Johdanto
Ohjeet
01
Aloita osien puhdistamisella
5
Vaihe
Vahvan juotoksen salaisuus on hyvä valmistelu. Kaikkien putkien ja kaarevien liitinten on oltava puhtaita eikä niissä saa olla rasvaa.
Vaikka osat ovat uusia ja tulevat suoraan toimittajalta, kuparin pinnassa voi olla ruostetta.
Voimakkaasti syöpynyt tai hapettunut metalli voi estää juotosaineen valumista, ja jo ohutkin kerros voi heikentää juotosta.
Puhdistuksen jälkeen levitetään ns. juoksutetta, joka estää metallia hapettumasta kuumennettaessa.
Aloita hiomalla putken uloin osa. Kääri hiomapaperi tiukasti putken ympärille ja vedä sitä edestakaisin 8–10 kertaa. Hiomapaperin sijasta voi käyttää myös hiomalaikkaa tai teräsvillaa.
Varmista, että pinta on karhea ja täysin puhdas. Myös kynän osoittamat pienet tahrat on hiottava pois, jotta metalli hohtaa kirkkaana ja heijastaa valoa.
Puhdista putken päälle juotettavan kaarevan liittimen sisäpuoli vetämällä pientä teräsharjaa edestakaisin muutaman kerran. Voit käyttää myös yhteen rullattua hiomapaperia.
Levitä putken ulkopinnalle juoksutetta siveltimellä. Varmista, että aine levittyy tasaisesti joka puolelle.
02
Juottaminen
8
Vaihe
Ennen kupariosien lämmittämisen aloittamista kannattaa tehdä koeliitos, jotta voit olla varma, että kaikki osat sopivat yhteen ja että kaikki kulmat tulevat oikein päin.
Kun olet juottanut kaikki osat ja poistanut ylimääräisen juoksutteen, puhdista osat täysin kiiltäviksi metallin puhdistusaineella. Jos et halua puhdistaa esinettä säännöllisesti, voit pinnoittaa vastapuhdistetun kuparin kirkkaalla lakalla.
Juotostina valuu kuumimpiin kohtiin. Lämmitä siksi vain kohtia, joihin juotos tehdään. Kuvassa kohta on hieman liioitellun suuri, mutta siitä on helppo nähdä, mistä putkea on lämmitettävä.
Lämmittämisen aloittamiseen alhaalta päin on kaksi syytä.
1: Lämpö kohoaa, joten siksi on tehokkainta aloittaa alhaalta.
2: Jos aloitat ylhäältä, tina sulaa ja valuu alas kylmiin kohtiin, joihin sen ei pitäisi valua.
Yritä alhaalta päin lämmittäessäsi pitää juotostinaa kuparia vasten testataksesi, että tina on tarpeeksi kuumaa, jotta se alkaa sulaa ja valua liitokseen.
Kun tina sulaa ja juotos valuu, liikuta tinaa liitosta pitkin ja levitä sitä vähän kerrallaan. Varo käyttämästä liikaa tinaa.
Lämpöä siirtämällä voit ohjata, minne juotostina valuu. Varmista, että tinaa on koko putken ympärillä ja päätä se ylhäälle.
Sammuta poltin ja tarkista juotos ympäriinsä reikien varalta. Jos havaitset reikiä, voitele juoksutetta uudelleen, lämmitä juotos ja levitä tarvittaessa lisää juotostinaa.
Materiaalit
Erikoistyökaluja
Tavallisten työkalujen lisäksi kupariputkien työstämiseen tarvitaan erilaisia erikoistyökaluja. Kaikkia työkaluja on saatavilla hyvin varustetuista LVI-kaupoista tai verkkokaupoista.
- Putkileikkuri (Kupariputkia on helppo työstää, joten saat siistejä, sileitä leikkauksia jo pienellä noin 10 euroa maksavalla putkileikkurilla.)
- Kaasupoltin (Polttimia on monenlaisia, mutta jos tarvitset sitä vain yhteen projektiin, edullinen alle 30 euron malli riittää.)
- Kaasu (Kertakäyttöisten kaasupullojen hinnat lähtevät noin 3 eurosta.)
- Teräsharja (Pieni pyöreä teräsharja liittimien sisäpintojen puhdistamiseen ennen juottamista maksaa noin 10 euroa.)
- Juoksute/juotostahnana
- Juotostina (Punametallin eli kupariputkien pehmeäjuotoksissa käytetään vähintään 2 % hopeaa sisältävää juotostinaa.)
Vie aikaa
Kuvassa näkyvän kynttilänjalan voi valmistaa muutamassa tunnissa.
Hinta
Kuvassa oleva kynttilänjalka noin 50 euroa.
Vaikeusaste
Jos teet valmistelut huolella, projekti ei ole vaikea.