Johdanto
Ohjeet
01
Rakenna jalat
5
Vaihe
Kaikki osat sahataan tammilankusta. Jalat tehtiin useasta osasta levittämällä niiden päihin puuliimaa ja puristamalla osat yhteen. Liiman annettiin kuivua vuorokauden ajan, ennen kuin jalat sahattiin poikki 15 asteen kulmassa ja niiden yläreunaan jyrsittiin yhdeksän hahloa.
Aseta levyt vastakkain. Liimaamiseen tarvitaan painetta. Isot puristimet painavat levyjä toisiaan vasten ja pienet pitävät saumat yhdessä. Anna liiman kovettua vuorokauden ajan.
Sahaa jalkojen ylä- ja alapäät 15 asteen kulmassa. Piirrä kolojen paikat. Voit käyttää tässä vaiheessa toista jalkaa rimasapluunan piirtämiseen. Se on helppo tapa varmistaa, että kulmat tulevat oikein päin.
02
Jyrsi rimat
8
Vaihe
Seuraavaksi jyrsitään rimat. Ole tarkkana, sillä pintojen pitää kallistua oikeaan suuntaan.
Rimojen kummallekin puolelle jyrsitään 5 milliä syvät kolot. Tapista tulee 12 milliä leveä eli täsmälleen saman kokoinen kuin jalkojen päihin jyrsityistä koloista.
Piirrä kolon muoto rimaan. Rimojen molempiin päihin jyrsitään kolot, jotka sopivat yhteen jalkojen kanssa. Jokaiseen rimaan jyrsitään neljä koloa.
Purista sapluuna kunnolla kiinni rimaan ja varmista, että merkkiviivat ovat tarkasti sapluunan reiän kohdalla.
Reunalistat (C) pitävät yläjyrsimen paikallaan. Kolo on oikean kokoinen, kun yläjyrsimen pohja osuu reunalistaan.
Veistä nurkat suoriksi. Yläjyrsin ei yllä aivan nurkkaan asti, joten viimeiset millit pitää veistää terävällä taltalla. Tässä vaiheessa pitää olla todella tarkkana.
Rimojen pitää näyttää tältä. 12 milliä leveät tapit upotetaan jaloissa oleviin koloihin. Viistot tapit ja kolot lukittuvat tiukasti kiinni toisiinsa.
Hio jalat ja rimat sileiksi, kun olet jyrsinyt kaikki kolot. Käytä epäkeskohiomakonetta ja jyväkoon 180 hiomapaperia.
Viistä kaikki nurkat. Jalkojen ja rimojen reunojen pitää olla sileitä. Viistämiseen käytetään terävää viistehöylää.
Materiaalit
22x36 mm rimoja istuimeen:
- 9 rimaa (A) á 130 cm
36x398 mm levyä jalkoihin:
- 2 jalkaa (B) á 40 cm
Lisäksi
- Vaneria + listoja (C) sapluunoita varten
Erikoistyökalut
- Yläjyrsin
Vie aikaa
Pari päivää.
Hinta
Lankku maksaa noin 70 euroa. Se sahataan osiin itse.
Vaikeusaste
Penkki on yksinkertainen, mutta sen rakentaminen ei ole kovin helppoa. Työ vaatii tarkkuutta ja kokemusta yläjyrsimen käytöstä.