1. Jätteiden lajitteluun sopiva kaappi
"Olemme suurperhe, joten jätettä syntyy paljon. Aikaisemmin lajittelimme jätteet movikasseihin, mutta ne täyttyivät nopeasti ja näyttivät rumilta. Nyt olen rakentanut kahdesta portaiden alla olevasta kaapista jätteiden lajitteluaseman, ja sain näin myös portaiden alustan hyötykäyttöön. Kaappien ovissa on reiät, joista jäte työnnetään sisään. Reikien takana on korilliset hyllyt, joihin jäte päätyy. Jäteasemaa on kaikkien helppo käyttää ja tyhjentää. R.J."
2. Vakiokaapit vinokaton alle
"Kaappitilan puute oli iso ongelma mökillämme. Kun ryhdyimme remontoimaan yläkertaa, asensin vinokaton alle kaapit, jotta tämä tila saataisiin paremmin hyödynnettyä.
Käytin hankkeeseen Ikean vakiokaappeja. Laskin, että jos korottaisin kaappeja hieman, saisin jokaiseen niistä tilaa kahdelle vetolaatikolle: yhdelle syvälle alalaatikolla ja lyhyemmälle ylälaatikolle. Tämä edellytti, että kaapeille tehdään sokkelit, jotka pitäisi myös sahata sivuilta viistoon, jotta ne sopivat vinokaton alle.
Asensin kaappien kahden vinosivun väliin kaksi jäykistintä niin, että kaapit seisovat vakaasti ja vetolaatikot sopivat niihin tarkasti. Vetolaatikot liukuvat kiskoilla. Hanke oli työläs, mutta näin saimme paljon säilytystilaa, mistä olemme yhä todella iloisia. K.N."
3. Kaappiseinä ja silitysasema
"Kun rakensimme uuden kaappiseinän, seinustalle jäi ylimääräinen pieni tila. Rakensin kehikon, joka sopii tähän tilaan, ja asensin kehikon alle pyörät, jotta sen voi vetää esille. Silityslauta on saranoitu kehikkoon, jotta sen saa helposti esille ja jälleen paikalleen. F.C."
4. Upea erkkeri ja IKEA-kaappi
"Keittiössäni on erkkeri, jota ei ole hyödynnetty täysipainoisesti. Niinpä ostin IKEAsta muutaman keittiökaapin, jotka sovitin mittaan siten, että ne mahtuvat erkkeriin. Näin sain ylimääräistä säilytystilaa. Lisäksi sovitin keittiökalusteiden päälle mustan MDF-levyn, joka toimii ylimääräisenä ikkunalautana ja viimeistelee erkkerin ilmeen. Työhön meni vain pari tuntia. A.B."
5. Väliseinään Säilytystilaa
"Kun remontoimme kylpyhuoneemme, rakensimme ammeen ja suihkukaapin väliin seinän. Teimme seinästä tavanomaista paksumman, noin 25 cm, jotta pystyimme asentamaan seinään vetokaapistot. Mausteille tarkoitetut keittiönkaappimallit osoittautuivat parhaaksi vaihtoehdoksi, sillä ne sopivat hyvin myös pienille pulloille ja ruukuille, joita kylpyhuoneessa yleensä säilytetään.
Vetokaapit vedetään ulos edestä päin, jolloin tavaroihin pääsee hyvin käsiksi sivuilta. Z.R."