Öljyllä lämmittämisen on tarkoitus loppua Suomessa 2030-luvun alkuun mennessä.
Valtio kannustaa pientalojen omistajia vaihtamaan öljylämmityksen ensisijaisesti kaukolämpöön, maalämpöön tai vesi-ilmalämpöpumppuun maksamalla remontista 4000 euron tuen tai myöntämällä yhtä ison kotitalousvähennyksen.
Ilmalämpöpumppuja, pellettikattiloita ja muita energiamuotoja valtio tukee korkeintaan 2500 eurolla.
Öljyllä lämpiäviä pientaloja on Suomessa vuoden 2021 lopussa vielä noin 130000. Se tarkoittaa, että noin 15 15000 pientalon pitäisi vaihtaa lämmitysmuotoa vuosittain ennen vuosikymmenen loppua.
Kaikki vihreät lämmitysmuodot eivät sovi yhtä hyvin joka taloon ja asukkaalle. Myös lämmitysmuotojen asennus- ja käyttökuluissa on isoja eroja. Maalämpökaivon poraaminen tai keruupiirin asentaminen tulee kalliiksi, mutta maalämpö on halpaa. Ilmälämpöpumpun asentaminen ei tule kalliiksi, mutta sillä ei saa lämmintä käyttövettä.
Öljykattilan ja -polttimen vaihtoa ei kannata lykätä liian pitkään, sillä vanha poltin toimii usein huonolla hyötysuhteella. Valtion maksama tuki ei välttämättä nouse, vaan se voi myös laskea, ja lämmitysöljyn verotus voi kiristyä.
Laskelmissa käytetään mallitaloa
Tässä jutussa käytettävä esimerkkitalo on rakennettu 1960-luvulla. 130-neliön kokoinen omakotitalo kuluttaa vuodessa 18 100 kilowattituntia lämmitysenergiaa. Energian hinta on laskettu oletuksella, että sähkö maksaa kaikkinensa 15 senttiä kilowattitunnilta.
Se disse 4 alternative varmekilder:
- MAALÄMPÖ: Ympäristöystävällinen vaihtoehto, joka on kallis asentaa.
- ILMALÄMPÖPUMPPU: Säästää ympäristöä eikä tule kovin kalliiksi, mutta ei lämmitä käyttövettä.
- PELLETIT: Periaatteessa hiilineutraali mutta työläs lämmitys muoto.
- SÄHKÖ: Suora sähkölämmitys on varma ja helppo mutta todella kallis vaihtoehto.
Kerromme myös, miten yhdistät parhaiten erityyppiset lämmönlähteet nykyisessä talossasi.
Klikkaa linkkiä ja pääset suoraan myöhemmin jutussa olevaan kappaleeseen.
1. Maalämpö
Maalämpö on luotettava ja ympäristöystävällinen lämmitysmuoto isoon taloon, jossa on vesikiertoinen lämmitys.
Maalämmön keruupiiri asennetaan yleensä noin sata metriä syvään porakaivoon, mutta keruupiirin voi asentaa myös vaakatasoon, jos talon ympärillä on paljon tilaa. Keruupiirin letkuissa kiertävä neste lämpenee maassa muutaman celsiusasteen verran.
Laitteisto hyödyntää lämpötilaeron tehokkaasti ja tuottaa sen avulla lämmintä käyttöja lämmitysvettä. Maalämpöpumppu toimii sähköllä, mutta se tuottaa Suomen oloissa noin kolme kilowattituntia energiaa jokaista käyttämäänsä kilowattituntia kohti.
Parhaissa sääoloissa pumpun hyötysuhde on noin 5:1, mutta kovimmilla pakkasilla se joutuu käyttämään apuna sähkövastusta, ja hyötysuhde laskee vanhassa talossa noin 1:2:een.
Maalämpökaivon poraaminen maksaa yleensä noin 6000-7000 euroa. Pumppu, asennus ja purkutyöt nostavat remontin kokonaishinnan helposti yli 20000 euroon.
Lisäksi maalämpöpiiri tarvitsee tilaa, jota ei ole aina tarpeeksi. Maalämpöpiirejä ei voi asentaa liian lähelle toisiaan, jotta ne eivät syö toistensa tehoa. Omakotitaloalueilla maalämpökaivojen välisen etäisyyden pitää olla yleensä vähintään 25 metriä.
Se tarkoittaa, että naapureiden maalämpökaivot voivat estää kaivon poraamisen. Jos keruupiirin letkut asennetaan vaakatasoon, tilaa tarvitaan noin viisinkertainen määrä talon neliömetreihin verrattuna.
Maalämmön hyötysuhde on sitä parempi, mitä viileämmällä vedellä talo lämpiää. Käytännössä se tarkoittaa, että lattialämmitys on pattereita tehokkaampi. Oikein mitoitettu maalämpöpumppu on silti hyvä vaihtoehto myös taloon, jossa on patterit.
Tätä maalämmön asentaminen vaatii
Maalämpökaivon poraamiseen tai lämmönkeruupiirin asentamiseen tarvitaan vähintään toimenpidelupa. Kaivon paikka merkitään asemakaavaan, jotta naapureiden maalämpökaivot eivät heikennä toistensa tehoa.
Maalämpöjärjestelmä pitää mitoittaa tarkasti talon koon, energiankulutuksen, patterien ja lattialämmityksen mukaan, jotta se toimii mahdollisimman hyvällä hyötysuhteella. Liian pieni tai iso pumppu käyttää lämmön tuotantoon tarpeettoman paljon sähköä.
Lämpökaivon poraaminen, pumpun mitoitus ja asentaminen ovat vaativia erikoistöitä, joihin tarvitaan oikeat koneet ja vankkaa asiantuntemusta.
Maalämpöpumpun asennus tilataan yleensä kokonaisurakkana, jossa yritys purkaa ja vie samalla pois vanhan öljykattilan. Lämpökaivon poraus tilataan usein eri yritykseltä.
Maalämpö soveltuu vanhoihin taloihin, joissa on toimiva vesikiertoinen lämmitys. Vanhat patterit lämpenevät tarpeeksi myös maalämmöllä, mutta eivät toimi yhtä tehokkaasti kuin lattialämmitys.
2. Lämpöpumppu
Ilmalämpöpumppu tuottaa lämmitysenergiaa ilman lämmöstä ja puhaltaa taloon lämmintä ilmaa. Sen sijaan vesi-ilmalämpöpumppu lämmittää vettä vesikiertoista lämmitystä eli pattereita tai lattialämmitystä varten.
Pumppu käy sähköllä mutta tuottaa 2-5 kertaa enemmän lämmitysenergiaa kuin käyttää sähköä. Lämpöpumppu on toisin sanoen hyvä vaihtoehto sähköpatterille, joka kuluttaa yhden kilowattitunnin energiaa jokaista tuottamaan kilowattituntia kohti.
Ilmalämpöpumppu on helppo ja halpa tapa tuottaa ympäristöystävällistä lämmitysenergiaa. Se toimii parhaiten esimerkiksi sähkö- tai puulämmityksen lisänä. Samassa talossa voi olla useampia lämpöpumpun sisäyksiköitä, jotka lämmittävät koko talon.
Tässä esimerkkitalossa ilmalämpöpumpun asentaminen maksaa noin 2000 euroa. Ilmalämpöpumpun tai vesi-ilmalämpöpumpun asentaminen ei vaadi isoja muutoksia talon lämmitusjärjestelmään tai rakenteisiin. Sisäyksikkö asennetaan huoneeseen ja ulkoyksikkö talon ulkoseinään.
Ilmalämpöpumpulla voi lämmittää vain sisäilmaa, joten lämmin käyttövesi pitää tuottaa jollain muulla tavalla kuten aurinkopaneeleilla ja sähkövastuksella. Niiden hinta pitää ottaa huomioon kokonaishinnan arvioinnissa.
Vesi-ilmalämpöpumppu toimii samalla periaatteella, mutta se lämmittää vettä pattereille, lattialämmitysletkuihin ja käyttövedeksi. Pumpun hyötysuhde on parempi lattialämmityksen kanssa, koska isomman pinta-alan vuoksi vettä ei tarvitse lämmittää yhtä kuumaksi kuin pattereita varten. Vesi-ilmalämpöpumppu ei ole yhtä tehokas kuin maalämpöpumppu, mutta sen asentaminen on halvempaa ja helpompaa.
Tätä lämpöpumpun asennus vaatii
Ilmalämpöpumpun asentaminen on melko yksinkertaista. Laitteen ulkoyksikkö asennetaan talon ulkoseinään kohtuullisen huomaamattomaan paikkaan. Sisäyksikkö on kuin iso lämpöpuhallin, jonka voi asentaa esimerkiksi olohuoneeseen oviaukon päälle.
Ilmalämpöpumpun asennus on luvanvaraista työtä, joka kuuluu valtuutetulle asentajalle. Myös kylmänesteen vaihto kuuluu asentajalle.
Vesiilmalämpöpumpun asennus on vaativampi urakka, mutta sekin on paljon helpompaa kuin maalämmön asennus. Suhteellisen iso ulkoyksikkö asennetaan ulkoseinään hyvän matkan päähän naapureista ja makuuhuoneesta, sillä laite pitää jonkin verran ääntä.
Lopuksi asentaja liittää vesiilmalämpöpumpun talon keskuslämmitykseen.
3. Pelletit
Pellettien polttamista sanotaan hiilineutraaliksi sen perusteella, että puu sitoo kasvaessaan yhtä paljon hiilidioksidia kuin palavasta puusta vapautuu ilmaan.
Pellettikattila voi olla joissakin tapauksissa helppo ratkaisu, sillä sen voi vaihtaa vanhan öljykattilan tilalle. Pellettilämmitys toimii periaatteessa samalla tavalla kuin öljylämmitys mutta eri polttoaineella eli puulla. Pellettivarasto täytetään säännöllisesti kuten öljysäiliö, ja pelletit siirtyvät säiliöstä tulipesään itsestään tarpeen mukaan.
Tämän esimerkkitalon pellettikattila maksaa noin 5000 euroa.
Pellettilämmitys vaatii toimiakseen vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän.
Yksi yhteen
Öljykattilan vaihtaminen pellettilämmitykseen on melko yksinkertainen toimenpide, jossa vaihdetaan oikeastaan pelkkä lämmönlähde. Vesikiertoinen lattialämmitys, patterit, kiertovesipumppu ja putkiasennukset pysyvät ennallaan. Ainoa ero on, että pelleteille tarvitaan säilytyspaikka. Tämä talo nielee vuodessa noin neljä tonnia pellettejä.
4. Sähkö
Suora sähkölämmitys on helppo mutta kallis tapa lämmittää taloa. Sähköpatterit ovat käytössä monessa vanhassa talossa, joissa on varaavia pönttöuuneja. Varaavien tulisijojen ansiosta sähkölämmitys ei tule aivan yhtä kalliiksi, mutta se ei ole koskaan halpaa.
Kuluttajille myytävä sähkö muuttuu koko ajan ympäristöystävällisemmäksi. Se tarkoittaa, että sähkö voi olla tulevaisuudessa ympäristön kannalta hyvä ratkaisu. Tällä hetkellä se on lähinnä energian hukkaamista.
Sähköpatterit tuottavat vain yhden kilowattitunnin energiaa jokaista käytettyä kilowattituntia kohti. Se on moninkertainen tappio vertailussa mitä tahansa lämpöpumppua vastaan.
Sähköpatterien asentaminen on helppoa. Se koskee sekä lämpövastuksella toimivia että öljyllä täytettyjä sähköpattereita.
Tätä sähköpatterien asentaminen vaatii
Sähköpattereiden asentaminen on helppoa mihin tahansa lämpöpumppuun verrattuna. Pistokkeella toimivan sähköpatterin voi kiinnittää seinälle itse ja kytkeä päälle. Kiinteästi asennettavia sähköpattereita ei saa asentaa itse, vaan niiden kytkemiseen tarvitaan valtuutettu sähkösentaja.
Lämmönlähteiden parhaat yhdistelmät
Maalämpö on helppo ja ilmiselvä ratkaisu uuden talon rakentajalle. Sillä selvä. Suurin osa ihmisistä asuu kuitenkin vanhassa talossa, eikä öljykattilan vaihtaminen maalämpöön tai muuhun ympäristöystävälliseen lämmitysmuotoon ole yhtä helppoa.
Kaikki lämmönlähteet eivät riitä yksin
Tärkeintä on, että talo on eristetty hyvin, sillä lämpö pumppu ei tuota yhtä kuumaa lämpöä kuin öljypoltin. Lämpöpumpun hyötysuhde on sitä parempi, mitä viileämmällä lämmitysvedellä talo tulee toimeen. Käytännössä se tarkoittaa, että lattia lämmitys on tehokkaampi kuin patterit.
Oikein mitoitettu maalämpöpumppu on tehokas vaihtoehto myös isossa ja vanhassa talossa, jossa on vanhat patterit. Jos jossakin huoneessa on liian pienet ja vanhat patterit, ne voi vaihtaa uusiin ja tehokkaampiin.
Maalämpöpumppukaan ei riitä yksin talon ja käyttöveden lämmittämiseen, vaan sen rinnalle tarvitaan sähkövastus, joka tuottaa lämpöä kovimman kulutuksen aikana. Ilmalämpöpumppu ei tee lainkaan lämmintä käyttövettä, joten sen rinnalle tarvitaan sähkövastus.
Pellettikattilan voi panna pois päältä kesän ajaksi, kun taloa ei tarvitse lämmittää. Siinä on kuitenkin se ongelma, että polttimen sulkeminen lopettaa myös lämpimän veden saamisen. Onneksi lämmitysjärjestelmille on saatavissa monia eri lisäratkaisuja.
Aurinkolämpö
Aurinkolämpöjärjestelmä koostuu letkuista, joissa kiertää nestettä samaan tapaan kuin maalämpöpiirin letkuissa. Neste menee vesisäiliöön, luovuttaa lämpöä ja palaa viilenneenä takaisin katolle.
Laitteisto on yleensä talon katolla, ja se tuottaa lämmintä käyttövettä melko luotettavasti sen aikaa, kun esimerkiksi pellettikattila on pois päältä. Se voi korvata myös maalämmöllä toimivan käyttöveden lämmityksen parin kuukauden ajaksi tai ainakin laskea sen tarpeen olemattomiin.
Aurinkolämpöjärjestelmä lämmittää vettä tehokkaasti hyvällä säällä, mutta siitä ei ole juuri hyötyä pimeänä vuodenaikana.
Aurinkolämpöjärjestelmän suunnittelussa voi käyttää nyrkkisääntönä sitä, että yhtä perheenjäsentä kohti tarvitaan noin 1-1,5 neliötä paneelia pelkän käyttöveden lämmittämiseen.
Aurinkopaneelit pitää sijoittaa talon eteläpuolelle paikkaan, jossa ei ole varjoja.
Aurinkolämmitysjärjestelmien hinnat vaihtelevat koon mukaan, mutta pientaloille tarkoitettujen järjestelmien hinnat alkavat yleensä noin 4 000 eurosta. Asentamisen jälkeen ne tuottavat ilmaista energiaa.
Sähkövastus
Pellettikattila lämmittää sekä lämmitys- että käyttövettä. Kesällä ei kuitenkaan tarvita lämpimiä pattereita, joten kattilan päällä pitäminen voi tuntua tuhlaukselta.
Onneksi käyttöveden lämmittämiseen on toinenkin tapa. Sähkövastus lämmittää veden suoralla sähköllä silloin, kun kattila ei ole päällä. Sähkövastus sopii yhteen myös maalämpöpumpun tai vesi-ilmalämpöpumpun kanssa, sillä sen ansiosta järjestelmää ei tarvitse mitoittaa liian isoksi. Sähkövastus menee päälle kovalla pakkasella ja silloin, kun lämmintä vettä kuluu tavallista enemmän.
Veden lämmittäminen suoralla sähköllä ei ole halpaa, mutta se tulee halvemmaksi kuin ylimitoitetun maalämpöjärjestelmän käyttäminen vuoden ympäri.
Tehokkaat patterit
Öljylämmityksen vaihtaminen esimerkiksi maalämpöön ei ole patenttiratkaisu kaikkeen, sillä maalämpöpumppu ei yleensä tuota yhtä kuumaa vettä kuin öljypoltin.
Viileämpi vesi ei välttämättä riitä pitämään pattereita tarpeeksi kuumina. Öljypoltin saattaa lämmittää veden esimerkiksi 70-asteiseksi, kun maalämpöjärjestelmän vesi on noin 50-asteista.
Ongelman voi ratkaista osittain eristämällä talon lämmitysmuodon vaihtamisen yhteydessä. Silloin kylmempi vesi riittää pitämään talon yhtä lämpimänä kuin aiemmin.
Jos järjestelmä toimii hyvin mutta osa huoneista jää kylmiksi liian pienten ja vanhojen patterien takia, ne kannattaa vaihtaa uusiin. Vesikiertoisten patterien hinnat alkavat parista sadasta eurosta.