Ensimmäisen ja viimeisen täytepaneelin pitää olla 75 cm leveitä, ja tämä mitta merkitään levyn toiseen sivuun. Keskimmäinen paneelin leveys on 70,5 cm, ja tämäkin mitta merkitään levyyn. Kun kulmaan piirtää pienen ristin, tulee tämä kulma varmasti ylöspäin. Se on tarpeen etenkin, jos levyt ovat melkein tasasivuisia kuten tässä. Paneelit sahataan pistosahalla.
Sahausjäljen ei tässä tarvitse olla aivan tasainen ja siisti. Kaikki sahatut reunat jäävät listan alle piiloon. Täytepalat asetetaan paikalleen seinään sitä mukaa, kuin ne sahataan. Huomaa, että näitä korkeita paneeleita asennettaessa seinässä ei saa olla oviaukkoja eikä jalkalistoja. Periaatteessa voit asentaa pohjaksi myös pitkän mdf-levyn ja sitten paneelin poikittain sen päälle. Silloin työssä vaaditaan hiukan enemmän tarkkuutta.
Tässä käytetään tavallista 15 x 68 mm:n jalkalistaa. Ensimmäinen kappale sahataan 77,5 cm:n pituiseksi, mikä vastaa täytteen täyttä korkeutta.Kiinnittämiseen käytetään 8 x 50 mm:n uppokantaruuveja. Jos paneeli kiinnitetään kiviseinään, on käytettävä proppuja ja ruuveja. Levy pysyy hyvin paikallaan kolmella ruuvilla.
Kun viimeinen täytelevy on kiinnitetty, mitataan ulkoreunan paikka. Huomaa, että ammattilainen tekee merkin myös seinään ollaakseen koko ajan selvillä, mihin kohtaan viimeinen pystypaneeli tulee. Nyt paneeli kiinnitetään paikalleen niin, että se on täsmälleen merkin kohdalla. Asia kannattaa tarkistaa vielä kerran ennen kuin työtä jatketaan.
Alareunassa uloimmat kohdat ovat 208,5 cm:n päässä toisistaan. Nyt yksi paneeli sahataan tähän mittaan, mutta 15 astetta vinoon kummassakin päässä. 15 asteen vinous on sama kuin jalkalistan reunan muoto. Tällä tavoin liitoksesta tulee tiivis. Alalista kiinnitetään jälleen ruuveilla. Nyt ulkokehys on valmis. Varmuuden vuoksi kannattaa vielä tarkistaa, että myös yläreuna on 208,5 cm pitkä.
Jälleen paneeli sahataan 15 astetta jiiriin niin, että se sopii pystylistan reunaprofiiliin. Tässä pystylistan korkeus on 65,5 cm. Se sahataan ja asetetaan kahden täytepaneelin saumaan. Ennen sen kiinnittämistä tehdään merkki uloimpien kehysreunojen puoliväliin. Tällä tavoin täytteistä tulee tarkasti saman kokoiset.
Paneelin keskikohtaan on 71 cm. Siksi listaa pitää siirtää hiukan oikealle ennen kuin se kiinnitetään lopullisesti paikalleen. Vatupassilla tarkistetaan vielä ennen listan ruuvaamista kiinni, että se on täysin suorassa. Seuraava lista kiinnitetään samalla tavalla ja työtä jatketaan samaan tapaan, kunnes koko seinä on valmis.
Muista koko ajan, että ensimmäisen ja viimeisen täytelevyn on oltava hiukan pidempiä kuin keskimmäisen, jotta listat peittävät liitoskohdan. Työ viimeistellään kauniiksi asettamalla täytepaneelin päälle 27 x 27 mm:n profiililista. Lista sahataan 15 astetta jiiriin, niin että se sopii kehyksen reunaan. Profiililista kiinnitetään 1,2 x 25 mm:n uppokantanauloilla. Käytä pientä listavasaraa, jotta lista ei vahingoitu.
Kantaa on hyvin vaikea saada kokonaan listan sisään. Tässä onkin käytettävä sopivaa naskalia.Kun naskalilla napauttaa pari kertaa, naula uppoaa listan sisään, ja paklauksen ja maalauksen jälkeen sitä ei enää näy lainkaan. Täytepaneelin voi asentaa juuri sellaiselle korkeudelle kuin haluaa, ja työ sujuu siististi ja nopeasti.