sitä ylöspäin ennen kuin ruuvaat sen kiinni oveen.
Materiaalit
45 x 70 mm rimoja:
• 2 seinärimaa (A) á 200 cm
13 mm melamiinihylly, valk.:
• 1 ylähylly (B), 30 x 180 cm
13 mm vaneria:
• 2 ovilevyä (C) á 90 x 200 cm
8 x 70 mm listoja:
• 4 kpl ylös ja alas (D) á 90 cm
• 4 sivulistaa (E) á 201,5 cm
Lisäksi
• 1 yläkisko (F)
• 1 alakisko (G) K-50
• 6 hyllynkannatinta á 25 cm, ruuveja, kaksipuolista teippiä, ovenvedin, maalia, kangasta
Vie aikaa
2 päivää + kuivumisaika
Hinta
Noin 200 € levyihin, listoihin, heloihin ja maaliin
Vaikeusaste
Jos olet nikkaroinut ennenkin, selviät tästä tehtävästä hyvin. Aloittelija saattaa kuitenkin tarvita hieman apua.
Piirustus
Näin ovet toimivat
Liukuovet eivät vie tilaa huoneesta. Sen sijaan ne luovat tilaa kaapille, jos tilasta on puutetta.
Ovet kulkevat kiskoilla, jotka on kiinnitetty ylä-hyllyyn ja lattiaan. Vaihtoehtoisesti yläkiskon voi kiinnittää kattoon ja tehdä ovista täyskorkeat. Sivut ja taustaverhoilu muodostuvat eteisen seinistä, joten hukkatilaa ei jää lainkaan.
