Johdanto
Ohjeet
01
Sahaa osat
4
Vaihe
Sahaa sopivan kokoiset osat. Upotus-saha ja ohjainkisko tekevät tarkkaa ja siistiä jälkeä, mutta levyn voi paloitella myös käsisirkkelin ja suoran laudan avulla.
Hio reunat pyöreiksi. Pyöristä levyjen reu-nat jyväkoon 80 tai 120 hiomapaperilla. Voit kääriä hiomapaperin puukapulan ympärille.
02
Jyrsi kolot
4
Vaihe
Kun osat ovat valmiit, on aika jyrsiä lamellien paikat. Lamellijyrsin on useimmille tuntematon työkalu, mutta sitä on yllättävän helppo käyttää.
Voit harjoitella koneen käyttämistä ylimääräisillä puukapuloilla ennen liitosten jyrsimistä.
Lamelliliitosten jyrsimisessä on tärkeää, että alusta on tukeva ja tasainen. Työn jäljen pitää olla millintarkkaa.
Säädä lamellijyrsin oikein. Kolojen pitää sopia lamellien kokoon. Säädä jyrsintä-syvyys ja -leveys lamellien koon mukaan.
Paina lamellijyrsin kiinni levyn reunaan. Paina jyrsin tarkasti levyn reunaan ja merkintöjen kohdalle, jotta liitokset sopivat yhteen.
Jyrsi kaikki levyt. Jatka jyrsimistä samaan tapaan kuin tähänkin asti. Tee yksi kolo osan kumpaankin päähän ja kolmas sen keskelle.
03
Kokoa ja öljyä
7
Vaihe
Lamellijyrsintä ei enää tarvita. Nyt osat yhdistetään toisiinsa ja pöytä öljytään ennen käyttöönottoa.
Pöydän osat pyyhitään puhtaaksi pölystä, ennen kuin ne liimataan toisiinsa kovassa puristuksessa. Lopuksi pöytä käsitellään puuöljyllä.
Voit joutua hiomaan öljytyn pinnan ja öljyämään sen toiseen kertaan, ellei puu ime öljyä kunnolla sisäänsä.
Hio jyrsityt kohdat sileiksi. Käytä epäkeskohiomakonetta ja hiomapaperia, jonka jyväkoko on 150. Pyyhi hiomapöly pois levyn pinnasta.
Asenna lamellit. Levitä liimaa myös yhteen liimattaviin reunoihin. Lamellit laajenevat noin 25 prosenttia, kun ne imevät sisäänsä liimassa olevaa kosteutta.
Kokoa pöytä. Kaikki lamellit ovat paikoillaan, joten pöydän voi koota. Pyyhi ylimääräinen liima pois paperilla tai käsipyyhkeellä.
Asenna lehtihylly. Käytä useaa ruuvi-puristinta, jotta osat pysyvät paikoillaan liiman kuivumisen ajan. Pidä pöytä irti lattiasta tukilevyn avulla.
Öljyä pöytä. Pyyhi ylimääräinen öljy pois kankaalla. Alla puun kuivua 8-10 tunnin ajan. Hio pinta tarvittaessa ja öljyä se toiseen kertaan.
Materiaalit
- 28 mm massiivipuulevy (pituus ja leveys riippuvat sohvasta.)
- Lamelleja
- Kalusteöljyä
- Puuliimaa
Erikoistyökalut
- Lamellijyrsin
Vie aikaa
Yhden iltapäivän.
Hinta
Osta massiivipuulevy tarjouksesta. Mäntylevyjen hinnat alkavat noin 60 eurosta.
Vaikeusaste
Pöydän rakenne on yksinkertainen. Kun opit käyttämään lamelli-jyrsintä, loppu sujuu kuin itsestään.
Piirustus
3D-malli
Video
Vinkit & niksit
Vaihtoehto: pyöreät tapit
Piiloliitosten tekemiseen ei ole pakko käyt-tää lamelleja ja lamellijyrsintä, sillä litokset voi tehdä myös puutapeilla ja tavallisella pora-koneella. Tappiliitokset ovat kestäviä, mutta niiden tekeminen voi olla yllättävän vaikeaa, sillä reikiä ei ole helppo porata suoraan. Jos tapit menevät vinoon, liitoksista ei tule kestäviä. Poraamiseen on onneksi yksinker-tainen aputyökalu, joka pitää terän kohtisuorassa. Porausohjaimet maksavat vain noin 15 euroa. Reiästä voi tehdä vielä tarkemman käyttämällä syvyysrajoitinta.